Home

 

Kyllähän Atlantissa aaltoja piisaa

 

sekä Kanarialla vuoria että kukkia

 

mutta HOME SWEET HOME!

Kesämaassa

ja vastassa se oli täälläkin!

 Mutta ensin mentiin laivalla meren yli. Nykyään matka kestää vain kaksi tuntia. Muistelen, että pienellä paatilla siihen saattoi mennä ennenvanhaan neljäkin tuntia. Laiva on myös nykyään niin iso, ettei ole ahdasta.

 Ja kesä oli Pärnussa vastassa. Tuomet ja hevoskastanjat kukkivat. On se kumma, miten siellä on niin erilainen luonto, vaikka Viro ei ole kaukana. Kaipa se meri jäähdyttää Suomea. Ei täällä ole Etelä-Suomessakaan niin valtavia tammia, saarneja, lehmuksia ja vaahteroita.

 Ryhmämme teki myös päiväretken Tarttoon. Tässä yliopisto, jonka juhlasalissa kävimme.

 Tarton kukkaloistoa.

O

Otepäässä oli vanha kirkko. Seinässä olevat reliefit oli kuulemma ennätetty piilottaa ennen Neuvostoliiton valtausta.

Kirkossa oli hienoja puuveistoksia katossa.

Virossa on varmaan ollut hyviä katontekijöitä, niin monimutkaisia kattorakennelmia näki.

Paljon oli korjattu kauniita vanhoja taloja, vaikka korjaamattakin oli paljon.

Taidemuseossa oli Anu Raudin teoksia. Kuinka hienoja ne olivatkaan ja miten hauskasti hän on käyttänyt joissakin töissää kansanperinnettä!

Omaperäisiä ihastuttavia kudonnaisia!!

Kotona odotti kesä!!

Patsaita

Kanarialla ja muuallakin etelän maissa törmää usein "patsaisiin". Tämän ohi käveltiin antamatta almua, koska taskussa ei sattunut olemaan rahaa.

Tämä sama hahmo nähtiin myös viime syksynä kun oltiin samassa paikassa. Silloin oli pimeä ilta, eikä oikein tiedetty mikä se on. Minä sitten päättelin, että kyllä se on ihminen ja annoin rahaa. Hui, kuinka me säikähdettiin kun vilkkuvat valosilmät akoivat villisti pyöriä päässä. Ihan piti kiljaista! Mutta näin päivänvalossa se ei ollut niin vaikuttava.

Tällainen savinen lännenmies seisoi kadulla. Ihmettelen vain, kuinka joku voi näin savettuna seisoa hievahtamatta tuntikausia. Minä varmaan pökertyisin jo kymmenen minuutin päästä. Mutta ei hän!

Terveiset Kanarian auringosta

Norwegian siivin lensimme Kanarialle.

Ja lämmintä oli, sai heittää villahousut autoon lähtiessään.

Tässä on sitten unelmiemme hotelli, mutta...

tässä me nyt sitten kuitenkin asuimme. Kauhea kolossi!!

Aurinkoa riitti, vaikka kuulemma edellispäivinä oli ollut pilvistä. Pilviä on tässäkin kuvassa!
Merta katsoessa tuli monesti mieleen, että tässäkö se nyt on? Se aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...?

Vaikka Atlannin aallot löivät rantaan, uskalsimme pulahtaa veteen. Kerran aalto nakkasi minut nurin ja uimapukua riisuessa vessassa tuli aikamoinen hiekkaläjä lattialle!

Kävimme Palmitos Parkissa, missä oli monia eläimiä, kenguruista orankiin sekä  värikkäitä ja kauniita lintuja.

Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki tämä uljas (ehkä) valkopäämerikotka, joka leijaili korkealla ilmassa aivan vapaana, mutta tulla sujahti käskystä kouluttajansa käsivarrelle. Toivoin, että karkaa, karkaa!

Delfiinit ovat vähän vaikeampi pala niellä.

Ne ovat kauniita ja älykkäitä eläimiä, meren hoitajia ja puhdistajia. Kuitenkin ne antautuvat ihmisten kouluttamiksi sirkuspelleiksi. Rakastin teitä niin!!

Tällaisiakin kaloja nähtiin. Ihmiset saivat puhdistuttaa varpaansa kaloilla!

Jos eläisin Kanarialla söisin vain puusta kasvavia hedelmiä enkä keittäisi koskaan. Mutta kotimaa on aina rakkain ja Suomen mustaan syksyyn on hyvä ja turvallista tulla!