maanantai 1. joulukuuta 2014

Turhake


Tämä on jatkoa edelliseen postaukseen. Minulla on ostettuna turhakkeiden turhake! Olen moneen kertaan kertonut tämän tarinan ja nauranut makeasti itselleni.

Tuppervaara-illassa on aina  hyvä esittelijä, ja hän pelaa mielikuvilla. Niinpä tälläkin kertaa hän kertoi herkullisista leivoksista, joille on NIIN helppo ripottaa pölysokeria tällä viehättävällä vehkeellä. Sitä käytetään niin, että puristellaan kahvasta. Tietenkin näin itseni esiliina edessäni hyvänä leipurina leipomassa perheelle ihania leivonnaisia pölysokereineen. Sitten kun sain tämän kauniin ja kalliin esineen, muistin, etten minä leivo. No, joskus jouluksi pullaa, mutta en juuri muuta. Esine on ollut piilotettuna kaapin nurkkaan, mutta nyt se kaivettiin esille ja lähtee kirpparille. Toivottavasti joku tarvitsee sitä!

Niin, voi sillä ripottaa jauhoakin!

Mikä on sinun turhakkeesi?

9 kommenttia:

  1. Onneksi en muista turhakkeitani, joita varmaan kaapin perukoilla on. Taitavat tulla keväällä vastaan kun rupean muuttotavaroita pakkaamaan.
    Sinulla olikin täällä monta kivaa postausta, kun en ole hetkeen käynyt lukemassa.

    VastaaPoista
  2. Hieno vehje ahkeralle leipurille ;) Minulla on patterilla käyvät jalkapohjan lämmittimet. ne voi laittaa kenkiin ja patterit varteen. On kokeiltu, mutta ei käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi nauramatta lukea; patterilla toimivat jalkapohjan lämmittimet!!!

      Poista
  3. Minun turheke on hopeoitu kirsikka-lusikka. Ostin kerran kirsikoita liköriliemessä ja tarkoitus jäkiruokaan niitä laittaa. Kokeilu hullun hommaa , vanha konstini oli parempi. jossain rojukossa on siitä asti ollut.

    VastaaPoista
  4. Vähän samantapainen kuin AINAlla: pattereilla lämpiävät rukkaset. Olen vilukissa sormsitani ja mies halusi lämpöä käsiini! En vain tykkää niitä pitää...hankalat.

    VastaaPoista
  5. Ihana ostos sinulla ja hyvät naurut sain, kiitos!

    Tällä kertaa muistan turhakkeeni, joka on pieni käsillä kannettava ladattava imuri. Tehoa ei juurikaan edes leivänmurusiin. Seisoo kaapissa odottamassa ihmettä. Kaupassa se tuntui niin kätevältä:)

    VastaaPoista
  6. Etkö edes kertaakaan kokeillut?
    Kyllä minullakin turhake on ja melko kallis mokoma. Se on kaukoputko, jolla en tee mitään. Aikani yritin löytää taivaalta yhtä sun toista, mutten tahtonut edes kuuta löytää. Myyntiin sekin joutaisi.

    VastaaPoista