keskiviikko 29. elokuuta 2012

Monenlaista möhläystä



Tällaisenä sadekesänä myös hunaja on kosteaa. Jopa niin kosteaa, ettei säilyminen ole varmaa, vaan se voi alkaa ajan myötä käymään. No se alkoi minua hermostuttaan ja muistin, että olen joskus tuulettanut kehiä. Tuumasta toimeen, Mies haki autolämmittimet ja tohina päälle!




Tuloksen näette tässä. Kokonainen laatikko romahti ja hunajat lattialle. No ei ne haaskioon menneet, vaan keräsin ne astiaan ja tyttäreni Helmi-heppa sai ne. Sitten mies muisti, että ennenkin on kehiä puhallettu jollakin kylmää ilmaa puhaltavalla vehkeellä, joka on yläkuvassa. Sepä meillä sitten puhalsi muutaman päivän, ja kosteus vähän aleni.


Mutta ei siinä kaikki. Minua ihmetytti, että koko ajan linkoomossa riitti mehiläisiä, vaikka imuroin niitä ja tapoin (anteeksi) kärpäslätkällä. Syykin selvisi aikoinaan, ainakin 6 sikiökakkua löytyi kehien joukosta. Melkein pesällinen! Varmaan sikiöt olivat olleet pieniä toukkia, eikä niitä huomattu, mehiläiset hoitivat niitä sitten tähän malliin. Anteeksi mettiset!!

Ei sitä kukaan arvaa kuinka paljon hommia näistä elukoista onkaan. Mutta lauantaina on markkinat ja sinne mennään myymään hunajaa!!

7 kommenttia:

  1. Voi huh! huh! hommaa tuntuu olevan ja paljon.
    Ei se hunaja sinne purkkiin ihan itsestään mene...eteen on tehtävä paljon töitä.
    Kiva teillä on markkinat,ne ovat sitten mukavia tapahtumia,kaikkea mukavaa myytävänä.
    Ja teidän hunajaa...hyvä hyvä!

    VastaaPoista
  2. Voi hyvänen aika! Olet sinä kyllä uskomattoman hääräkäs! Ihan hiljaisena luen kommelluksista, joita en koskaan tiennyt olevankaan...

    Ihan parasta markkinapäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Naurattaa tuo Kiiriksen "hääräkäs", sillä sitä olet kyllä nyt harrastanut. Mutta tekevälle sattuu ja kuten kerroin pesänryöstöstä sinulle, ei meilläkään ole touhuttomia oltu :-DD

    Antoisaa markkinapäivää sinulle :-)

    VastaaPoista
  4. Täällä olisi nyt tarvittu oikein haltijan apua, mutta olin metsässä omilla touhuillani, enkä tiennyt mitään. Voi hyvänen aika, mikä touhu! Toivottavasti saat kuitenkin markkinoille myytävää riittävästi :-)

    VastaaPoista
  5. Hitsin ikäviä tuommoiset vastoinkäymiset. Iso homma ja osa valuu hukkaan, mutta voi Luoja, miten uutteria olette. Toivotan hyvää markkinapäivää kaikin puolin. Jos tietäisin, missä markkinasi ovat, kiinnostaisi kyllä. Arvelen kyllä, että kaukana minun asuinsijoiltani. Edellissyksynä ostin Taivalkoskelta hunajaa, joka oli kyllä peräisin paljon etelämpää.

    VastaaPoista
  6. No, voihan möhläys ! Hyviä markkinoita lauantaille, äläkä möhläile siellä ;)

    VastaaPoista
  7. Ihmiset hoitaa mehiläisiä ja mehiläiset ihmisiä :)

    VastaaPoista