maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mustikka vai mesimarja?


Minulla on Rajalassa mustikkapenkki. Se näyttää tältä.
Puutarhurin sydän taitaa olla vaihteleva? Ensin uurastan mustikkapenkin teossa. Kaivan mustikat kodin kasvimaalta, teen penkin mökille ja sitten odotan satoa. Minulla on vieläkin sellainen harhaluulo, että kun kerran olen nähnyt vaivaa ja tehnyt jotain, vaikka kukkapenkin tai kylvänyt juurikasveja, se on sillä selvä. Kiinnostus tahtoo lopahtaa juuri silloin kun pitäisi kuopia, raivata, ruohia ja repiä nokkosia ja heiniä.



Kumma kyllä mustikoita en saanut tästä penkistä. Jotain siinä kasvoi, ainakin yksi paju ja jokin saniainen. Tuo hassu möykky tuossa vieressä on olkipaali. Olen suojannut viinirypäleen oljilla, mutta nyt paali on aivan homeessa ja lahonnut, se täytyy hävittää.
Sain uuden idean. Laitan penkkiin mesimarjoja! Ensin täytyy ottaa reunatiilet pois.



Sitten pitää repiä muovi irti. Tähän vaiheeseen työ jäi. Jätin muovin kuivumaan ja puhdistumaan. Lähdin leipomaan munkit!
Olen tilannut taimitarhalta mesimarjan taimet.


Ja miksipä olenkaan halunnut pensasmustikoita? Kymmenen askelen päässä on metsä, jossa kasvaa mustikat. Vattupensaiden takaa näkyy oivalliset pölyttäjätkin.

Jatkuu joskus.




9 kommenttia:

  1. Kyllä mesimarja on messevämpi kuin kuivahko pensasmustikka.

    VastaaPoista
  2. Mesimarja on hyvä, toivottavasti saat satoa.
    Pensasmustikoita en ole halunnut, minusta luonnossa kasvavat ovat parempia. Niissä kai on jotain vitamiinejakin enemmän, muistan jostain lukeneeni.

    VastaaPoista
  3. Meillä kun on tällainen metsäinen tontti, missä ei oikein mikään muu kasva, kuin siellä luonnostaan kasvavat, niin meillä pensasmustikka näyttää selviävän. Pieniä pensaat ovat vielä, mutta näyttävät tykkäävän vähän happamasta maasta. Monenlaista olen yrittänyt minäkin, nyt on yksi luumu ja pirja-omena selvinneet jo toisesta talvestaan. Oli niin hyvä talvi niille, että ehkä nyt jo ovat sen verran vahvistuneet, että selviävät jatkossakin. Toivotaan.
    Mesimarjoja toin kerran metsästä muutaman taimen ja kyllä ne kasvoivatkin, mutta marjan marjaa ei tullut. Ehkä tuo puutarhalajike on vähän erilainen. Toivotaan.
    Vaihtamisesta on se hyöty, että tulee penkistä korjattua rikkaruohot pois :-)

    VastaaPoista
  4. En millään haluaisi kylvää negatiivisuutta, mutta meillä kokeiltiin tätä mesimarjaa. Se kukki ja rönsysi jokapaikkaan, mutta marjoja se ei tehnyt, vaikka ostimme kahta eri lajiketta. Kaunis matala pihakasvi se on ja voi jo nykyään olla paremmat taimetkin, tai meille sattui ostokset samaa lajiketta. Onnistumista toivon. Pensasmustikasta sen sijaan saamme monet litrat syksyisin marjoja, elleivät kanat ehdi ensin. Verkoilla suojattuna jää meillekin :)

    VastaaPoista
  5. Täällä päin ei kasva luonnossa mesimarjaa, mustikkaa liiankin kans.

    VastaaPoista
  6. Mustikka, vadelma ja mansikka niitä saa tasaisesti hyvänä suvena.
    Pensasmarjoja ei työikäisinä harrastettu, kodin ja mökin välimatka 200 km /siivu.
    Rastaat ja sammakot niistä on riesaa syyssadon aikana.

    Hyvää Wappua !

    VastaaPoista
  7. Toivotan onnea mesimarjaviljelmällesi.
    Minä en onnistunut niiden kanssa. Oliskohan jotain mennyt pileen pölytyksen kanssa?
    Mukavaa vappua

    VastaaPoista
  8. Uusi kevät ja kesä ja uudet tsemppaukset viljelyyn!

    Mukavaa vapun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. meheviä mustikoita riittää varmasti pomittavaksi metsästäkin, joten mesimarjat kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta! niin tutulta kuulostaa ja näyttää, kun yrittää pitää kahta paikkaa, aika ja inspis vaan välil aina lopahtaa! meilkin mökil lähes 300 km, joten mitään ihmeempää ei siel voi kasvattaa ihan perusjuttuja värikasvien lisäksi, mitkä selviävät hieman vähemmällä hoidolla.
    Aurinkoista Vappua:))

    VastaaPoista