Valoisaa uutta vuotta!

Valoisaa uutta vuotta 2017 toivottelee Tuulento kaikille ihmisille!

Metsän Kuningas

Kävellessäni metsässä, huomasin yhtäkkiä, että en ole koskaan ottanut kuvaa Metsän Kuninkaasta.

 

Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaa (lapsille), Metsän salaisuutta, siinä päähenkilö, Tuulikki saa Metsän Kuninkaalta opastusta siitä, että metsä on koti. Metsän Kuningas oli kuusi, mutta ilmestyi ihmismäisessä hahmossa Tuulikille. Olin Rajalassa ja mietin sitä Metsän Kuningasta, seisoin kamarissa ja yhtäkkiä sanoin ääneen: nyt minä ymmärrän, että se Metsän Kuningas on se iso kuusi lähellä taloa! Silloin keittiöstä kuului kilahdus ja lusikka putosi lattialle. Tiesin, että olin oikeassa. Siitä lähtien minä ja vieraani aina tervehdimme Metsän Kuningasta kun menemme ohi.

Lisää puita

Valitin miehelle, että hakattavat puut loppuivat kesken. Niinpä hän kilttinä ihmisenä toi minulle muutaman puun rungon ja sahasi ne. Nytpä minulla riittää vähäksi aikaa kopistelemista.

Liiterin takana on pieni katos, josta olen tehnyt puiden kuivatuspaikan. Vähän on pitänyt käyttää kekseliäisyyttä ja trukkilavoja, että puut pysyvät paikoillaan.

Pihalla oli myös joitain lahonneita hirsiä, varmaan talon korjauksesta jääneitä. Nekin mies sahasi Majalan kaminaan sopiviksi.

On ne entisvanhaiset rakentajat tehneet hyvistä puista hirret. Tämänkin hirren vuosikasvaimia on vaikea lukea.

Rajalan syksy

Minulla on "suhde" puutarhurin kanssa. Kun vien hänelle hunajaa, hän maksaa tavaralla. Tässä onkin sitten ensi kevääksi taas multaa ja lannoitteita. Näyttääpä kuormassa olevan puukin.

 

 

Puu on luumupuu ja tietenkin tarkoitettu 3(4)-vyöhykkeelle. Eihän tänne 5:lle ole mitään muuta kuin kitkerimmät omenapuut. Kuitenkin aina yritän, ehkäpä tämä yksilö on kestävä! Paikkaa valitsin tarkasti, seisoin aina jollakin kohdalla pihamaata ja tunnustelin tuulta. Tässä metsän reunassa tuntui lämpimimmältä.

Laskin , että olen tänä kesänä istuttanut 7 puuta ja 5 pensasta. Ensinnäkin talvella kuolleiden tilalle luumu- ja kirsikkapuita ja sitten vaikka nämä kuuset, joiden tarkoitus jossakin tulevaisuudessa on suojata ja muuttaa mikroilmastoa lämpimäksi. Saa nyt sitten nähdä tuleeko se aika minulle vai jollekin muulle. Nämä kuuset on maasta revittyjä/kaivettuja ja niitä täytyy kovasti paapoa nyt syksyllä ja vielä keväällä, että pysyisivät hengissä.

 

Sitten kun työt Rajalassa loppuvat, aloitan puun hakkuun. Saankohan halki tämänkin pölkyn?

 

Kyllä, minulla on ovela keino aloittaa reunasta.

 

Ja  nyrhiä koko pölkky pieneksi. Ja vielä kerran keskeltä halki! Nämä ovat Majalan puita, sinne pitää olla näin pieniä, kun pitemmät eivät kamiinaan mahdu.

Rajalan kesä

Rajalassa on ollut aika vilkas kesä. Olen järjestänyt muutamat kokoontumiset erilaisilla teemoilla ja tietenkin on ystäviäkin käynyt.

Huom. kuvan ottaja peilissä!

Vieraiden odottaminen on mukavaa. Aina ei vain tiedä tuleeko porukkaa, mutta sitten kun päivä on ohi on niin hieno ja tyytyväinen olo. Haaveena minulla on vielä jonkunlaiset kesäkurssit , jotka kestäisivät useamman päivän. Nukkumapaikkoja löytyisi kymmenelle ja minä voisin olla keiton keittäjä. Muuta ruokaa en osaisikaan laittaa. Rajalassa tarjotaan aina liha- tai kaalikeittoa. Miksei makkarasoppakin kävisi laatuun.

kukkapenkki

Rajalassa on kukkapenkki. Siinä kasvaa pienet samettikukat.

Puutarhan uutisia

Viime talvi oli järkyttävä. Mediassakin on kerrottu, että puutarhoissa on ollut paljon tuhoja. Niin minullakin. Suurinpiirtein seitsemän puuta on kuollut tai sitten henkihieverissä. Niin tämäkin luumupuu, jonka piti olla hyvin kestävä ja viitosvyöhykkeelle. En vielä ole raskinut repiä sitä maasta, että jospa se työntäisi verson!

Istutin syksyllä myös serbian kuusen. Sekään ei näytä hyvältä. Syksyn istutukset eivät ole juurtuneet. Olen nyt yrittänyt paapoa sitä ja kastella.

Kuolleiden tilalle olen ostanut kolme puuta. Tämä taítaa olla latvian matala. Sekin mokoma kuoli, vaikka olen kasvattanut sitä monta vuotta.

 Onneksi vanhemmat omenapuut pukkaavat nuppuja.

Vaikka suojasin Zilga-viinirypäleen huolellisesti syksyllä, sain elää jännityksessä, kun en löytänyt yhtään silmua. Sitten löysin kahdesta paikasta lähellä juurta. Sekin oli kärsinyt. Tammikuussa tuli 30 asteen pakkaset miltei lumettomaan maahan, se oli huono juttu.

Aina välillä alan remontoimaan paikkoja, niin nytkin. Revin entiset muovit käytäviltä ja ostin aumamuovia ja laitoin sen paikalle. No, ei se nyt niin hyvä vinkki ollut, koloihin jää vesi ja vedessä on madot. Hyi. Madoista puheenollen olen nähnyt Rajalassa jo kaksi käärmettä. Nyt varmaan tappaisin ne, mutta kun ei ole sattunut olemaan kädessä mitään välinettä. Pelottaa sen koiran kanssa, kun viime kesänä jokin pisti sitä ja piti käyttää eläinlääkärissä. Ehkä se oli kuitenkin mehiläinen eikä kyy.

Sitten lopuksi laitan vähän nätimmän kuvan. Tässä ei ole mitään vikaa, kaikki on ok.

Melkein valmiit

 

Ostin 100 % villalankaa. Se on aivan ihanan villaista, mutta löyhää. Kudoin kuitenkin siitä fiilistelysukkia ja vyyhdistä tuli justiinsa neljä sukkaa. Kaikki erivärisiä, koska lanka oli kirjavaa. Kysyin, oliko se värjättyä, mutta ei, se oli suoraan lampaasta. Nämä ovat vähän kesken, koska en ole kovin innokas päättelemään langanpäitä. Lanka oli muuten paksua, eikä niin joustavaa kuin teollinen lanka. Sukat piti kutoa kymmenellä silmukalla, muuten olisi tulleet liian isot.

 

Hyyssikässä on ollut aika kiva käydä, kun on ollut niin avarat näkymät.

 

Nyt siinä on jo ovi, mutta ripa ja muut kapulat vielä puuttuvat.

 

 

Katto on jo purettu,

 

ja laudoitettu.

 

 

 

 

Nyt leikkimökin kattokin on melkein valmis, vain harjapelti puuttuu. Tämäkin leikkimökki on rakennettu yli 30 vuotta sitten. Nyt se kestää toisen mokoman. Rakentaja sanoi, että tässä oli samanlainen työ tehtävänä kuin isommassakin rakennuksessa.

Ompelukone

 

Tämä sarja loppuu tähän ompelukoneeseen. Mökissä on tietenkin enemmänkin huonekaluja, mutta osa niistä on ostettuja eikä niillä ole tarinaa.

Äidilläni oli ompelukone. Hän kävi jotain ompelukurssiakin ja muistan, että meidän, ompelijaäitien lasten piti olla mannekiinina. Minulle äiti oli ommellut keltaisen mekon, jossa oli ruskeita palloja. Mietin, mitä minun pitäisi tehdä ja tein pyörähdyksen!

Ompelin itsekin. Ostin ihania Marikankaita (joita ei enää löydy) ja tein ilman kaavoja melkein Marimekkoja.

Tämä kone on niin moderni, että siinä on sähkövalo! Olen nyt mökillä ommellut jotain pientä ja ihmeen hyvin kädet muistavat, mitä pitää tehdä, kun kone nostetaan ylös ja langoitetaan.

Nyt sille pitäisi tehdä vähän pinnan korjausta, äiti on pitänyt sen päällä kukkia.

LEIKKIÄ TÄMÄ ON! Koko mökkeily on kuin olisin vielä pikkutyttö ja leikkisin kotista. Melkein heti alussa, kun sisustin taloa ja sain kotoa (liiteristä) vanhoja huonekaluja, huomasin, että taidan tehdä tästä lapsuuteni kotia. No, sanokoot psykologit siitä mitä tykkäävät. Toisekseen minusta on hauskaa, että mökiltä löytyy aivan kaikki tarvittava, joka ei toimi sähköllä. Tulkoot sähkökatkot, minä menen mökille!

Nojatuolit

 

 

Vielä riittää näitä huonekalutarinoita. Nämä tuolit plus pöytä eivät ole aitoja kotini tavaroita. Mutta meillä oli tuollaiset. Tuolit olivat niin sanotut K-tuolit,  mutta ne on heitetty kaatopaikalle. Muistan, että niistä pursuivat jouset. Nyt olisin osannut korjata ne. Nämä ovat mieheni lapsuuskodista. Löysin ne miltei jalattomina navettaladosta. Ne olivat kellanvihreät väriltään. Matot olen kutonut aidosta villalangasta. Pöytäkään ei ole sama, se oli oikeasti pyöreä ja sen nimi oli tupakkapöytä, en tiedä miksi noita pyöreitä pöytiä niin sanottiin. Tämä on ostettu vanhaintavarainkaupasta (olipa pitkä sana). Tuolilla olevalla tyynylläkin on tarinansa.

 

Olen miltei täysin kirjoittanut sen kirjaani Metsän valo. Oikeasti se tapahtui näin. Äitini on aina ollut taitava käsitöiden tekijä. Hän kutoi, nypläsi pitsiä, kirjoi ja sanottiinkin että muut tekee mitä osaa ja Hilkka mitä tahtoo. Sitten kun dementia alkoi vaivata, hän ei enää pystynytkään tekemään mitään. Ostin hänelle tuon ristipistotyynyn, arvelin, että se olisi tarpeeksi yksinkertainen työ. Mutta ei hän enää kyennyt tekemään sitäkään. Annoin sen sitten tyttärelleni ja eräänä jouluna sain sen valmiiksi ommeltuna joululahjaksi. Kuvassa Tuulikki sai sen mummoltaan ja ompelee sitä, että ei ajattelisi. Ajatukset olivat kirjassa vaarallisia.

Pesukommuuti

 

Totta kai talossa täytyy olla pesukommuuti. Minun mummolassakin oli. Tämä on mieheni kotoa. Hänen lapsuudessaan se oli musta. Hän arvelee, että hänen isänsä on ostanut sen huutokaupasta. Kun sain sen, se oli maalattu sitruunankeltaiseksi. Aika paljon sitä piti korjata, tehdä uusia osia ja hioa maalia pois. Noihin pylväiden kruusauksiin ei pystynyt puukolla tekemään mitään. Yritin kyllä, mutta nopeasti lopetin. Käytin sitten maalinpoistoainetta ja pesin sen tiskiharjalla ja niin sain noista krumeluureista puhtaat. Koska pöytää käytetään pelkästään kahvinkeittoalustana, on sen pintaan laitettu mosaiikit.

Ylhäällä oleva pyyhenaulakko on talon ainut esine, mikä oli jäänyt jäljelle. Varmaan siksi. että se oli naulattu seinään kiinni. Kun maalasin sen uudestaan, hyllyn takaa löytyi talon pojan nimi. Se oli tehty koulussa käsityönä.

 

 

Onhan täällä tietenkin pesuvati, ilman muuta!!

 

 

Laitanpa vielä tänne kuvan kirjastani Metsän valo. Näette tuttuja esineitä taustalla.

 

Tiskipöytä

 

Sitten mökille piti löytää tiskipöytä. Sitä ei tahtonut löytyä millään. Kyselin kaikilta. Tämän löysin sitten tädiltäni, se oli ollut autotallissa naulalaatikkona. Lapsena ihailin juuri tämän tädin huonekaluja. Ne olivat niin ihania, koska kaappeihin, pöytään ja penkkeihin oli maalattu kukkia. Niin oli tässäkin. Siinäpä sitten mietin, miten voin kukat pelastaa. Pöytä oli alkuperäisessä vihreässä maalissa, punaisine nuppeineen ja kukkineen. Suunnittelin, että maalaan sinisellä aivan kukkien vierestä tai sitten jätän maalaamatta vaikka ympyrän muotoisen alan ja kehystän sen jotenkin. Mutta aina väri tökkäsi, eikä tuntunut hyvältä. Niin sitten piirsin kukat muoville, hioin ne pois ja maalasin uudestaan vaaleanpunaiseksi.

 

Tämä tiskipöytä on täydellinen. Parempaa ei olisi voinut ollakaan. Ensinnäkin se on kapea, ja mahtuu hyvin pieneen huoneeseen, sitten siinä on kaikki tarvittava leivinlautaa ja leikkuulautaa myöten sekä sinkkipelti päällysteenä.  On ne ennenvanhaan osanneet käyttää pienen tilan hyödyksi.

Remontti tinttilässä

 

 

Viime kesänä iloitsin, kun sinitiainen näytti pesivän pöntössä. Kuulinpa jo sieltä piipitystäkin. Sitten yhtenä päivänä koko sisus oli nakeltu ulos. Tikka on ollut asialla. Jokainen pönttö on yhtä suurireikäinen. 

 

 

Eipä hätää, netistä voi ostaa linnunpöntön reikiä. Ostin niitä heti kumpaakin kymmenen, niin on vähän varallekin.

 

 

Korjaaja töissä.

 

 

Nyt ei tikan pitäisi päästä enää pesään.

Astiakaappi

 

Mökin sisustusta suunnitellessa piti myös päättää värimaailma. Yleensä entisöidessä yritän palata alkuperäiseen asuun, mutta aina se ei onnistu. Kaikki vanhat puukalusteet on maalattu moneen kertaan. Yleensä aluksi vihreäksi, sittemmin keltaiseksi tai valkeaksi. Päätin kuitenkin keittiön väreiksi vaalean sinisen ja kermankeltaisen.

Tämän kaapin on mieheni tehnyt koulussa. Hän oli tehnyt myös pihakeinun. Kysyin sitten, miten hän oli saanut ne tuotua kotiin, mutta naapurin isäntä oli hakenut ne traktorilla.

Tämä kaappi oli aitassa ja maalattu myrkynvihreäksi. Kun sanoin, että haluaisin sen Rajalaan, mies kysyi vähän epäuskoisesti: haluatko tuon tosissaan? Tosissaanhan minä halusin. Sinne mahtuu käyttöastiat, harvemmin tarvittuja on sitten komeroissa.

 

 

Emaliastioilla on lähtökohtana tuo oikeanpuoleinen kahvipannu. Kotona oli juuri samanlainen ja kyselin kerran äidiltä, onko se enää missään, mutta sitä ei enää löytynyt. Samanlaisen sitten ostin kirpparilta ja mukaan on lähtenyt myös muita samanvärisiä. Olen myös saanut lahjana muutaman esineen, esimerkiksi kaapin päällä olevan suuren kahvipannun sain naapurimökin emännältä.

 

Kaappi

 

Astiakaappi on myös kotini alkuperäisiä huonekaluja. Minun muistaakseni siinä pidettiin astioita. Ruokatavarat taisivat olla kylmässä ruokakomerossa. Vähän niitä astioita oli, ajatelkaapa omia keittiön kaappejanne, joka paikka pursuaa tavaroita.

Vanhempani olivat saaneet häälahjaksi sinisen Pekka ruoka-astiaston ja punaviiruisen Pekka kahviastiaston. Kun ne tulivat junalla Suomussalmelle, missä silloin asuttiin, melkein kaikki astiat olivat särkyneet. Ruokalautasia oli, sen muistan, ja minulla on vieläkin soikea tarjoilulautanen. Kaapin päällä on muistojen maitokannuja, oikean puoleinen on isäni äidin peruja, sinikukallinen on mieheni kotoa ja Pekka-kannu on omasta kodistani. Vain laivakuvioinen on ehyt.

Olipa se ilon päivä, kun äiti kerran antoi minulle yhden noista laatikoista ikiomaksi omille aarteilleni. Varmaan sinne joutui kauniita lasinpalasia ja ruusuisia kiiltokuvia.

Pöytä ja tuolit

 

Tämä pöytä ja oikeanpuoleinen tuoli ovat lapsuuden kodistani. Sodan jälkeen, kun isä ja äiti perustivat kodin ja minä synnyin sinne, kauppoihin tuli uusia huonekaluja. Sieltä he hankkivat kodin kalusteet ja minä olen saanut ne itselleni, melkein kaikki.

 Tämän pöydän alla asuin pienenä. Olin arka ja ujo lapsi ja muistan itsekin, että sekä kotona että kylässä olin pöydän alla. Kaipa se tuntui minusta tarpeeksi pieneltä paikalta. Kun äiti leipoi pöydällä, minäkin leivoin pieniä pullia joiden nimi oli näppäräkakut. Niihin  tehtiin nipistämällä kuviot. Laitoin ne "paistumaan" pöydän alla oleviin "hyllyihin".

Tuoleja oli tietenkin neljä, mutta kaksi on vielä tallella. Isä oli ostanut meille värilaatikon, jossa oli 6 väriä. Kannessa oli Porvoon kirkon kuva. Värit minun piti jakaa veljeni kanssa. Koska paperia ei ollut piirsin tuolin alle.

 

 

Niinpä kuvat ovat säilyneet tähän päivään saakka. Nuo sutut ovat veljeni piirtämiä. Kuvia löytyy  myös kirjojen etulehdiltä!

Tuoleja olen ostellut lisää kirppareilta ja vanhojen tavaroiden kaupasta.

 

Jälkiä lumessa

 

 

Aina Rajalassa käydessäni seuraan lumihangessa olevia jälkiä. Orava käy säännöllisesti, hiiren ja myyrän jäljet puikkelehtivat hangen reikiin ja tien yli on loikkinut lumikko.

Tällaisia en ole ikinä nähnyt. Harmi, että lunta oli satanut päälle, niin en nähnyt tassuja.

 

Aika leveäkin jälki oli, kännykkä on mittana.

 

 

Jäljet päättyivät kuusen alle. Olin myös ennättänyt sotkea tien, siinä oli auton jäljet ja minun ja Lilin, niin että en löytänyt jälkien alkupaikkaa. Eikä ne jatkuneet kuusen alta minnekään. Nytpä kysynkin kaikilta eränkävijöiltä, tuleeko jotain mieleen, voisiko olla lintu?

Kerran ihmeteltiin suuria jälkiä jotka kiersivät talon ja menivät metsään, loppujen lopuksi tultiin siihen tulokseen, että siinä oli käynyt metso.

Lumityöt

 

Mikähän kumman uusi keksintö on tämä lumityöt? Minun lapsuudessani lapiolla luotiin kulkuväylät liiteriin ja hyyssikkään, mutta nykyään täytyy koko pihamaa kolata lumettomaksi. Naapurit näyttävät kilpailevan, kenellä on vähiten lunta. Se täytyy myös olla viivasuoraan luotu ja reunat tasoitettu.

No, meillä isäntä tekee lumityöt lingolla, niin, että on ne avarasti tehty, mutta jos ne jäisivät minun huostaani, loisin lapiolla autotallista väylän ajotielle ja kulkutien portaalle.

Onneksi saan toteuttaa itseäni mökillä. Sitä paitsi puhdas jäljetön hanki on minusta pihalla sievä.