tiistai 6. toukokuuta 2014

Hyvästi nuoruus

Nuoruus on seikkailu suunnaton...
 Tai sitten ei. Olemme tyhjennelleet äidin vinttiä, kun taloon suunnitellaan isoa remonttia. Minä olen tunnetusti se, joka ei heitä mitään hukkaan. Niinpä minulla on tallessa nuorena kirjoittamani kirjeet kuvitellulle Hänelle. Kirjoitin myös päiväkirjaa, ja varmaan samat asiat tuli kirjoitettua molempiin. Minulla oli tosiaan kova kirjoittamisen tarve.

 Luin osan kirjeistä, mutta en jaksanut kaikkia, oli niitä niin paljon. Olen muutenkin tutustunut nuoruuteeni, luin ne päiväkirjat. En tiedä onko kukaan muu elänyt niin yksinäistä ja omituista nuoruutta kuin minä. Enkä tiedä vieläkään miksi, siitäpä olen yrittänyt ottaa selvää.

No nyt kuitenkin tunnen, että olipa syy mikä tahansa, kaikki mennyt pitää jättää taakseen, eikä niitä tarvitse enää miettiä. Tietenkin olen tämän tiennyt kauan aikaa, mutta asian täytyy tulla myös tunnetasolle, pelkkä älyllinen tieto ei riitä.
Niin kuin kuvasta näkyy, poltin koko kirjekasan. Se tuntui hyvältä.  Poltan ehkä myös jonkin päiväkirjan, mutta ajattelin päivittää sen ensin. Menkööt kaikki sitten taivaallisiin akasha-arkistoihin.

Muuten, en pysty enää isontamaan kaikkia kuvia!

11 kommenttia:

  1. Vähän samansuuntaisia mietteitä. Olen katsellut nuoruuteni päiväkirjoja ja osan luinkin, kaikkia en jaksanut. Mutta tuli selvästi tunne, että ne voisi hyvin polttaa ja jättää jo vihdoin ne asiat taakseen. Osasta asioita tuli surullinen ja paha mieli ja siksikin ajttelin, että kunhan jonkun henkisen kynnyksen yli pääsen, niin laitan ne lämmityskattilaan.

    VastaaPoista
  2. Kirjoituksesi herättää ajatuksia nuoruudestani.
    Pitäisikö minunkin polttaa muutama vanha ystävyys kuva joista on noussut ajoittain mielikuvia.
    Nuoruus on tosiaan mennyt, kokemuksia en kadu ne ovat kuljettaneet aikuisuuteen.
    Nuoruuden elämähän voi olla korkkia tai lyijyä, josta saa kasvua uuteen elämään.

    VastaaPoista
  3. Minunki pitäisi tuo tehdä kasalle rakkauskirjeitä. Jotenki en haluaisi ulkopuolisen lukea meidän rakkautemme alkuajoista . Yli neljäkymmentä vuotta sitten kirjoitettua kokemustamme.

    VastaaPoista
  4. Niin, miksipä säästäisi, mennyttä ei saa takaisin. Hyvä homma :)

    VastaaPoista
  5. Niinpä mennyttä ei takasin saa...muistoissa aatokset ovat vaikka liekit halajavat kirjeitä...
    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
  6. Kuullostaa tutulle. Polttelin viime talvena myös omia vihkojani, joihin olin kirjoitellut. Jotenkin vaan tuntui, ettei kenenkään tarvitse lukea kaikkea :). Omat kirjoittamat kirjeet miehelle olen hävittänyt, mutta miehen kirjoittamat on vielä jäljellä. Täytyisi lukena ne ja miettiä, mitä niille tekisi.
    Yksinäisyys ja yksinäisyys. Yksin voi olla ihminen ihmistenkin keskellä. Koskenniemen runo on kuvaava:
    Yksin oot sinä ihminen...

    VastaaPoista
  7. Muistaminen on tärkeää. On tärkeää muistaa myös unohtaa.

    VastaaPoista
  8. Samoissa hommissa täälläkin. Teinivuosien päiväkirjat haihtuivat savuna ilmaan. Säästin yhden, koska se oli jotenkin niin viaton ja hauska lukea. Muut poltin. Muuton yhteydessä päätin luopua myös lukion ruotsin, englannin ja ranskan kirjoista, joita olen säästellyt "joitain tarkoitusta" varten viimeiset liki 30 vuotta. Valokuvia en pysty edelleenkään hävittämään.. no, ehkä yhden kerrallaan..

    VastaaPoista
  9. Mikähän villitys se on liikkeellä? Minäkin hävittelen 60 vuotta vanhoja omia kirjoitelmia, valokuvia ja kaikkea muuta. No tietyt laitan albumiin.. ( ketähän varten? ) Muu saa mennä..

    VastaaPoista
  10. Minä poltin tilanpuutteen takia paljon kirjeitä ja vihkoja, kun en pohjoiseen muuton takia voinut niitä tänne pieniin tiloihin ottaa. Vähän harmittaa, että olin niin perusteellinen, mutta tehty, mikä tehty. nuoruus on ja oli seikkailu suunnaton. Kerroit, että nuoruutesi oli yksinäinen ja omituinen. Minä olin hyvin estynyt, ujo ja täysin yksinäni viihtyvä. äiti oli jopa epäillyt, sairastanko jotain. Vain urheilu oli minulle tärkeää.

    VastaaPoista
  11. Onkohan se tämä ikä, kun niitä vanhoja juttujaan haluaa hävittää?
    Mullakin on ollut mietteissä, että polttaisin tai hävittäisin vanhoja päiväkirjojani.
    Mutta nyt työn alla onkin niiden lukeminen ensin ja sitten sitä mukaa revin sivuja niistä pois, jos en halua jälkipolveni niitä lukea, kun niihin olen itseäni purkanut, joskus isollakin kädellä!
    On se vaan jotenkin hienoakin, että on osannut purkaa paineitaan näihin kirjoihin, eikä ole niistä sen isompaa numeroa kuitebnkqaan tehnyt silloin aikoiunaan.
    mutta pitää tarkasti miettiä kuitenkin, mitä haluaa jöälkipolville jättää muistojakin kuitenkin.
    Mä itse olisin halunnut äidin ja isän päiväkirjoja lukea, vaikkeivat sellasia tainneet edes kirjoitellakaan.
    Mutta silti kannattaa miettiä, mitä polttaa ja mitä ei.
    Kannattaa säästää edes vähäsen...
    Hyvää kevättä sulle Tuulento!

    VastaaPoista