Tuolin teko jatkuu

Jalkoja on nyt hiottu ja lakattu. Tosin ne pitää lakata vielä kerran tai kaksi.

Koska tuolin jouset olivat aika löysät, päätettiin, että laitetaan vähän toppausta lisää. Minulla ei sattunut olemaan merihieniä, mutta hyllystä löytyi jonkun jättämä pussi ja porukalla päätettiin, että ne on varmaan minulta jääneet joskus kauan sitten.

Heinät pitää tosiaan ommella kiinni ja sitten siloitella.

Olen vähän ollut tauolla. Tuntuu, ettei minulla ole mitään annettavaa tänne. Että kaikki on jo sanottu ja kaikki kuvat näytetty.

Olen myös kutonut mattoja. Lili niitä esittelee.

Raitana on ruusukasta, se tarkoittaa kuviota.

Värejä

Onko muka pellot värittömiä?

Meidänkin, Rajalan pellosta löytyy värejä. Ne sointuvat hienosti keltaiseen hyysikkään.

Tätä mattoa en tiedä sointuuko se mihinkään, mutta se on valmis.

Jatkuu

Jatkoa edelliseen postaukseen. Menin tosiaan kutomaan mattoa noista lakanan riekaleista. Tästä tuleekin tällainen hempeä, en tiedä haluaako sitä kukaan vai joudunko pitämään itse.

Emotkin kävin laittamassa pesään. Tuo pikkuinen kapula on tehty niin, että kulkuaukko on tukittu sokeritahnalla ja sillä aikaa kun mehiläiset syövät tahnan pois, uusi emo hajustuu pesän hajuiseksi. Odotin pari päivää ja menin katsomaan, onko emo jo vapaana. Ei ollut. Raotin päällä olevaa verkkoa ja päästin emon pois. Silloin se pyrähti lentoon! Minä olin hädissäni, että nyt se katosi. Se maksoikin 35 euroa. Miten se poloinen, Italiassa syntynyt osaisi takaisin pesään. Ei siinä auttanut muu kuin panna pesä kiinni ja menin Rajalaan, katsoin sielläkin uuden ostetun emon, mutta en raottanut verkkoa vaan avasin varauloskäynnin. Sitten ajattelin, että paluumatkalla käyn katsomassa, onko emo pesässä. Sitten ajattelin vielä enemmän ja päätin, että en mene. Se voi lähtä uudestaan lentoon, jos oli osannut tulla takaisin.  Tänään sitten aamulla menin pesälle ja onneksi uusi emo käveli kaikessa rauhassa ja muu pesä hyrisi tyytyväisenä. Ei se Rajalan emon varauloskäyntikään toiminut, emo oli vielä häkissä, avasin pikkuisen verkkoa ja varovasti pudotin emon pesän päälle. Se ei lentänyt vaan kömpi pesän sisuksiin.

Jos aika olisi ollut entinen, olisin soittanut Ullalle, minun mehiläismammalleni ja kertonut lentoretkestä. Koska Ulla on muuttanut taivaallisiin tarhoihin piti soittaa miehelle.

Matto

Meni tietokone vanhaksi ja piti ostaa uusi. Eihän se tietenkään toiminut niin kuin ennen, vaan piti saada vielä apua. No nyt pääsen taas blogille.

Tämä mattokin valmistui jo muutama päivä sitten. On se tosi punainen!

Kevättohinaa

 

Koska vielä ei ole puutarhatyöt alkaneet, olen tehnyt vähän muita hommia. Monta vuotta olen harmitellut Rajalan hyysikän ovea. Ja maalikaupan myyjiä. Kun menin maalikauppaan, vai oliko se sittenkin rautakauppa, pyysin hyvää ovimaalia ulko-oveen. Ne myivät lateksimaalin. Suunnilleen kahden vuoden kuluttua se piti uusia, kun maali rapisi pois. Hyysikän ovea en katsonut niin tarpeelliseksi, mutta aina se silmiin otti.

 

Uusi maali oli öljymaalia. Säilytin purkkia ylösalaisin, että jospa joskus saisin maalattua myös hyysikän oven. Tässä se nyt kuivuu autotallissa.

 

Jotta työt eivät ihan äkkiä pääsisi loppumaan, olen aloittanut myös maton kutomisen. Nämä tulee tyttären asuntoon, kun hän joskus saa talon tehtyä. Hänellä on projektina vanha mummolansa, sisukset on viime kesänä purettu ja nyt talo seisoo muutaman tolpan varassa. Mutta ensin pitääkin rakentaa hevoselle talli! Matot odottavat sitten lattioitaan.

 

Minulla on joka paikassa taimia kasvamassa. Tässä näkyy pelakuun taimet.

 

Ja vähän muutakin. Rajalassa on kaikki ikkunat ja pöydät täynnä. Huh, vähän jo kyllästyttää! Muistatteko kuitenkin kokeiluni biodynaamisen kalenterin kanssa. Joka taimi on istutettu oikeana päivänä!!

 

Eikä tässä vielä kaikki. Tätini on kirjoittanut lapsuuden muistelmansa, ja minä olen kirjoittanut sen koneelle, laittanut kuvat ja tehnyt kannen. Pian voin laittaa sen Bod:lle. Äitini kirjoitti myös elämäntarinansa ja tein siitäkin kirjan. Tuntuu tosi arvokkaalta tällaiset muistelmat.

 

Mutta itse en kirjoita. Olen polttanut osan päiväkirjoistakin. Kaikki minun muistot saavat kuolla minun mukanani!!

Kuka söi hapsut?

 

Kun viime kesänä havahduin mökin hiirten tihutöihin, huomasin kummakseni, että matoissakaan ei ole hapsuja.

 

Miten niitä on jossakin kohdassa ja jossakin ei? Koska mökillä ei asuta vakituisesti, ei ne ole kulumallakaan lähteneet. Muuta selitystä en ole keksinyt, kuin että hiiret (myyrät) ovat ne syöneet tai sitten kantaneet pesävärkeiksi.

 

 

 

Tietenkin matot purkautuvat, jos hapsuja ja solmuja ei ole. Muistin, että olen joskus nähnyt kankaalla kantattuja mattoja ja kokeilin, että jaksaako kone ommella niitä. Hyvin se sitten sujui ja matoissa on nyt vaaleanpunaiset päät.

On niistä hiiristä monenlaista vaivaa!!

 

Leikkelyä

 

Mökkiä lämmitellessä on pitänyt keksiä jotain ajankulua. Sinne sopivia harrastuksia on villasukan kutominen ja matonkuteiden leikkaaminen.

 Viime talvena revin punaiseksi värjättyjä lakanoita ja nyt olen leikannut saamiani trikoopaitoja. Siihen sopiva alusta on silityslauta. Puhuin taannoin entisöintipiirissä että haluaisin mökille silityslaudan, mutta puisen, en metallista. Niinpä sitten eräs läsnäolija sanoi löytäneensä sellaisen kirpparilta. Hän entisöi sen, teki puuttuvat puuosat, laittoi kankaan ja peltipalasen silitysraudan alustaksi.  Korvasin vaivan tietenkin vaihtokaupoilla, eli hunajalla. Silittänyt en ole kuin koeluontoisesti, mutta tähän leikkelyyn se on ollut tarpeellinen.

Vielä kun viitsisin mennä mattopiiriin tekemään ne matot!

Vielä vähän sukkia

Nyt olen kutonut loput langoista. Tuota mustaa lankaa löytyi kolme kerää, en tiedä mistä ne olivat tulleet. Sain tyttäreltäni punaista ja violettia lankaa raidaksi, kun muuten niitä olisi ollut niin tylsä kutoa. Nämäkin lähtevät konttiin, kunhan tulee Ouluun asiaa. Mustat ovat naisten kokoa, mutta miehille en ole kutonut. Ensinnäkin lankoja oli niin vähän kutakin ja toisekseen en halua sotilaille. Kun nämä ovat tarkoitettu pakolaisille tai muille tarvitsijoille.

En ole tainnut ottaa Majalasta kuvaa täältä takaa. Tästä kuvasta näkee, kuinka pieni talo on. Olen tehnyt jonkin aikaa kaivauksia kuvakirjastoissa ja teettänyt sekä Rajalasta että Majalasta paperikuvia. Kumpaakin taloa on remontoitu kovalla kädellä. Harmi, jos kuvat häviävät tietokoneen uumeniin. Kansio on kestävämpi.
 Naurankin aina että minulla on kesämökki ja kesämökin kesämökki. Voisi tuota Majalaa kutsua vaikka vierastaloksi, vaikka ei siellä kyllä kovin monta vierasta ole yöpynyt. Mutta sitäkin parempia!

Vielä sukkia

 

Näistä langoista ajattelin alkaa kutomaan vielä yhdet tai sitten kahdet sukat.

 

Hyvinhän se alkoi ja jännän kirjava sukka syntyi, MUTTA kun tein toista sukkaa huomasin, ettei samanvärinen lankasuttura ollutkaan samaa kuviota. Aina välillä uskon, ettei lapset, varsinkaan pojat, huomaa pieniä eroja, mutta on tämä niin iso ero, ettei auta muu kuin purkaa koko sukka. Ja sen tein. Nyt olen mitannut jokaisen pienen lankakerän ja kerinyt sen kahdelle yhtä suurelle kerälle.

 Ja miksikö teen vain lasten sukkia? Kuvittelen (en tietenkään tiedä), että ne menevät jollekin pakolaisleirille pieniin paleleviin jalkoihin, EI sotilaille!

Kirjavat sukat

 

Näistä sutturoista ja yhdestä valkoisesta kerästä syntyi ...

 

näin kirjavat sukat! Ja kaiken kaikkiaan, kaikki sukat valmistuivat vanhoista jätteistä! Siis mitään ei ole ostettu näitä sukkia varten. Nämä kirjavat on tarkoitettu rimpsessalle!

 

Epäilen taaskin, ettei näistä ole myytäväksi, suomalaiset eivät osta. Niinpä vien kassillisen sukkia Ouluun SPR:n konttiin, sieltä ehkä kulkeutuvat tarvitsijoille.

Sukkia

Kun sain vietyä lasten vaatteita spr:n konttiin ja pari säkillistä roskikseen jäi vielä jotain intoa päälle. Katselin lankakoria ja ajattelin, että noista langanjämistä voisi vielä kutoa pieniä sukkia. Koska langoista ei riittänyt kokonaan samanvärisiksi sukiksi, tein niistä eri värisiä. Johonkin tuli kantapäähän eri väristä lankaa kuin pariin, mutta enpä usko, että se haittaa. Vielä on jotain pieniä keränsutturoita, niistä sekoittelemalla voisi tulla vielä yhdet sukat.

Vielä yhdet

 

Vielä näytän nämä anorakit. Olin tosiaan käsityöpiirissä, missä opettelin ompelemaan. Siellä oli aina erilaisia juttuja, joita yhdessä tehtiin ja nämä kuvat olen tehnyt silkkipainotekniikalla.

 

Minusta oli hauska suunnitella yksityiskohtia. Niitä olenkin ihmetellyt vaatteita pestessäni ja silittäessäni. En oikein ole vielä päättänyt näiden anorakkien kohtaloa, minulle ne ovat liian pienet, koitin kyllä päälleni. Mutta tarvittaisiinko niitä vaikka mökillä?

Lisää ryysyjä

 

Tänään on pyryttänyt lunta taivaan täydeltä. Ensin luulin, että lähden käymään mökillä, mutta vilkaisu ikkunasta sai toisiin aatoksiin.

Pesukone on pyörinyt tämänkin päivän. Kaikki vaatteet eivät mielestäni ole epäonnistuneita. Näitäkin takkeja olisi varmaan voinut pitää. Yritin aina tehdä vaatteista mukavan tuntoisia päällä, niinpä näissäkin on puuvillavuori ja hihoissa luistavampi. En kuitenkaan muista, että olisin huikeita ilonhuutoja kuullut lasten suusta kun esittelin takit.

Monenlaista pureronmalliakin oli. Lyhyt- ja pitkähihaista, kaikki tehty hyvistä kankaista. Niinpä tässä katson, että jollakin lapsella voisi olla näille käyttöä.

 

Ja vielä vähän verkkapukumuotia parinkymmenen vuoden takaa.

 

Kaikkia vaatteita en ole löytänyt. Näihinkin takkeihin on tietenkin housut jossakin. Toppahaalareita ja villapaitoja pitäisi olla myös jossakin, mutta pengon vinttiä pikkuhiljaa ja vien tavaraa konttiin aina kun löydän sitä. Aloitin myös sukkien kutomisen jätelangoista, ja niitäkin on paljon. Ihana ajatella, että tätäkin sukkaa laittaa pikkutyttö paleleviin jalkoihinsa. Vai käykö sittenkin niin, että välistävetäjät myyvät ne omiin laskuihinsa?

Ryysyjä

 

Murtauduin tänään vinttikomeroon, jonne en ole päässyt moneen vuoteen. Ovi on niin lujasti juuttunut kiinni. Tiesin, että siellä on vaatetavaraa säkkikaupalla ja halusin käydä katsomassa mitä voisin laittaa sinne konttiin. Jotenkin nuo omatekemät ovat sellaisia, etten raskisi laittaa niitä roskikseen. Keräsin jonkunlaisen kasan pestäväksi.

 

Ja perun tässä julkisesti puheeni: en ollutkaan heittänyt roskikseen niitä takkeja, joista kerroin. Ne olivat siellä vinttikomerossa. Ihan käyttämättöminä. Minä olen sellainen ompelija, että seuraan kaavoja ja ohjeita tikitilleen, oli ne sitten millaiset hyvänsä. En osaa soveltaa. Kaipa siihen aikaan oli tällaiset mallit, mutta ihmettelen kyllä näiden hihojen laajuutta. Eikä kumma ollutkaan, etteivät tytöt huolineet näitä.

Lakkeja olin myös tehnyt ja kuinka ollakaan, niin muodikas sateenkaarimerkki on ommeltu lakkiin. Luulen, ettei tätäkään ole koskaan pidetty.
 Ompeleminen oli niin hauskaa.

Tuunausta

 

Auto on tänään korjaamolla. Siihen vaihdetaan se kuuluisa jakopään hihna, josta on ollut juttua lehdissä ja somessa. Piti keksiä tekemistä. Eteisen yläkaapista löytyi tytöilleni tehty tuulitakki.

 

Sen hihat jo repsottivat. Leikkasin resorit irti.

 

Olin ostanut resorikangasta ja ommella hurautin resorin ja vielä siksakkasin sen. Sitten vasta katsoin jälkeä, resori oli ommeltu väärälle puolelle! Kun on tyhmä pää niin ruumiskin kärsii, sanoo sananlasku. Minä oon oikeesti tällainen!!

 

Eipä auttanut muu kuin ratkoa resori irti ja sain ommeltua kummankin paikoilleen. Näitä takkeja pitäisi olla jossakin toinenkin, kun oli kaksi samankokoista tyttöä.

Niin että mitä teen tällä? Kuulin, että meidän isolla kylällä on konttilaatikko, johon saa viedä ulkomaille tarkoitettua vaatetavaraa. Minulla voisi olla paljonkin sellaista. Harmittaa vain yksi juttu: tein kerran tytöille toppatakit. Kun näytin niitä heille, he sanoivat jyrkästi, että he eivät laita niitä päälleen. Piti ostaa kaupasta. Ei ne tosin minunkaan mielestä kovin nättejä olleet. Ne olivat varmaan parikymmentä vuotta tallessa, Sitten innostuin siitä konttiasiasta ja ajattelin, että jossain pakolaisleirillä lapset voisivat huolia ne päälleen. Etsin sieltä yläkaapista, mutta ei niitä enää ollut. Sitten vasta tuli hämärä muistikuva, että olin nakannut ne roskikseen. Minulle käy aina näin. Mitään en saa heittää pois!

Vanhat liinat

 

Studio Sirkkiksen Sirkkis oli kuvannut vanhoja liinoja ja minä innostuin kaivelemaan kaapistani samanmoiset. Nämä ovat siis äitini ompelemia. Tuo liina, joka on tuolin selkänojalla on ommeltu kuulemma silloin, kun hän odotti minua. Hänen tätinsä oli käynyt neuvomassa, että ompele sitten huolellisesti joka pisto. Äiti oli tykännyt vähän huonoa,  hän kun teki kaiken aina huolellisesti.
Toiseen liinaan olen vaihtanut pitsin, kun se oli rikki, ja käytän hienoimmissä pippaloissa tätä liinaa, kun minulla on myös violettikukkaiset kahvikupit.
Nämä liinat olivat aina pienen pyöreän tupakkapöydän päällä, ja joka pisto on liimautunut sieluni silmiin. Lapsi katsoo niin tarkasti. Sitä pöytää ei enää ole, mutta olen ostanut mökille samannäköisen.

Huom! Tuoli on melkein ensimmäinen entisöinti. Se on tehty niin huonosti, että se pitäisi purkaa ja tehdä uudestaan, mutta en taida viitsiä!

Säihkettä riittää vielä

 

Innostuin niin tästä säihkelangasta, että kudoin vielä Lilillekin puseron.
Heti kun olin ottanut kuvan, otin puseron käteeni ja purin sen viimeiseen kerrokseen asti, sillä se oli vähän liian tiukka. Loin uudet silmukat, neljä enemmän, ja kohta se on taas valmis.
 Paitsi pusero, myös Lilin silmät säihkyvät.
 Ollaan me niin näkyviä pimeässä, kun minullakin on heijastava pipo!

Ompeluksia

Jokainen on varmaan käyttänyt siementen kylvötöihin näitä mustia lihalaatikoita. Ne ovat ihan hyviä siihen käyttöön, mutta aina on pulmana, että mitä siihen laittaa kanneksi. Kerran minulla oli samanlainen kirkas laatikko, mutta aikoihin sitä ei ole nähty. Muoviseen päällykseen hennot taimet ottavat kiinni. Tätä pulmaa miettiessäni sain oivan aatteen, ompelen laatikkoon sopivan kannen. Varastosta löytyi jäykkää kasvihuonemuovia ja siitäpä rustasin oivan kannen. Tein niitä aika monta!

Toinen ompelutyö joka on venynyt kohta pari vuotta on tämä tyyny. Entisöin sohvan varmaan toissa vuonna ja kangasta jäi aika paljon. Ajattelin tehdä siitä sohvatyynyn ja ostin valmiin tyynyn ja vetoketjun, mutta siihen urakka tyssäsi. Kangas venyi haittona joka paikassa, eikä ompeluintoa löytynyt. Ennenkuin tänä keväänä. Mutta kangasta ei enää löytynyt. Pengoin jo toisen kerran talon lattiasta kattoon (ensimmäisen kerran etsin akvarellivärejä), mutta kangas oli hukassa. Sitten menin pihalle grillimökkiin etsimään taimilaatikoita ja jostain syystä kaivattu kangas oli siellä. Miksi, sitä en muista!
Tervetuloa vain vieraat Rajalaan, siellä voi saunakamarissa ottaa päikkärit ihan tyynyn kanssa!

Tyynyt

Olen nyt saanut tyynyt valmiiksi. Kai ne värinsä puolesta sopivat hetekan  päälle. Sängynpeitteen löysin kirpparilta. Etsinkinkin jotain tuon tapaista. Kun kävin ystäväni Liisan luona kylässä, hänellä oli samanlainen seinällä. En tiennytkään sen olevan niin arvokas.

Otinpa mukaan vielä laajemman kuvan, että näette gobeliinini!! Pyysin  mökkinaapuria katsomaan gobeliineja ja kun hän kysyi, mitä ne ovat, sanoin, että kauriita lähteellä. Tämä seinävaate löytyi Majalasta, mutta en halunnut sitä sinne. Paremmin se aittaan sopii.
Nyt tiedän, mitä tarkoittaa kutittava villa. En ole oikein uskonut, kun toiset sanovat, etteivät he voi käyttää villavaatteita, kun ne kutittaa. Minua ei kutita. Mutta nämä tyynyt ovat aika kutittavat, suorastaan pistelevät. Niitä ei ehkä voi tyynyinä käyttää, vaan koristeina?

Kutomuksia

Villalangoista kudotut tyynynpäälliset ovat nyt kotona solmittavana. Ensimmäinen päällinen oli tosiaan kokeilukappale, mutta eihän se haittaa. Tyynyä tosiaan katsotaan yhdeltä puolelta kerrallaan.

Toinen tyyny oli kokonaan samanlainen. Kuvio tehtiin aina valkealla langalla ja pohjana oli joku värikäs lanka. En tiedä vielä passaako nämä sinne aitan hetekan päälle. Täytyy ensin kokeilla. Jos ne näyttää hassulta, laitan jonnekin muualle.

Samaan aikaan minulla on ollut kudottavan pellavainen joku. Äitini antoi minulle kerran aika ison puolan valkeaa, paksua pellavalankaa. Hän oli käyttänyt sitä nypläyksissään koristelankana. Mietin, mitä siitä voisi tehdä ja vein sen kutomapiiriin. Siellä minut puhuttiin  ympäri kokeilemaan tietokonekangaspuilla kutomista. Tietokoneeseen on ohjelmoitu monenlaista mallia ja kun malli on valittu, kone nostaa tarvittavat niidet.

Tällaista mallia olen nyt kutonut. Päätin, että jos tästä tulee ruma, se on pyyhe ja nättiä voisin käyttää liinana. Varmuuden vuoksi tei päähän vanhanaikaiset pyyhkeen raidat. Pian tämä valmistuukin, kunhan vähän aikaa malttaisin olla kutomassa.

Täällä pikkukylällä on niin turvallista, että kutomapaikan avain riippuu oven vieressä naulassa. Tietääkseni mitään häiriötä ei ole koskaan ollut.