maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ruosteenestoa


Tämä ruostetauti on ihan kamala. Nyt ruosteen siitepölyä näkyy jo vesisaaveissa.


Koska huomasin, ettei ruoste ole tarttunut jalokuuseen, istutin tänään uuden kuusen Rajalaan. Olen jo aiemminkin suunnitellut näkö- ja tuulensuojaksi kuusta, mutta nyt sain sen  vaihtamalla  hunajaan, niin kuin olen tehnyt ennenkin. Tämä on nimeltään mustakuusi ja kuulemma kasvaa kauniin muotoiseksi.


Kukkapenkki on alkanut kukkia.



Samettikukat eivät ole suloisen kainoja eikä herkkiä, vaan  reippaan näköisiä paremminkin. Väri aivan häikäisee silmiä.


Lili on tässä hiirijahdissa. En jaksanut seurata kuinka siinä loppujen lopuksi kävi. Tai oikeastaan en ilennyt, kun ajattelin, että se syö kumminkin sen hiiren, jos saa kiinni.
Huomenna Lili lähtee lääkäriin leikattavaksi. Siis steriloitavaksi. Melkein kaikki nartut näyttävät kuolevan kohtusyöpään, niin ajattelin, että tehdään tämä sterilointi nyt.

Tämä kevät ja kesä näyttää olevan minulle kummaa aikaa. Olen saanut päätökseen monia asioita, jotka ovat venyneet vuosikausia. Esimerkiksi hammaslääkäri, lääkäri, äiti lähti, Lilin leikkaus, ja monia muita pikkujuttuja.  Jokin aika näyttää loppuvan ja siihen liittyvät asiat käyvät päätökseen. Alkaako uusi aika?




3 kommenttia:

  1. Vuodet kulkee ja matkalla osuu erilaisia etappeja. Joku niistä pysäyttää ja joku anta hyvän mielen jatkumon. Iän myötä on opittava kohtaamaan jopa ihan uusia asioita. Ihanaa kun suunnitelmat toteutuu ja tuntee olevansa hyvä. Paljon on sinun vuoteesi tapahtumia osunut. Kaunis kuusen taimi ja toivotan sen kukoistavan piassasi.

    VastaaPoista
  2. Uskomattoman kaunis mökkiseinusta samettikukkineen!!! Ja onnea Lillin leikkaukseen. Nellille tehtiin sama juttu, eikä tarvinnut enää pelätä yllätyksiä .):) Uusi päivä aloittaa uuden ajn. Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Samettikukat ovat helppohoitoisia.
    Maanteiden tiemestarit ovat niitä laittaneet kaunistukseksi kantateiden risteyksien korokkeille.
    Hyvä asia ennakoida Lillin mahdollinen kohtusyöpä.
    Teimme samoin 1988 koirallemme, Anun kohtu poistettiin kokonaan ja elämä jatkui vuodella eteenpäin.
    Syntyi muita kohtalokkaita sairauksia. Koiran iäksi tuli 12 v mikä on keskimääräinen Seefferin ikä.

    VastaaPoista