perjantai 26. huhtikuuta 2013

Mehiläisten mailla

 Mehiläisten hoito on taas alkanut toden teolla. Ei sitä enää ole tyttönen, vaan reissun jälkeen pitää parannella itseään tovin aikaa.
 Kuvasta näkee, etteivät mehiläiset ole päässeet kunnolla puhdituslennolle vaan sotkivat minutkin melko paskaiseksi! Eikä se hajutontakaan ole, se mehiläisen paska,

Auto on täynnä lähtiessä ja palatessa. Tässä talven ajan pesässä olleet pohjat odottavat pesua. Ennen, silloin kun olin vielä reipas, pesin ne juuriharjalla ja tolulla, mutta nyt asettelen ne pressun päälle ja pesen painepesurilla.
Kevät on tullut!
Seuraavaksi mansikkamaan rapaamista ja ehkä ötököiden ruiskuttamista. Minulla oli omenapuut viime kesänä täynnä mustia kirvoja.

10 kommenttia:

  1. Sn ollut ikinä ajatellutkaan, että mehiläisestkin kakkivat :D Pääsisipä tuon kokemaan. Meinaan niin kiinnostaa mehiläisjutut.

    VastaaPoista
  2. Eikö mehiläiset siivoa itse pesäänsä, olen luulut niin. Hyvä kun peset mehiläisten pesät, sitten on pöydässä makoisaa hunajaa. Muutkin kevätpuuhat on alkaneet.

    VastaaPoista
  3. Mullekin oli uutta asiaa, että mehiläiset kakkivat noin paljon!
    Mutta kaikkea sitä oppii täällä.

    VastaaPoista
  4. Tuo mehiläispönttöjen kevätkunnostus on tosi isorupeama. Keväällä puutarhassa näkee millaisia vahinkoja lumi ja pakkanen on tehnyt ja kyllä myyrät ja hiirulaisetkin pahojaan tekee jonkin verran.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa täälläkin mukavia kevät puuhasteluja...ai että on tämä vaaan loistavaa aikaa kun vaan luonto alkaisi vihertäää vielä.

    VastaaPoista
  6. Wauu, tiedossa on siis herkkuhunajaa. On jo edellinen satsi loppunut:)))

    VastaaPoista
  7. tuli niin kaihoisa olo kuviasi katsellessa. meilläkin oli joskus oma pesä ja aina viime syksyyn asti muutama ammattitarhurin pesä takapihalla. hän lopetti mehiläistenpidon ja nyt meil ei sit enää ole mehiläisiä, mitenköhän nyt puutarhani pölytys onnistuu?

    VastaaPoista
  8. Meilläkin samantapaiset hommat ovat olleet meihiläsipesien kanssa. Tosin pesät ovat tällä hetkellä kaikki kotipuutarhassa. Eipä tarvitse kuljetella kuin säilytystilojen ja pesien väliä kottikärryillä...

    VastaaPoista
  9. Iso homma ja pitää ajallaan tehdä, ei sitä herkkua muuten saa. Miten mehiläisesi tarvehtivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin meni, vain yksi pesä kuoli ja toinen on henkitoreissaan, ei ehkä selviä. Yhdelle pesälle piti antaa ruokaa, muilla oli tarpeeksi.

      Poista