Iloa koteihin

 

Harvoin olen näin paljon nauttinut postissa tulleesta kirjasta! Tämä sivu on lempparini, tuo lausahdus, että tee mitä vaan ja tuo tänne! Se on justiin sitä, mitä monesti ajattelen kun katselen lehden kulttuurisivuja. Se saa myös ajatukset mylläämään, että mitä minun mielestäni on taide. Ei se ihan samaa ole kuin luovuus, mikä tietenkin on taiteen yksi osatekijä. Eikä pelkkä taitokaan riitä. Hartaasti koiralenkillä mietittyäni tulin tähän omaan mielipiteeseen, että taide on sellaista mikä KOSKETTAA.

SusuPetal osaa iskeä terävästi aiheeseen!

Päänvaivaa

 

 

Maailma ympärilläni näyttää hajoavan. Kai se on luonnollista. Ihmiset sairastuvat, kuolevat ja muistot häipyvät kauas lapsuuteen. Tällä hetkellä minua on surettanut, kun joidenkin ihmisten tarina on loppunut ja tyhjä koti vain on jäänyt jäljelle.
Mietin myös omaa tulevaa kohtaloa, vaikka sitä ei tietenkään voi paljonkaan hallita. Päätin kuitenkin alkaa tekemään jotain uutta ja vaivalloista aivoilla. Yritän opetella uutta maalaustekniikkaa, niin kuin olen jo kertonut. Siitä espanjan opiskelusta ei tainnut tulla mitään, mutta sitten löysin kirjahyllystäni lukemattoman englanninkielisen kirjan. Ostin sen kerran ystäväni kanssa kirpparilta.

 

Siinä on täsmälleen 1000 sivua. Lukemisessa voi mennä vuosi, mutta jos en vuoden päästä hiiskahda siitä mitään, unohtakaa koko juttu !!

Todenkaikuja

Posti toi minulle tänään odotetun paketin. Ainan kirjoittaman kirjan. Eipä ollut mieluisampaa tehtävää kuin alkaa lukemaan sitä. Luin sen läpi miltei levähtämättä, niin mielenkiintoinen se on!!

Kirja on jaettu kolmeen osaan aihepiirien mukaan. Ensimmäinen osa on nimeltään "Kaikuja". Kaiut tulevat kaukaisuudesta, menneisyydestä näkyjen ja unien kautta. Minusta vaikuttavin oli tarina "Rannalla", jossa kokija joutui avaraan paikkaan joka oli täynnä maailmankaikkeuden aarteita. Sieltä hän löysi kadonneen itsensä,vapautti sen, ja jatkoi matkaansa onnellisena ja vapaana. Ihana kertomus!
Toinen osa on "Tuulenkuningas", joka on enemmän luonnosta ja sen näkymättömästä puolesta kertova. Lapsen viattomuus saa palkkansa heidän uskoessaan näkemiinsä olentoihin, tonttuun ja kissaan. Niinpä he jouluna saavat lahjaksi pienen tontun ja virkatun kissan!
Viimeinen osa "Kala ja leijona" kertoo ystävyydestä, kahden erilaisen olennon syvästä yhteydestä ja matkoista toistensa maailmoihin.
Enpä kuitenkaan kerro tarinoista enempää, niin saatte itse lukea.
Ainan sanat saavat minut aina nauraa hykertelemään, hän kirjoittaa samalla lailla kuin veistää tai piirtää, omalla Ainamaisella tyylillään. Ainan eläin- ja luonnonrakkaus kulkee punaisena lankana läpi kirjan. Tämä kirja rikastuttaa elämäämme. Kiitos Aina!

Kirjaa saa nettikirjakaupoista sekä Ainalta itseltään.

Ulle dulle dof, kenet valitaan?

Samoilla matkasilmillä aloitin Uunan kirjan Ulle dulle dof. Silmäni kyllä virkustuivat kirjan lukemisen edetessä. Kirja on HIENO! Niin intiimi. Niin läheinen. Niin tuttu.

Kirja alkaa mystisesti; siinä toinen lähtee ja toinen jää. Ainahan meistä toinen puoli kurkottelee kuuta, ja joskus saakin sen, toinen haluaa turvallisuutta.
Aavelaiva kuljettaa aikaa. Mutta myös muuta, kohtaloita. Jotkut se sivuuttaa jotkut saavuttaa. Kuka sen päättää?
Sudenkorento kertoo rakkaudesta, miten sen voi yllättäen saavuttaa, kuin sadussa prinssin saapuessa. Kengät  tarinassa taas rakkaus saapuu onnellisesti helpotuksesta huokaisten; vihdoinkin!
Keskimmäinen osa kertoi palasia nuoruuden ja lapsuuden muistoista, niin tuttuja aikoja meille muillekin. Meillä ei kuitenkaan ollut sataa omenapuuta, ei ensimmäistäkään, mutta pimeässä tehdyt hyysikkäreissut ovat tuttuja.
Raastava oli kertomus Mirjasta, ikiystävästä. Sitä jäin miettimään, miten ihmisen mielen voi murtaa ymmärtämättömät, rakkaudettomat ihmiset.

Eniten tykkäsin viimeisestä osasta, jossa seikkaillaan mielen ja alitajunnan syövereissä. Niissä paljastuu taiteilijan luomisen vimma, lennot tähtien taa ja takaisin maan uumeniin. Kotia on vaikea löytää, seinät pakenevat ja murenevat, mutta etsimällä löytyy hyvä koti, jossa pilarit johtavat taivaaseen asti.
Sana tumma taide on tullut vastaan myös Uunan blogikirjoituksissa, en ole sitä oikein ymmärtänyt, ajatellut vain, että se kuvaa taiteilijan vaikeuksia. Tässä se merkitsee sitä, että taide hylkäsi, teki itselleen allergiseksi, vaikeaksi toteuttaa entisin keinoin. Onneksi löytyi uusi keino: sanalaatikko!
Siitä olemme kaikki iloisia, voimme nauttia, paitsi kuvistasi, myös sanoistasi.

Kiitos Uuna, rakastamme sinua!!

Perhottaren perhosia

Kun tulin etelän matkoilta, minua oli odottamassa kaksi uutta kirjaa. Tartuin ensin Perhottaren päiväuniin ja yön matkanneilla väsyneillä silmillä avasin kirjan. Ensimmäisen runon kohdalla suuni meni hymyyn eikä ilme muuttunut koko aikana. Niin hymyilyttävän kesäinen ja lempeä on kirja. Aivankuin Perhotar olisi ryöminyt perhosen siipien sisään ja katsonut kesää sieltä. Kiitos kirjasta!!