sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Rikkoja


 Rajala on vanha asuinpaikka. Siellä on asuttu satoja vuosia. Pellot on kuokittu kuokalla ja niistä on saatu vaatimaton elanto. Minulla on asiakirjoja, joissa mainitaan Rajalan olevan 1700-luvulla oleva torppa. Mutta uskon, että ennen sitäkin siellä on ollut elämää. Niinpä siellä on erikoiset rikkakasvit. Meidän kylällä näkyy paljon tievarsilla niittynätkelmää, mutta mökillä kasvaa tätä merinätkelmää aika runsaasti, vaikka merta ei ole lähelläkään.

 Toinen erikoisempi kasvi on tämä kiertotatar. Ei sekään mikään harvinainen liene, mutta ei ole tullut muualla vastaan.Tässä se kiipeilee puun suojaksi pantua verkkoa vasten.

Tämän seuraavan mataran nimeä en tiedä (kun en löytänyt kasvikirjaa), mutta sanon sitä tahmatassuksi. Tämäkin kasvaa korkeutta ja kiipeilee pitkin toisia kasveja, mutta erikoisinta on se tahmaisuus, se tarttuu käteen ja vaatteisiin, eikä tahdo lähteä millään irti. Tässä se viihtyy viinurypäleen kaverina, tai sitten en ole saanut sitä nyhdettyä pois!!  Ja tiedoksi kaikille vahingoniloisille: mulle ei tule viinirypäleitä tänä vuonna. Pakkanen piti siitä huolen!

Minulta muuten särkyi eilen kamera, pitänee käydä ostamassa joku räpsy, että voin pitää tätä blogia.

Pitää vielä lisätä tämä kohokki. Tätä ei oikein voi pitää rikkaruohona, vaan kukkana, enkä nypikään sitä pois, jollei se kasva aivan hassussa paikassa.

9 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ei naurata rypäleitten menetys, eikä puolukan :-o

    VastaaPoista
  3. Tulee ihan kasvinkeräilyajat mieleen, kun kuviasi katselee....

    VastaaPoista
  4. Hienoa,vaalit pitkiä perinteitä ja vastaasi tulee mielenkiintoisia muistoja menneisyydestä :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit luonnon kasvit..ei ole meilläpäin tuollaisia.
    Luonnon kukat ovat kauniita ja väriltääkin kesän iloja.
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kasvit eivät ole omasta miälestään rikkoja :) Ihminen taitaa vaan olla liitossa tai sympioosissa joidenkin kasvien kanssa ja pitää niiden puolia :)

    VastaaPoista
  7. Kohokki on kaunis ja kestää aika pitkään maljakossakin - vaikka terälehdet tippuvat pois, on silti vielä kaunis...
    Nätkelmätkin ovat kauniita.
    Meidän rypäleet ehkä kohta kukkivat, pitäisikin tarkistaa, tuleeko mitään.

    VastaaPoista
  8. Rikkakasvitkin osaavat olla kauniita. Voikukkakin on kaunis-paitsi kukkapenkissä. Pysyis vaan nurmikolla. Kohokissa on kaunis kukka.

    VastaaPoista