keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Maskotti 2

 
Mainitsin edellisessä postauksessa kipsisen koirapatsaan. Näitä koiria ennenvanhaan merimiehet toivat tuliaisina kotiväelleen ja Raahessa tehdään vieläkin ns. Raahe-koiria. Koirat pannaan ikkunalaudalle ja kun isäntä on ulkona, tai ennen vanhaan merillä, koira katsoi ulos. Isännän ollessa kotona koirakin katsoi sisään. Tämä ei ole Raahe-koira vaan huutokauppalöytö. Koirat ovat olleet Englannin hovin koirien näköisiä, King Charles spanieleita tai sitten Cavalier King Charles spanieleita. Tai jotain sen näköisiä.
 
 
Ostin kipsikoiran meidän Merrin muistoksi. Hän eli 13 vuotta ja oli kaikkien lemmikki. Aamulla se ryömi tyttöjen sänkyyn, he vain kohottivat peittoa ja jatkoivat unta. Suru oli suuri kun lopetuspäivä tuli, vieläkin silmät kostuu kun muistan sen. Hänet on haudattu kotipihlajan alle.

12 kommenttia:

  1. Minäkin muistan tuon tarinan noista koirista.
    Sinun koirasi on hieno muisto. Lemmikit ovat perheenjäseniä ja niiden arjen tavat ovat niin lähellä ja toistuvia, että kun jotain muuttuu ja tekijä poistuu, ikävä on suuri. Tämä on kyllä koettu.

    VastaaPoista
  2. Suloinen koirapatsas ja vielä suloisempi kavaljeeri. Noita blenheimejä oli meilläkin ja yksi ruby, joka oli nuorimman tyttären koirana ;-)

    VastaaPoista
  3. Nuo koirapatsaat onvat minusta ihania.

    VastaaPoista
  4. Kipsi kasvo on ihmisen näköinen.

    VastaaPoista
  5. Täällä meilläpäin juuri nuo koirapatsaat ovat hyvin arvostettuja, siis Raahekoirat. Niitä ei saa edes itselleen maalata, kun maalaus ja myyntioikeudet omistavat henkilöt. Tai tietysti voi, mutta eivät ole sitten virallisesti juuri niitä koirapatsaita. kaksi paria olen ostanut syntymäpäivälahjaksi ystävilleni. Eivä ole kovin halpojakaan...
    Mukavia nämä sinunkin maskotit. :)

    VastaaPoista
  6. Koiriin liittyykin hieno tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää vähä lisätä juttuuni koirapatsaista; niitä on siis parittain, toinen katsoo vasemmalle ja toinen oikealle. Siksi siis puhumme monikossa! Ostin myös tyttärilleni antiikkiliikkeesta posliiniset koirat, niitä oli pari, mutta annoin kummallekin yhden, siis Merrin muistoksi.

      Poista
  7. Voi Merriä, nyt kuitenkin hänellä on hyvä olla!
    Ja tosi hieno muisto koirallesi.

    VastaaPoista
  8. Maskottipatsaat ovat arvokkaampia, kun niihin liittyy omakohtaisia tarinoita.

    VastaaPoista