keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Eläimellistä

 Kesäiset kissavieraat kävivät ja lähtivät. Oli monenlaista touhotusta ja niinpä kaikki hyvät kuvat jäivät ottamatta.
Kisujen huippujuttu oli se, kun ne saivat käydä ulkona ja juosta lujaa ruoholla. Varmaan Nekku kertoo blogissaan siitä enemmän. Ulkona oli niin hauskaa, että sitä piti yrittää katsoa myös sisältä.
 Niin ovesta kuin ikkunasta.

Juhannusyönä, kun yritin katsoa superkuuta, en nähnyt kuuta vaan lepakoita. Muistankin, että jo edellisinä kesinä huomasin sen, mutta nyt näin selvästi, ettei se ole lintu. Ja arvaanpa, että meidän piharakennuksen vintillä on heillä koti. Niitä oli nimittäin kaksi.
Kun katsotte kuvan oikealle niin taivaalla näkyy musta pieni piste, se on lepakko!!Ja hällä on niin tarkka aikataulu, että klo 12 hän ilmestyy taivaalle, piharakennuksen yläpuolelle ja kiertää siinä ympyrää. Toisella on joku toinen reviiri ja olen nähnyt sen vain kerran.

5 kommenttia:

  1. Ihanat kissa kuvat..kissat ovat sitten niin ketteriä kavereita.
    Juu minäkin kyttäilin super kuuta mökillä sängyn vierestä ikkunasta...ja kuinkas ollakkaan nukahdin...ei näkynyt sitä edes uni kuvissa.
    Oikeen aurinkoista kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Meillä tulee elokuulla lepakko joskus saunan lattialle ne pudottautuu hormista kun lämmitys alkaa. Viimekesänä lasten kanssa saunaan mennessä se oli ikkunalaudalla, siitä sitä löylyssä ollessa katseltiin. Viimeiseksi laitoimme ikkunan rakoselleen että se pääsee yölennollee, aamulla ensimmäisenä he juokujalkaa kävi katsomassa lähtikö pois. Aina nyt muistetaan kun saunaan mennään "tuossa se lepakko oli muistatko mummu".

    VastaaPoista
  3. Lepakoita meilläkin on mökin saunan luona, lentelevät - pimeinä (?) - elokuun iltoina ne huomaa parhaiten...

    VastaaPoista
  4. Kyllä se lepakolta näyttää ;-)

    VastaaPoista