Koska luonto parantaa, sanotaan, lähdin luonnon apteekkiin hakemaan rohtoja. Olimme miehen kanssa löydetty kerran komean pakurikäävän koivun kyljestä, ja ajattelin, että jospa samasta paikasta löytyisi lisää. Pakuria ei löytynyt, täytyy pitää puukko (kirves) mukanaan kun kulkee vanhoissa koivikoissa.
Pakuria ei siis löytynyt, mutta venheitä kyllä. Mies arveli, että oliskohan tämä sama vene, jolla he poikassa soutivat? Siltä se vähän näyttää,
Tämän vaneriveneen on joku itse omin käsin rakentanut ja maalannut kirkkailla väreillä mieluisekseen. Tässä se katselee haaveksien vesille.
Tämän veneen tarina on jo kauan sitten päättynyt, eikä sitä enää kukaan muista. Soudettu silläkin on, ja varmaan kalaakin on pyydetty.
Levätköön rauhassa.
Ajan havina humisee korvissani ja laineet liplattelevat satuilevasti, kun noita venhosia katselee. Siinä ne hiljaa maatuvat, luontoa saastumatta.
VastaaPoistasympaattinen kuvasarja.
kuinka paljon vanhoja kauniita puuveneitä lahoaakaan rantapusikoissa, meil lahoaa yks meriläinen takapihalla, isäntä aina vain haaveilee kunnostavansa sen joskus. hyvä kun ihmisellä on haaveita, eihän niiden tarvitse aina toteutua. vaikuttava kuvasarja
VastaaPoistaps toivottavasti löydätte pakurikääpää seuraavalla reissulla
Viimeinen kuva on kyllä vaikuttava. Se on hyvin symbolinen ja huokaus nousee rinnasta.
VastaaPoistaSyksy on tullut - veneillekin niiden "viimeinen" syksy. Kohta ei tänä vuonna enää veneillä, vaan odotellaan ensi kevättä. Vene on meillä kuitenkin vielä kääntämättä: mieli tekee kalaan.
VastaaPoistaPakurikääpää löytyi metsäreissulla.
Olipas hienoa. Peikko on nyt ihan vaikuttunut. Veneitä. Yksin. Noin monta. Kiitos, kun kerroit.
VastaaPoistaHiukan surullisia veneitä, mutta olisi kiva tietää niiden tarina.
VastaaPoistaTeitte hienoja löytöjä! Minäkin olisin kilvan kuvannut tuollaisia aarteita :)
VastaaPoistaNiitähän on löytynyt paljon. Monta tarinaa varmasti nämä osaisivat kertoa, jos vain osaisivat.
VastaaPoista