Lisää puita

Valitin miehelle, että hakattavat puut loppuivat kesken. Niinpä hän kilttinä ihmisenä toi minulle muutaman puun rungon ja sahasi ne. Nytpä minulla riittää vähäksi aikaa kopistelemista.

Liiterin takana on pieni katos, josta olen tehnyt puiden kuivatuspaikan. Vähän on pitänyt käyttää kekseliäisyyttä ja trukkilavoja, että puut pysyvät paikoillaan.

Pihalla oli myös joitain lahonneita hirsiä, varmaan talon korjauksesta jääneitä. Nekin mies sahasi Majalan kaminaan sopiviksi.

On ne entisvanhaiset rakentajat tehneet hyvistä puista hirret. Tämänkin hirren vuosikasvaimia on vaikea lukea.

Joulukuu on alkanut

 

Majalan joulu alkaa tällä tonttuasetelmalla. Ostin tontut paikallisesta lahjatavaraliikkeestä, ne olivat osa jotain peliä. Kuusen olisin halunnut vihreän, mutta oli vain punainen. Sitten kysyin myyjältä, olisiko puurokuppia. Näppärästi hän löysi munakupin tontuille. Vielä olin vailla kauhaa ja sellaisenkin hän taikoi, olisiko olleet sinappilusikoita. Sitten menin kangaskauppaan ja kysyin onko jotain harsoa, jossa olisi kimalletta. Myyjä katsoi minua vähän aikaa, kunnes selitin, että tonttujen alle lumihangeksi. Silloin hän meni varastoon ja toi tämän kankaan. Nyt kaikki on täydellistä ja talonkin tontut tykkäävät.

 

Kävimme myös Lilin kanssa metsässä. Lampi näyttää olevan riitteessä.

 

 

Vaikka Lili on jo 6-vuotias, se on niin villakoira, eli kaipaa kovasti liikuntaa. On niin hauska katsoa sitä metsässä kun se kevyesti loikkii mättäillä. Tässä se tosin katsoo minua, että Lili on   kiltti,  onko namipalaa?

Pihan kukkamaa

 

Joka vuosi minä laitan nämä kuvat. Mutta kun tuo piha on niin ihana.

Majalassa oli siivouspäivä. En ollut viitsinyt siellä häärätä, kun kuistille oli ilmestynyt linnunpesä. Nyt se kuitenkin on tyhjä, liekö tikka käynyt kylässä? Ainakin yhden tiaisen pöntön oli tikka tyhjentänyt.

Sieltä se Rajalakin pilkottaa kukkameren takaa.

Majalan tarina loppuu

 

Kesällä sitten talo tietenkin maalattiin napolin punaisella punamullalla, millä se oli ennenkin maalattu. Tuli myös ajankohtaiseksi lisämaan osto. Myös Rajalan talon myyjä asuu Ruotsissa, eikä hänen lapsillaan ole enää siteitä Suomeen. Niinpä omistajarouva alkoi myymään metsiään ja toista taloaan. Silloin minä ilmoitin, että olen halukas ostamaan Rajalan ympäriltä lisää maata. Niin sitten Majalan pikkuinen talo on meidän maalla, eikä sitä tarvinnut siirtää.

 

 

Olin innoissani kerännyt oksia jo näin paljon. Niitä oli talvella vähän hankala käyttää. Sanoin melkein leikilläni miehelle, että olisipa kiva, kun olisi pieni liiteri.

 

 

Kummakseni hän alkoi seuraavana kesänä hommamaan sitä.

 

 

En edes uskaltanut esittää kainoa toivetta, että hyyskä olisi myös kiva, kun hän sitä jo suunnitteli. Ja katsokaa, kuinka hieno ovi siinä on! Se oli ladon ovena, ja niitä oli toinenkin. Ennen taloissa oli kahdet ovat porstuassa vierekkäin, nämä ovat sellaiset. Mies kysyi, maalaanko oven, mutta huokasin, että ei ikinä. Tämä on täydellinen!

 

 Söpö hyysikkä siitä tuli! Se ei haise, kun siinä on erottelija,    ja paksumpien jätösten päälle nakataan kuiviketta.

 

Näin hyvin uusi rakennus maastoutuu metsään.

 

Mieheni tykkää kokeilla kaikenlaista vanhanaikaista hommaa.  Liiteriin tulee pärekatto. Ensin täytyy tietenkin saada mäntypölkyt. Niiden piti olla tuoreita, eikä kuivia. Punaisella värillä merkittiin päreen suunta.

                                          Jännä reissu oli sitten matka päreiden höyläykseen.

                                     Minun virka oli kuljettaa valmiit päreet auton peräkärryyn.

                                          Miehellä oli muistissa lapsuusaikaiset päretalkoot.

 

Nyt Majalan talon ulkoiset puitteet ovat valmiit. Vielä vähän haaveilen oikeasta tiilihellasta. Aika näyttää saanko koskaan sellaista.

 

Olette monesti hämmästelleet korjaukseen kuulunutta työmäärää. Ei se ollut työtä vaan hauskuutta. Meillä kului talvi kivasti remontin teossa. Sitten kun kaikki oli valmista, tuli tyhjyyden tunne, mitä nyt?  Talolla ei ole paljoa käyttöä, Rajala on se varsinainen mökki. Siellä on kummassakin huoneessa hyvät tulisijat, ja sen saa lämpimäksi vaikka talvipakkasella. Nyt siellä on taimet kasvamassa. Mutta Majala on LEIKKIMÖKKI. Kaikki te, jotka olette olleet pikkutyttöjä, muistatte kotileikit. Samaa leikkiä olen nyt leikkinyt.

 

Tulkaa kylään, saatte yöpyä vapaasti Majalassa! Ovi on auki!

Majalan tarina 7

                                                
                                                            LÄMMITYS

Haaveeni oli tietenkin saada jonkunlainen lämmitys puretun hellan sijalle. Sukulaisten luota löytyi kamina, Se oli tosi painava, enkä jaksanut auttaa nostamalla. Mies oli kuitenkin kekseliäänä, ja talutti sen paikalleen, minä aina laitoin laudan palasen jalaksen alle. Vain yksi ruhje tuli lattiaan,

Piipun olin käynyt ostamassa yksiltä tutuilta. Tämä vaihe kaikki kävi aika nopeasti. Nytpä oli hyvä, että katossa oli kipsilevy. Seinäänkin piti laittaa palamatonta levyä.

Kaikki näyttää hienolta, katolla on piippu. Piipun pellitystä saatiinkin sitten odottaa kauan, kun peltisepän pitää tehdä se.

Sillä aikaa minulla oli kiire tehdä puita kaminaan. Tavalliset hellapuut eivät sinne mahtuneet. Keräsin oksia metsästä ja pilkoin ne pätkiksi.

Viimein se  hauska päivä tuli, kun laitoin tulen uuniin. Oli joulukuun loppua ja muistaakseni yli 20 astetta pakkasta. Uunin kylki hikoilee uutuuttaan.

 

Pian ilo vaihtui muihin tunteisiin! Kamina ei vetänyt ollenkaan! Kun yritin uudestaan ja uudestaan laittaa paperitolleroa rööriin, sieltä puhalsi vain mustaa savua, että tikkukin sammui. Tuuskasin kauan siellä, välillä kävin hengittämässä ulkona, kun sisällä ei voinut hengittää. Viimein jätin oven auki ja annoin puiden palaa niin kuin savupirtissä.

 

 

Valitin sitä miehelle, ja hän kiipesi katolle luotinaru kädessään. Hän laski luodin (kai tiedätte mikä se on) piippuun ja kun hän veti sen ylös,  SAVU TULI PERÄSSÄ!! Siitä lähtien uuni on vetänyt, kunhan ensin vähän polttaa paperia.

 

Tämä tarina lähentelee loppuaan, vielä kerron liiteristä.

 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ RAKKAAT IHMISET!

 

 

Majalan tarina 6

 

 

Vihreät

 

 

Taimi-rouva oli kätkenyt hienoimmat kapistuksensa sänkyyn peitteen alle. Siellä niille kävi vähän hassusti. Hiiret taisivat pitää tätä handykpeitehyllyä vierastupanaan. Onneksi ovet olivat pysyneet kiinni. Pesin sitä juuriharjalla ja mäntysuovalla ja tältä se sitten näytti. Piirsin kuvion voipaperille ja hioin hiekkapaperilla kaikki pois.

 

Sitten vein maalikauppaan yhden tällaisen suolasalkkarin ja kysyin, voiko tämän väristä maalia tehdä. Sitä voi. Litran purkilla maalasin paljon.

 

 Esimerkiksi uusin pyyhetelineeseen kuviot. Sain niihin mallin vanhasta rokokooajan kengästä. Kuten huomaatte, naulasin hyllyn seinään ja katsoin sitä aikani. Ei, tuo kuvio ei sovi tänne. Se on liian poikkeava! Niinpä hioin taasen kertaalleen tämän pikku kaapin ja maalasin siihen sen alkuperäisen kuvan.

Sitten aloin haaveilemaan oikeasta tiskipöydästä. Sitä ei talossa ollut. Olen huomannut, että paras tapa  saada jotakin, on kertoa se milteipä jokaiselle vastaantulijalle. Jostakin tulee vihdoin vihje. Ja niin tuli tästäkin. Eräs entisöintikaveri kertoi, että hän on nähnyt pienen tiskipöydän lähikaupungissa lasileikkaamossa. Minä sinne viivana. Vieläkin naurattaa lasileikkaamon ukkelin ilme, kun kerroin, mitä haluan ostaa. Pöytä oli lasien leikkauspaikkana. No sitten alettiin hieroa kauppoja, ja hän sanoi, että jos tällaisen uutena ostaisi, se maksaisi ainakin 200 euroa. Minä siihen, että en minä niin paljoa maksa. Hän: no mitä maksaisit? Minä: minulla on auton peräkontissa laatikollinen hunajaa. Ja sillä hunajalla sen sain. Ei muuten ole ainoa tiskipöytä, jonka vaihdoin hunajalla. Rajalan pöydän sain samalla tavalla.

 

Käsistään kätevä mieheni rakensi pöytään puulaatikon ja lika-ämpärin telineen.

 

Halusin pöydästä oikein hienon ja kopsasin kukkakuvion muoville. Olin muka oikein tarkkana, että kuviot tulevat oikein päin, mutta mitäpä hassua, tietenkin toinen ovi oli väärin. Ei auttanut muu kuin tärpätillä pyyhkiä ovi ja kääntää sapluuna oikein päin, siis peilikuvaksi. Tässä ne on oikein. Teippasin sapluunat suihketeipillä, oli muuten kätevä aine. Muuten en varmaan olisi saanut töpötettyä kuvia niin siististi.

Pöydän kuljetusta uuteen kotiinsa.

 

Nykyään tuo oikealla oleva pesukomuuti on tiskipöydän vieressä

 

Vähän olen ihmetellyt, eikö Taimi-rouvalla tosiaan ollut minkäänlaista pehmustettua tuolia. Talossa ei ollut muuta istuinpaikkaa kuin keittiön tuolit ja sänky. Minä kuitenkin halusin nojatuolin. Se löytyi kirpparilta. Selvästi se oli ollut kissaperheessä.

Kun tuolia tehdään, kaikki aloitetaan aivan alusta. Eikä haittaa, vaikka tuolin jalatkin olisivat poikki, ne saa korjattua. Tämä tosin oli ehyt. Purin tuolin kotona.

Lopputulos on kuitenkin aina hieno. Minä tykkään villakankaista näissä perinteisissä tuoleissa ja tässäkin on villaa.

Jatkuu lämmityksestä...

 

Majalan tarina 5

 

 

                                                    Huonekalut

 

 

Aloitin sängystä. Kuten kerroin, talo oli ollut hiirien asuntona muutaman vuosikymmenen. Mieluisin paikka niille oli tietenkin ollut sänky. Poltin petivaatteet ja sitten pääsin katsomaan sänkyä. Aika hienot puiset hetekat! Mutta paksussa hiiren paskassa. Toin ne kotiin ja pesin ulkona painepesurilla. Sen jälkeen ne olivat aika läikikkäät. Autotallissa (mikä minulla on joka kesä eri käytössä) lakkasin ne petsilakalla. Mies laittoi sitten pohjalle vanerilevyt. Ne olivat nyt käyttökunnossa.

 

Tuolit olivat hyvässä kunnossa, eivät olleet irronneet liitoksistaan eivätkä kärsineet kosteudesta. Mitä nyt vähän lakka vaalennut. Sattumalta kaapissani oli ruskeaa vahaa, ja sutaisin vahat tuoleihin. Niiden ulkonäkö parani heti. Sitten päähäni tuli ajatus: "Entä jos joku istuu valkeilla housuillaan tuolille ja vaha sulaa sen pöksyihin?" Kokeilin kaikkea vahanpoistoainetta; sampoota, mäntysuopaa, tärpättiä, kidesoodaa. Vaha ei irronnut. Eipä muu auttanut kuin turvata tuttuun tapaan, puukkoon ja hiomapaperiin. Niistä olikin aika työ, olin sen verran hyvin vahannut ne.

Petsit ja lakkaus päälle.  Hyvä tuli!

 

 

Pöydässä oli paljon lasinjälkiä, se sai saman kohtelun, hionta, petsaus ja lakkaus.

 

Siinä pöytäkalusto valmiina.   Onkohan vieraita tuvassa, kun on kaksi kahvikuppia pöydällä? Nuo näyttävät olevan ne vanhat Arabian kupit, jotka löysin aarteena senkistä. Ne ovat Myrna-kuppien mallia, mutta kuvio on erilainen.

Seuraavalla kerralla lisää...

 

Majalan tarina 4

Kun seinät olivat suoristettu kipsilevyillä, ne piti tietenkin tapetoida.

Lattian maalasin harmaalla maalilla.

 

Lattialistat pesin ja maalasin ulkona, kun sisällä ei ollut oikein tilaa. Niin kuin näette, remontti tehtiin talven aikana. Kai minä vein maalatut listat riiheen kuivumaan, luulisin, vaikka en enää niin tarkkaan muista.

 

Katosta tuli näin valkea, eikä nurkan erilainen materiaali tosiaan juuri erotu.

Sitten alkoikin huonekalujen laitto...

 

Majalan tarina 3

                                                                        Purkamista

Ensin oli purettava piippu, seinän muurit ja hellan alusta. Pidin varani, ettei lattialaudat kärsisi siitä ja laitoin mattoja lattialle. Tehtiin niin, että mies purki tiiliä ja minä kannoin niitä sitä mukaa traktorin lavalle. Lava oli peruutettu juuri oven eteen ja laudoista tehty silta sinne. Niinpä purku onnistui niin hyvin, ettei yksikään tiili pudonnut lattialle. Tiilet olivat niin löyhässä, ettei niitä juuri tarvinnut irrotella, otti vain käteen. Sota-ajan jälkeen oli ollut niin kova puute rakennusmateriaaleista, ettei varmaankaan ollut muuraukseen kunnon sementtiä.

 

Minun hommiani oli purkaminen. Laudat olivat niin lahoja, ettei vasaraa kummempaa työkalua tarvittu. Paras työkalu oli muovinen istutuslapio, jolla oli hyvä kaapia seinästä eristeet pois. Mitäs luulette eristeiden olleen? Ei, ne eivät olleet sahapurua, vaan muurahaispesää. Kun sitä kummastelin vanhemmille ihmisille, he muistivat, että se oli aivan tavallinen eriste. Mietin, miten muurahaiset saatiin pois. Varmaan se oli hygieeninen ja bakteeriton eriste.

 

Jossakin vaiheessa talossa oli näinkin hyvä ilmastointi. Tästä näkee, että kosteus (tai home) on vaurioittanut seinää aina vinolaudoitukseen asti. Sitä ei kuitenkaan purettu, onhan se ulkoseinää vasten, eikä haittoja tule sisälle. Kaikista työvaiheista ei ole kuvia, kun aina ei kamera osunut mukaan.  Tämän jälkeen seiniin laitettiin uudet parrut ja villat. Siis tuohon nurkkaan vain, ei muualle. Lattiassa on sementtilaatta.

Minä en tykännyt seinän pinkopahveista. Vaikka niitä pidetään arvokkaina ja perinteikkäinä, ne olivat kostuneet ja laskoksilla. Ajattelin, että laitetaan kipsilevyt seiniin, niin ovat suoremman näköiset.

 

 Nyt ajattelette varmaan, että miten paklaukset kuivataan, kun ei ole lämmitystä. Nou hätä, ostin tuollaisen nestekaasulla toimivan lämmittimen. Se lämmitti yhtäjaksoisesti viisi päivää, ja siinä sai miettiä tarkkaan, mitä tekee. Sanonpa tähän väliin, että todella, minä ostin kaikki tarvikkeet taloon, joka naulan. Ja oikein se olikin,  minunhan se talo-ostos oli.

 

 

 

Lattiaan ostin kutteripurua, niin kuin siinä oli ollutkin. Silloin siitä tahtoi olla puutetta ja sain kaksi paalia ostettua, mutta se riittikin.

 

 

Niin kuin kerroin, hiiret olivat asustelleet ihanasti talossa parikymmentä vuotta. Heillä oli myös kauniisti jyrsityt kulkuaukot.

 

Mutta nyt tuli toppi niiden kululle.

 

 

Tässä on korjattuna se vaurioitunut nurkka.

 

 

Ja tässä taas katto. Kattolevyt ovat varmaan joskus tuotu Ruotsista, niin ovat oudon näköiset. Ne eivät tietenkään riittäneet koko kattoon. Siinähän oli ollut piippu, ja osa levyistä oli särkynyt. Ajattelin, ettei se kenenkään silmää raavi, jos siihen laitetaan maalattu kipsilevy.

 

Jatkuu...