keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ruukutusta


 Olen parina päivänä poltellut olkapäitäni ruukuttamalla kukkia. Vuodet eivät todella ole veljeksiä! Niin omituisesti ovat kukkien kasvatukset onnistuneet. Ahkera Liisa onnistui, mitä ei ole vuosiin tapahtunut. Hiiri (myyrä) söi osan kukistani, esimerkiksi lobelian latvuksia. Ne eivät näytä toipuvan.
 Tässäpä osa ruukuista odottaa kukkiaan.

Näitä kummallisuuksia on myös tässä. Olen ainakin 30 vuotta joka kevät kylvänyt krassin siemenet, ne ovat hyvin itäneet ja keltaiset krassit ovat loistaneet punaisen talon ikkunoilla. Mutta ei nyt. Vappuna, jolloin olen perinteisesti kylvänyt siemenet kasvihuoneeseen, satoi lunta. Sitten kun tuli lämmintä kasvihuone oli liian kuuma. Krassit eivät itäneet. Tähän on pantu paikaksi samettikukkia. Samettikukat ovat idioottivarmoja kasvatettavia, mutta ei ihan tämäkään mennyt niin kuin Strömsössä. Osa pienikukkaisista kuoli, noin vain yhtäkkiä. Hm.

 Näin vaatimattomalta alku näyttää. Tässä on muka sellainen asetelma, jonka näkee lentokoneesta parhaiten. Keskellä on keltaista samettikukkaa ja kukan terälehtinä on tällä kertaa ahkera liisaa (kun sitä kerran tuli).

 Täälläkin on ahkeraa liisaa ja muutama lobelia, jota ei hiiri syönyt (oli varmaan eri paikassa?) Otan kuvia sitten kun kaikki on tuuheampaa.
Jotta ette aivan tulisi epätoivoisiksi harvan näköisistä kukista laitan vielä herttaisen kuvan siitä ahkerasta liisasta. Se on hyvä kukka, kukkii ja tuuhettuu, mutta ei ihan siedä rankkasateita tai tuulen riepotusta.

8 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään tuosta Ahkeraliisasta vaan meillä tuulee ja kuivuutta tulee ehkä liikaa kun terassilla on katos ja kuumaa. Vaihdoin nyt Annansilmiin ovat viimevuonnakin kestäneet parhaiten. Samettikukkia laitan koska ne karkottaa ötököitä ja ovat kovia kukkimaan.

    VastaaPoista
  2. Taimikasvatus meni minulla vähän poskelleen, aloitin liian aikaisin ja hontturojahan niistä tuli.
    Ruusupensaitani olen ihmetellyt tänä keväänä, juhannusruusuissa on tosi paljon kuivia oksia ja kurtturuusussa vain muutama lehti. Niille pitää ilmeisesti näyttää saksia reippaalla kädellä.

    VastaaPoista
  3. No jösses, oletpas ahkeroinut! Minä sitten tykkään tuosta ruukkukukka-asetelmastasi. Muutenkin minusta ruukkupuutarhat ovat niin kauniita.
    Krassit ovat kauniita ja eläväisiä, harmi etteivät onnistuneet. Onnea kuitenkin sinne viherpeukalolandiaan!

    VastaaPoista
  4. Ahkeraliisan ahkeruus on tarttunut sinuun :) Kukat ovat tänä vuonna kasvaneet hyvin, kun on lämmintä. Minulla krassit ovat itäneet hyvin kasvihuoneessan ja myös pihallakin.

    VastaaPoista
  5. Ahkeraliisa on mukava, nätti kukka. Parempaa onnea kukillesi noissa ruukuissa :)

    VastaaPoista
  6. Paljon sulle kukkia kuitenkin lopulta tuli, vaikka hiiri niitä napostelikin.
    Ahkeraliisa on mun mielikukkiani, mutta mulla ei sille oikein ole sellasta paikkaa, että se menestyisi.
    Kauniita ovat sun ruukkusi ja kun pieni hetki ootellaan, niin näyttävät jo olevan ihan täynnä kukkia ja kauniita sellasia.
    Niin kauniin hempeän vaaleanpunaista ahkeraliisaa onkin sulla.
    Toivotaan, että krassikin siitä alkaa kasvamaan ja kukkimaan, kunhan vauhtiin pääsee!
    Hyvää kesän jatkoa sulle ja nautitaan lämpimistä ilmoista, niin kauan, kuin kestävät vielä!

    VastaaPoista
  7. onneksi ihan riittämiin näyttää kukkia säästyneen hiirulaisilta. tämä on eka kesä pitkään aikaan kun en laita akeraliisaa leikkimökin seinustalle, ensi kesänä varmaan taas laitan, näyttää se niin autiolta nyt! meilläkin hansaruusut piti leikata alas, kun olivat niin kituvan näköisiä, luumupuukin oli kuollut, no siitä on nyt haketettu ainesta väripataan;)

    VastaaPoista
  8. Mukavaa puuhaa sinulla ollut ja miten kauniita kukkia!
    Ja oikeen mukavaa matka sinulle.
    Toivotaan että kesän lämpö ja aurinko säilyisi iloksememe..täällä tulee vettä kaatamalla nyt viime yönä ja eilen.
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista