lauantai 31. lokakuuta 2015

Jonkun loppu

 
Tänään oli sopiva päivä tehdä tämä juttu. Toin mökille mukanani osan vanhoista päiväkirjoista. En halunnut edes lukea niitä, vähän vain vilkaisin.

 
Heitin ne uuniin. Olen jo pitemmän aikaa ajatellut, että niistä pitää luopua. Miksi kantaa mukanaan vanhaa asiaa, vanhoja tavaroita, jotka sitovat menneeseen. Parempi on päästää irti, niin voi vapaana jatkaa matkaansa.
Olen kirjoittanut nämä päiväkirjat nuorena aikuisena. Yhteen on kirjoitettu aika surullinen romaani; yhden epäonnistuneen avioliiton tarina.  Viimeisessä on sitten uuden avioliiton alku. En halunnut, että kukaan ikipäivänä lukee niitä. Kun ne paloivat uunissa, tunsin helpotusta.
 Jonkun loppu on jonkin alku.
 

 
Tänään on pyhäinpäivä. Lähden kohta kirkkoon sytyttämään kynttilän äidin muistolle.

10 kommenttia:

  1. Paperimuistot palavat, jotain häviää, muisti on armollinen ja kultaa menneen. Rohkea teko.

    VastaaPoista
  2. Tuo on sellanen teko, jonka itsekkin olen meinannut monesti tehdä.
    Mulla on myös vanhoja päiväkirjoja ja niissäkin on omat suuret tunteet kirjoitettu kansien väliin. Joita en välttämättä haluaisi kenenkään lukea..
    Toisaalta en maltaisi niistä luopua..mutta ehkä teen niille samanlaisesti, kuin sinä.
    Mulla vain ei ole enää sitä pesää, jonne ne heittäisin..

    VastaaPoista
  3. Kirjoittamisesta on vaikeana aikana apua. Hyviä muistoja vaalitaan. Huonoja ei. Kirjojen polttaminen oli rohkea ja hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
  4. Pyhäinmiestenpäivä on monelle hiljentymisen ja menneen muistelua. Sinä irrottauduit omalla tavallasi menneisyydestä. Eilen myös itse palasin melko kaukaksi, luin -70-ja 80-lukujen vaihteessa saamiani kirjeitä rakkaimmalta ystävältäni, ystävältäni, joka valmistuttuaan luokanopettajaksi Hämeenlinnasta päätti omankädenoikeudella elämänsä. Harmikseni osa tekstistä alkaa jo himmentyä niin, että on vaikea saada selvää. Haluan säilyttää nämä kirjeet, joten niistä varmaan pitäisi ottaa digikopiot! Selailin myös vanhoja päiväkirjojani, muistelin viimeistä yhteistä kesää isäni kanssa. Päiväkirjojeni myötä palaan juurilleni, se voimaannuttaa minua.

    VastaaPoista
  5. Minulla myös on muutama päiväkirja ja olen ajatellut myös, etten halua kenenkään lukevan niitä. On kahdenlaisia tekstejä, on tekstejä jotka kertovat ihmisestä, josta joku voisi sitten joskus lukea ja sitä kautta tutustua häneen, esim. isovanhempaan. Mutta sitten on tekstejä, jotka on kirjoitettu tuskan purkamiseen, ne ovat niin henkilökohtaisia, että kuuluvat vain itselle.
    Viisas ja rohkea päätös, tosin hiukan surullinen kuitenkin, koska pala historiaa paloi poroksi.

    VastaaPoista
  6. Kun saa jonkun asian pohdittua valmiiksi ja toimii sen mukaan, se tuo helpotuksen tunteen. Varmasti olit miettynyt monet kerrat, että poltat päiväkirjasi, mutta omassa mielessäsi ne kirjoitukset aina jollain lailla säilyvät. Vaikka ne tavallaan unohtuvat, niin joskus joku tilanne saattaa nostaa niitä esiin.
    Omat kirjeeni ja paljon muutakin kirjottamaani poltin muuttaessani tänne pohjoisen porstuan rajallisiin tiloihin. Olen katunut ja en ole katunut, mutta tehty, mikä tehty.

    VastaaPoista
  7. Tuo vaatii päätöstä ja rohkeutta joka meiltä monelta puuttuu. Minun vanhimmat päiväkirjat olen polttanut, en halua niitä kenenkään luettavaksi. Olen minäkin tyhjennellyt kaappeja ja varastojani, ettei jää kenellekkään kaaokset selvittämistä. Ainakun olen jotain hävittänyt pois on olo keventynyt.

    VastaaPoista
  8. Rohkea teko. En ole omiani raskinnut...
    Pyhäinpäivä aina hiljentää.

    VastaaPoista
  9. Olisi todella helpottavaa tehdä tuo sama ja laittaa takkaan paljon turhaa, jota en halua muiden lukevan. Joululoma olisi siihen sopivaa. Sitä säästää kaikkia turhia kirjeitä, muistoja ym.

    VastaaPoista
  10. Tätä tekoa varmaan harkitsis mielessäsi useamman kerran, ennekuin ryhdyit hävittämään päiväkirjojasi. Toivottavasti et tule katumapäälle.
    Nuorena miniänä taloon tullessani näin anoppini polttavan usein kamarin takanpesässä kirjeitä ym varmaan henk.kohta papereita. Eikä hän enää sen jälkeen montaa vuotta elänytkään.
    Itse tein samoin jokunen vuosi sitten omille kirjeilleni ja päiväkirjoilleni. Runot olen säilyttänyt ja nykyään kirjoitan muistiin vain tavallisia tärkeitä virallisia muistettavia asioita. Runojani en raskinut vielä hävittää, ne olkoon pöytälaatikossa vielä vähän aikaa.

    VastaaPoista