sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Lisää emäntänä

 
Tänään olin lisää emäntänä. Nostin loputkin juurikasvit, porkkanat, sellerit, purjot ja kyssäkaalit. Palsternakka ei kasvanut tänä vuonna. Olin kylvänyt myös fenkolia, enkä oikein tiedä mitä sillä tehdään. Ainakaan juuri ei maistu hyvältä, niinpä olen vähän kuivatellut lehtiä.

 
Minulla on tapana käsitellä koko sato pakastimeen. Tässä pussissa on keittojuureksia. Viime vuonna sain vinkin, että porkkanat säilyvät hyvin kellarissa kun ne laittaa maitotonkkaan. No, hommasin sellaisen ja laitoin kokeeksi muutaman porkkanan sinne. Kesällä kannoin ne karvaisina ja itäneinä kompostiin.

 
Sen sijaan porkkanamehu on ihanaa ja tulee varmasti juotua. Tuosta kuivasta jätteestä saa hyviä porkkanasämpylöitä ja porkkanalaatikkoa.
 
Tähän loppuu tämä huushollaaminen, jalat on kipeät ja väsyneet,  alan taas elämään hauskempaa elämää!

6 kommenttia:

  1. Oi ihan herahti vesi kielelle, kun katsoin noita juuri nostettuja porkkanoita. Tuli mieleen omat porkkanat, jotka maistuivat ihanilta. Kekseliäs tapa säilöä porkkanat. Mehu on hyvää ja tähteeksi jäänyt massa tulee varmasti käytettyä. Porkkanaleipä ja -sämpylät on herkullisia.
    No nyt sinulla on aikaa taiteellekin. Joko pian tulee ensimmäinen haastekuva ;-) Leppoisaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Tuo alin kuva ja porkkanavinkki on tosi hyvä. Saa mehua ja sitten kuituja muualle.

    VastaaPoista
  3. Todella ahkeruutta tehdä valmiiksi talvea varten - kunhan ei vain pakastin sula kesken kaiken eli ei tule pitkiä sähkökatkoja.
    Kateellisena katselen saavutuksiasi.

    VastaaPoista
  4. Ahkera emäntä olet, kun jaksat kaikkea vielä kasvattaa ite. Herkullisia tuotteita on kiva talven pakkasilla pakastimesta kaivaa keittoihin ja muuhunkin ruoanlaittoon.
    Samoissa hommissa olin toissaviikolla itekin, tosin ostin porkkanat ja parsakaalet ja kukkakaalet kaupasta, kun olen niiden viljelyn lopettanut kokonaan. Näihin aikoihin niitä saa edullisesti, talvella hinta nousee ja kotimaisia ei aina edes tarjolla.

    VastaaPoista
  5. Satoa olet saanut mukavasti ka talvella on hauska niistä nauttia.

    VastaaPoista
  6. Porkkanoista en ole koskaan mehua älynnyt tehdä, puolukoista tein raakamehua viinihapolla.

    VastaaPoista