lauantai 29. lokakuuta 2016

Karhuja ja susia


Kävin taannoin tyttöporukassa Kuusamossa ruskaretkellä. Minun sänkyni alla oli ollut jo monta vuotta kaksi laatikollista vanhaa hunajaa. Olin miettinyt mitä sille voisin tehdä, ja kun tuli tuo Kuusamon reissu, kysyin heti, että käytäiskö siellä suurpetokeskuksessa. Veisin sinne ne hunajapurkit.
 

He ottivat mielellään hunajat vastaan. Tässä päärynää
 on kasteltu hunajaan ja niin houkutellaan karhu katsojien ulottuville.
 

Samalla hoitaja kertoi tarinoita kustakin karhusta. En enää muista, oliko tässä Reeta. Juuso on se iso karhu, jonka kanssa Sulo on kömpinyt samaan talvipesään. Kaikki karhut on löydetty pentuina kun emo on tapettu. Reeta oli löydetty haavoittuneena. Eläinlääkäri oli arvellut, ettei se selviä, mutta toisin kävi.
Hoitaja kertoi myös, että karhu väistää viimeiseen asti ihmistä, ihminen ei edes huomaa, kun karhu piiloutuu.


Siellä oli myös koirasusia. Ne ovat luonnolle pahoja, kun niiden vaistot eivät enää väistä ihmistä, vaan ne tulevat pihoihin etsimään ruokaa. Jotkut vastuuttomat ihmiset jopa tahallaan teettävät koirasusia. Nämä kuitenkin olivat kai vahinkoja.
Joskus ihmettelen suomalaisten eläinvihaa. Mitään elävää olentoa ei kai saisi metsässä kulkea, muuta kuin hän itse. Eläimet kuuluvat luontoon, ilman luontoa emme elä, ja loppujen lopuksi olemme itsekin luontoa. Paha vain, että maapallo ei kestä meitä.


8 kommenttia:

  1. Niin, ja eläimiä oli paljon ennen meitä, joten luonto kuuluu enemmän niille kuin ihmisille. Varsinkaan ei näille piittaamattomille roskaajille. Katselin juuri metsikön laitaan kipattuja roskapusseja tänään.

    VastaaPoista
  2. Totta puhut ja totta joka sana!
    Monesti olen kauhistellut, ihmetellyt??? kun jossain on nähty karhu tai susi, niin eikös ihminen menekkin heti, ja pyssyt vaan käteen ja tappamaan!!??

    VastaaPoista
  3. Minä jo luulin, että hunajasi on houkutellut erikoisia vieraita :-o

    Nyt menivät hunajat oikeaan osoitteeseen. Mielenkiintoinen postaus ja viisaita puhut.

    VastaaPoista
  4. Vau, onpa ollut mielenkiintoinen reissu sinulla!!

    VastaaPoista
  5. Minultakin on jäänyt ulkolaista hunajaa.Nyt on hirvenmetsästys käynnissä, vaan minun puolesta ne saa juosta itse metsässä.

    VastaaPoista
  6. Minulle ei eläimista haittaa kunhan pidämme toisiimme välimatkaa.

    VastaaPoista
  7. Ihminen vain on paha, ei eläin ja eläimet ovat tärkeä osa luontoa. Hyvä juttu suurpetokeskuksesta. Olen käynyt myös siellä ja tuijotellut karhuja. Susia ei silloin ollut.
    Karhut tykkää hunajalahjastasi.

    VastaaPoista
  8. Oi mikä postaus. Olen aivan samaa mieltä. Susi ja karhu, sekä ilves ja muut pedot kuuluvat Suomen luontoon. Ne eivät terrorisoi meitä, vaan me niitä.

    Karhu todellakin väistää viimeiseen asti. Eikä susikaan ihmisen kimppuun ole käynyt tiettävästi aikoihin, jos juuri milloinkaan. Tarinat ovat usein vääristeltyä totuutta.
    Metsästäjät haluavat tappaa ne kokonaan pois, vaikka pedot ovat olleet täällä jo ennen meitä.

    Olen useamman kerran katsonut tv:sta ohjelman jossa nämä ko karhut ovat. Upeita eläimiä ja olisi mahtavaa omistaa Juuson maalaama taulu :-) Se pääsisi kunniapaikalle olohuoneeseen vaan taitavat olla köyhän kukkarolle liian kalliita :-)
    Silti hieno homma, että sillä saadaan rahaa niiden hoitamiseen ja viihtyvyyden lisäämiseen.

    VastaaPoista