perjantai 16. elokuuta 2013

Punaiset kukat

 On niin ihanaa kun vaivalla kasvatetut kukat alkavat kukkimaan. Auringonkukat olivat tänä vuonna punaisia. Joku trombi taisi käydä eilen kaatamassa osan varsista.

 Kosmoskukan siemenet olen saanut tädiltäni ja joka vuosi muistan ottaa uudet siemenet varastoon. Kosmoskukka on aika näyttävä.

 Näitä ahkeroita liisukoita olen tainnut näyttää ennenkin, mutta kun ne ovat niin söpöjä!

 Linkouksen välillä on "hauskaa" tehdä muutakin, niinkuin riipiä herneitä.

Kyllä näitä sitten talvella saattaa syödä.

Minulla tosiaan on linkous kesken. Sitä ei vain tahdo jaksaa kauaa tehdä kun linko jyskyttää ja vinkuu, ampiaiset ja mehiläiset pääsevät linkoomoon ja hiki virtaa. Välillä juoksen autotalliin, mihin olen järjestänyt kakkujen rapaamon. No, nämä jutut ovat hepreaa muille kuin mehiläishoitajille, mutta joka ikinen kakku (kehä) joka on ollut pesässä täytyy puhdistaa ja lajitella. Viime vuonna tein sen niin, että rapasin niitä lingon pyöriessä ja se oli hyvä järjestely. Aina olen inhonnut sen homman aloittamista, kun laatikkokasa ulottuu kattoon asti. Nyt se sujuu itsestään.

9 kommenttia:

  1. Huosta hunajan valmistuksesta en juurikaan ymmärrä mitään. Minun suu vain sanoo HYVÄÄ..... On ihana säilöä kesää talteen, kun talvella syöt on kesä muisto ihanin.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kukkaset ja herneitä nam nam!
    mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia Sinulla vielä. Minulla hehkuu vain pelakuut! Muut meni jo..
    Kylläpä sinun suu napsaa ensi talvena. Omat herneet..aijai, naminami.

    VastaaPoista
  4. nuo punaiset auringonkukat kauniita, samoin kosmoskukkasi puhumattakkaan lemppareistani, ahkerista liisoista. juur eilen aprikoin, et laittaisinko herneet kuivumaan seipäälle vain riipisinkö palot jo tuoreeltaan...hernekeittoon ja ensi kesän siemeneksi ajattelin kuivata. toivon hyvää hunaja saalista Sinulle:))

    VastaaPoista
  5. Jos minä puhdistaisin herneitä, kippoon ei kertyisi mitään. Herneet ovat aina olleet himoni, pikkutytöstä asti.
    Hunajahommien saloihin pääsin vähän Ainan luona, on se kovaa hommaa ja täytyy tietää paljon asioita.

    Punainen auringonkukka onkin oikein ilta-auringonkukka. Tosi kaunis, kuten muutkin kukkasi. Tänä vuonna kukat ovat voineet hyvin täällä lounaassa, kun sade ei ole niitä hakannut.

    VastaaPoista
  6. Laatikkokasat odottavat täälläkin puhdistajaa, mutta ensin kurkut purkkiin. Minun kosmoskukat kanat polkivat lyttyyn. kun niiden seassa oli kauraa kylvettynä :-o

    VastaaPoista
  7. Kosmoskukka on lapsuudesta asti ollut lemppari, hyvä maljakkokukka myös. Herneitä kasvatin niin kauan kun asuin kotona villissä lännessä mutta en enää täällä kylällä.. Herne ja sipuli olivat vähimmäisvaatimus siellä pakollisen porkkanan lisäksi ja salaatin lisäksi.

    VastaaPoista
  8. Olitpa saanut paljon herneitä. Itse kun sain penkistä vain muutaman. Kauniita kukkia olet onnistunut kasvattamaan.

    VastaaPoista
  9. Viimeisiä lingotaan - niitä vähiä - meilläkin ja syöttöjä laitellaan.

    VastaaPoista