torstai 11. helmikuuta 2016

Kuukausihaaste 3: Pää

 
On se pääkin tärkeä. Ilman sitä ei voi elää.
Päässä päällimmäisenä on tukka, joka minulla kasvaa moneen eri suuntaan. Harmaatakin siellä jo on. Tukan alapuolella on aivot. Niitä on tarvittu opiskeluun ja ammatin hankintaan. Opiskelin viimeksi viiskymppisenä yliopistossa. Se oli hauskaa. Hauskaa minulla oli myös jokaisena työpäivänä! Aivot ovat alkaneet kai vähän rapistua, en muista aina ihmisten nimiä, ja sanat tuppaavat unohtua kesken puheen. 
Aivojen alapuolella on silmät. Ne olen onnistunut saamaan eripariset sillä lailla, että toisella silmällä luen ja toisella katson kauas. Niinpä en tarvitse silmälaseja.
Nenä ja suu ovat silmien alapuolella. Niitä tarvitaan omiin tehtäviinsä, kuten tiedätte. Olen KIITOLLINEN päästäni, vaikka naama onkin jo rypistynyt.

13 kommenttia:

  1. Pää on tosi tarpeellinen, sitä pitäisi osata kunnioittaa aivan erikseen.

    VastaaPoista
  2. Hih, hauskasti osaat kuvata itseäsi :-) Ja niin kuin Aina yllä sanookin,pää on tosi tarpeellinen. Joskus tuntuu niin omista kuin toistenkin toimista, että sitä ei osata vieläkään käyttää niin viisaasti kuin kapasiteettia olisi. Tästä tulee hieno omakuva.

    Minäkin opiskelin vanhemmalla iällä ja hauskaa oli. Ja elämän pitää olla oppimista koko ajan, vielä vanhanakin. Onneksi suomenkielen sanavarasto on laaja, jos sana unohtuu niin muistetaan joku synonyymi kuvaamaan asiaa ;-D

    VastaaPoista
  3. Hauskasti kuvaat itseäsi. Minulla on samanlaiset kätevän eripariset silmät ja tulen vielä kuusikymppisenä toimeen ilman laseja.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanasti kuvasit päätäsi ♥

    VastaaPoista
  5. Ihanaa on ollut lukea näitä kirjoituksiasi itsestäsi, näkee, että olet sinut itsesi kanssa! Se on mahtavaa, saavuteltava olotila, kiitos myös kuvistasi!

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen opiskellut lisää aikuisena. Se oli hienoa, kyllä siinä iässä osasi antaa arvoa opettajille.
    Mitkä silmät? Wau, tuo on hyvä pari.
    Kyllä pää on se tärkein. Usein vanhuksilta menee joko pää tai jalat. Äidilläni on säilynyt pää, se helpottaa paljon minun toimiani. Toivottavasti minulle käy samoin.

    VastaaPoista
  7. Kivasti kerrot itsestäsi kuvien rinnalla.
    Kapeakärkisiä tuli käytettyä mutta tänä päivänä mukavuudenhalu voittaa. En pidä päälläni mitään missä en oikeasti viihdy. Ei saa kiristää, puristaa tai kutittaa.
    Maukkaita kuvia!

    VastaaPoista
  8. Niin hauskasti kerrottu omakuvastasi. Kyllä se pää aika tärkeä on, kieltämättä.

    VastaaPoista
  9. Hauska kuva. Ennen vanhaan oli semmoisia pahvisia upeita opetustauluja kouluissa. Tämä työsi on juuri tuollainen ihanuus.

    VastaaPoista
  10. Pääasia on pääasia :-)) Tästä tulee hyvä omakuva.

    VastaaPoista
  11. Hauskasti osaat kertoa, piirtämisen lisäksi :D

    VastaaPoista