Yritin ottaa hitsauslasin läpi kuvia auringosta, mutta se oli liian kirkas, niin että auringosta tuli pyöreä, vaikka silmillä katsottuna se oli sirppinä.
Mutta valo oli epätodellinen. Jotenkin niin harmaa.
Tuli tietenkin mieleen Kalevala (kun olen nyt lukenut sitä) ja kertomus siitä kun Pohjan Akka piilotti kivimäkeen sekä päivän, että kuun.
Sama juttu täälläkin, auringosta tuli pyöreä. Muuten oli pehmeä tunnelma, 25v. sitten täysin pimeä.
VastaaPoistaSellainen epätodellinen harmaa ilma tuli tännekin.
VastaaPoistaValo oli jännä, aavemainen.
VastaaPoistaNuo taivaan kappaleiden ilmiöt ovat mielenkiintoisia. Meillä ei näkynyt muuta kuin pieni hämäryys.
VastaaPoistahangella varjot näkyvät upeasti, ei uskoisi et kuvat on otettu keskipäivällä!
VastaaPoistaHieno tunnelma kuvissasi, vähän sellanen aavemainen!
VastaaPoistaMinä en rohjenut yrittää kuvan ottamista koko piiloon joutuvasta auringosta. Seurasin tilannetta auton ikkunan läpi pikku hitsauslasin palan läpi.
VastaaPoistaVarmasti ennen muinoin auringonpimennys on aiheuttanut pelkoa jos jonkinlaista, kun ei ollut tietoa, mistä on kysymys.
Onhan se vähän aavemaisen näköinen, peittyessään. Hämärtyi silmin nähden täälläkin.
VastaaPoistaMulla oli tuplana hitsauslasit ja vielä aurinkolasit päässä, kun hetken aina kurkkasin pimenevää Aurinkoa. Aavistuksenhan se meni hämärämmäksi, mutta eipä kunnon hämärää tullut.
VastaaPoistaTällä viikolla on ollutkin taivaalle tölläämistä kerrakseen, kun revontuliyönä piti vielä puolilta öin mennä ulos katselemaan, ja kyllä kannatti.
Minulla ei ollut laseja ja en katsonut suoraan aurinkoon. Varjot pitenivät ja järven jää harmaantui ja sitten taas pian kirkastui - ei kunnolla tajunnut tuota muusta kuin linnut lakkasivat laulamasta ja likkumasta - hiljenivät.
VastaaPoista