keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tuolin teko jatkuu


Jalkoja on nyt hiottu ja lakattu. Tosin ne pitää lakata vielä kerran tai kaksi.



Koska tuolin jouset olivat aika löysät, päätettiin, että laitetaan vähän toppausta lisää. Minulla ei sattunut olemaan merihieniä, mutta hyllystä löytyi jonkun jättämä pussi ja porukalla päätettiin, että ne on varmaan minulta jääneet joskus kauan sitten.


Heinät pitää tosiaan ommella kiinni ja sitten siloitella.

Olen vähän ollut tauolla. Tuntuu, ettei minulla ole mitään annettavaa tänne. Että kaikki on jo sanottu ja kaikki kuvat näytetty.


Olen myös kutonut mattoja. Lili niitä esittelee.


Raitana on ruusukasta, se tarkoittaa kuviota.



5 kommenttia:

  1. Olen miettinyt, että missä sinä olet. Kiva, että sinua taas näkee! Tuttu tuo tunne, että kaikki on sanottu ja näytetty, tauot ovat aina silloin paikallaan, kunhan sitten vaan palaa takaisin...!

    On tuo entisöinti kärsivällisyyttä vaativaa hommaa, meriheinien yhteen ompeleminen, huh!

    Nuo matot ovat juuri väriäni, ihanat. Lilli esittelee niitä niin ylpeän näköisenä.

    VastaaPoista
  2. Jokainen hengähdämme aina välillä, mutta sitten innostuu taas kirjoittamaan.
    Nyt onkin sellainen teemakuun haaste, että siihen toivotaankin kirjoitusta. Siinä sinä olet hyvä, joten tule mukaan vaan.
    Valoisaa maaliskuuta sinulle :-)

    VastaaPoista
  3. Minua aina kiinnostaa nuo sinun entisöinnit. Olet tosi taitava niissä. Kauniin maton olet tehnyt värikin häkellyttävän pinkkinen. Tiedän tuon tunteen kun pitää taukoa , minulla on ollut jo kauan sellainen tunne ja välillä saan jotain kirjattua. Tauko tekee hyvää meille kaikille jottemme uuvu.

    VastaaPoista
  4. Näin talvella täytyy keksiä tekemistä,kaunis matto, minä virkkasin muovinauhasta.

    VastaaPoista
  5. Raikas matto!
    Ja kiva kun kerrot entisöinnistä ja systeemeistä, miten sitä tehdään. Meikäläisellä ei ole mitään hajua sellaisesta hommasta.

    VastaaPoista