keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Pöytä ja tuolit

 
Tämä pöytä ja oikeanpuoleinen tuoli ovat lapsuuden kodistani. Sodan jälkeen, kun isä ja äiti perustivat kodin ja minä synnyin sinne, kauppoihin tuli uusia huonekaluja. Sieltä he hankkivat kodin kalusteet ja minä olen saanut ne itselleni, melkein kaikki.
 Tämän pöydän alla asuin pienenä. Olin arka ja ujo lapsi ja muistan itsekin, että sekä kotona että kylässä olin pöydän alla. Kaipa se tuntui minusta tarpeeksi pieneltä paikalta. Kun äiti leipoi pöydällä, minäkin leivoin pieniä pullia joiden nimi oli näppäräkakut. Niihin  tehtiin nipistämällä kuviot. Laitoin ne "paistumaan" pöydän alla oleviin "hyllyihin".
Tuoleja oli tietenkin neljä, mutta kaksi on vielä tallella. Isä oli ostanut meille värilaatikon, jossa oli 6 väriä. Kannessa oli Porvoon kirkon kuva. Värit minun piti jakaa veljeni kanssa. Koska paperia ei ollut piirsin tuolin alle.
 
 
Niinpä kuvat ovat säilyneet tähän päivään saakka. Nuo sutut ovat veljeni piirtämiä. Kuvia löytyy  myös kirjojen etulehdiltä!
Tuoleja olen ostellut lisää kirppareilta ja vanhojen tavaroiden kaupasta.
 

7 kommenttia:

  1. Sinä olit taiteilija jo nuorena. Meilläkin on jakkaroita ja keinutuoli lapsuudenkodistani ja pöytä ja tuoleja miehen lapsuuden kodista.

    VastaaPoista
  2. Ihania lapsuuskodin muistoja. Vanhat huonekalut ovat niin kauniita.
    Taiteilija olet ollut jo pienenä. Pöydän alla, turvallisessa paikassa, on kasvanut hieno ihminen. Mielikuvitus on kehittynyt siellä piilossa :-)

    VastaaPoista
  3. Tuolit ja pöytä toi minun lapsuuteni keittiön mieleen. Ihanaa kun sinulla on vielä tallessa.

    VastaaPoista
  4. Taitoa ja keksiliäisyyttä jo lapsena

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuus! Luominen ei katso aikaa, eikä paikkaa! Mahtavat tuolinpohjat!

    Itse piirsin seinille taulujen taakse...asia huomattiin vasta, kun muutimme toiseen asuntoon...

    VastaaPoista
  6. Ei kaikkea historiaa kannata hävittää. Meilläkin on poikien taideteokset komeron hyllyissä. En muista, kuinka he ne tekivät, mutta niitä on.

    VastaaPoista
  7. Sieläpä ovatkin hyvin säilyneet nämä taideteokset.
    Lapsuuskodissani oli juuri samanlaiset tuolit ja pöytä kamarisa. Ovat vieläkin käytössä systerin huushollissa.

    VastaaPoista