sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kirveelle töitä

 
Nämä pikkupakkaset ovat  jäädyttäneet Rajalan mökin vesisaavit. En enää tarvitse kasteluvettä, joten saavit pitää tyhjentää ja pestä.

 
Pieni jääkasa jää jäljelle.


                                                Puhtaat tynnyrit odottavat uutta kevättä.


Ehkä ei ole oikea aika maalaamiselle, mutta kun en ole muka joutanut 6 vuoteen maalaamaan näitä portaan kaiteita, niin nytpä ne on maalattu. En tiedä milloin kuivuvat, ehkä ensi keväänä?




Ja sitten asiasta kolmanteen. Kokeilin lehtikaalien paistoa parin mynkään menneen kaalin verran. Ensin ne paloivat mustaksi, seuraavaan käytin sitruunanmakuista öljyä. Sitä ei voinut syödä, eikä kaalikaan ollut ihan kuivaa. Sitten sain vinkin, että laittaa seesaminsiemenöljyä ja suolaa kaalien päälle ja tätä nyt jo voipi syödä. On se niin kuin tukkisi suun täyteen paperia, mutta Super foodia!!

7 kommenttia:

  1. Kokeile lehtikaalia muhennokseen. Keitä muutama minuutti vesitipassa ja hakkaa silpuksi . Toisessa kattilassa porkkava ,peruna ja selleri kuutioita Yhdistä mausta lienikuutiolla ja lopuksi vähän ruokakermaa. Sopii kalan ja lihapullien lisukkeeksi.

    VastaaPoista
  2. Minä en tykkää lehtikaalista sellaisenaan. Leikkaan sitä pieneksi ja laitan lihamurekkeeseen tai joskus johonkin soppaan. Suuren osan lehtikaalista hoitivatkin lehtokotilot.

    VastaaPoista
  3. Jää on nyt yllättänyt monta paikkaa. Meilläkin vesiletkun päässä oli jääpuikot. Kysyin vaarilta, että kauanko aijot pitää vettä päällä. Sitten hän vasta hoksasi, että kai se pitäisi korjata pois.

    Nyt on hienot kaiteet odottamassa keväällä valmiina...

    VastaaPoista
  4. Puuhastelua sinulla riittää. Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  5. Hauska vilkuttava varjo tynnyrikuvassa :-) Kauniit tuli kaiteista ja ensi keväänä ei tarvitse heti maalata.
    Tykkään lehtikaalista ruoassa ja siinä vihersmoothiessa.

    VastaaPoista
  6. Vielä riittää mökillä töitä, eilen tehtiin ne ikävimmät työt, ensi viikolla sillanrakennus.

    VastaaPoista
  7. Kirvestä tarvitsin myös. Ei vain huomannut, että pakkaset tulee, vaikka tiesi. Sitten sai vähän kärsiä.
    Pihasi on valmis odottamaan talvea. Portaatkin uudistaneet ilmeensä.

    VastaaPoista