maanantai 3. joulukuuta 2012

Puun hakkuuta


Voi että tämä pimeys on TYLSÄÄÄÄ. Ilta alkaa jo kolmelta, eikä mitään voi tehdä kuin kävellä ja käydä jääkaapilla.
 Olen kuitenkin aloittanut syksyisen puuhani, puun hakkuun. Viime syksynä pinosin pieniä pölkkyjä (onko oikea sana?) pinoon kuivumaan ja nyt aloitin pilkkomaan niitä.



Ne ovat aika paksuja, kun ovat kaatuneen kuusen tyviosia. Kirves on vanha, se oli Majalassa kun ostin sen. Siellä oli myös saha, mutta siihen pitäisi vissiin ostaa uusi sahanterä, kun se on aika tylsä. Mutta kirves on hyvä!

Koska en saa pölkkyä poikki keskeltä pilkon sitä reunoista käsin.


Puiden pitää olla näin lyhyitä, koska Majalan tulisija on pieni kamina, siihen ei mahdu pitemmät puut. Ilokseni lämmittelen joskus sitäkin , vaikka siellä ei asukaan ketään. Paitsi kotitonttu.

8 kommenttia:

  1. Olet sinä sitten ahkera uurtaja. Puu hommat ovat rankaa. Kyllä nyt saat monen monta pesällistä polttaa,
    tulet täälläkin palaa kun töistä tulimme,aamulla pakkasta oli 23 astetta ja taitaa olla saman verran nytkin.

    VastaaPoista
  2. On sinulla sisua, kun jaksat pilkkoa tuollaisia pölkkyjä! Itse en taitaisi edes osua niin tarkasti, että saisin palasia reunoista :) Uunia on silti kiva lämmittää...

    VastaaPoista
  3. HYvä sinä. Puun pilkkominen on loistavaa kuntoilua, tykkään itsekin. Pakkasella puukin halkeaa helpommin.
    Pimeä on vasten pimeää myös täällä ja uunissa on palanut tuli kertaa kaksi päivässä. Pakkaset tuli jäädäkseen.

    VastaaPoista
  4. Jahah, kuntokoulu on taasen avattu ja tonttu saa lämpöä :-DD

    VastaaPoista
  5. Kyllä kotitontulle pitää lämpöä järjestää ja jotain herkkuakin välillä. Tosin taitaa olla parasta syödä herkku yhdessä tontun kanssa puun hakkuun jälkeen, etteivät hiiret valtaa Majalaa.

    VastaaPoista
  6. Kun on klapu-savotta teon alla ei haittaa vaikka käy jääkaapilla,välipalalla.

    VastaaPoista
  7. Puiden pilkkominen,halkominen ja pinoaminen on rentouttavaa :) Hienoa, että tontun ei tarvitse palella, kun välillä tuikkaat tuken kaminaan !

    VastaaPoista
  8. Kyllä kotitontulla on suloiset oltavat. Puunhakkuu on parhainta silloin kun haluaa purkaa sisäisiä möykkyjä. Koettu on.

    VastaaPoista