sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lisää ryysyjä

 
Tänään on pyryttänyt lunta taivaan täydeltä. Ensin luulin, että lähden käymään mökillä, mutta vilkaisu ikkunasta sai toisiin aatoksiin.
Pesukone on pyörinyt tämänkin päivän. Kaikki vaatteet eivät mielestäni ole epäonnistuneita. Näitäkin takkeja olisi varmaan voinut pitää. Yritin aina tehdä vaatteista mukavan tuntoisia päällä, niinpä näissäkin on puuvillavuori ja hihoissa luistavampi. En kuitenkaan muista, että olisin huikeita ilonhuutoja kuullut lasten suusta kun esittelin takit.



Monenlaista pureronmalliakin oli. Lyhyt- ja pitkähihaista, kaikki tehty hyvistä kankaista. Niinpä tässä katson, että jollakin lapsella voisi olla näille käyttöä.

 
Ja vielä vähän verkkapukumuotia parinkymmenen vuoden takaa.
 
Kaikkia vaatteita en ole löytänyt. Näihinkin takkeihin on tietenkin housut jossakin. Toppahaalareita ja villapaitoja pitäisi olla myös jossakin, mutta pengon vinttiä pikkuhiljaa ja vien tavaraa konttiin aina kun löydän sitä. Aloitin myös sukkien kutomisen jätelangoista, ja niitäkin on paljon. Ihana ajatella, että tätäkin sukkaa laittaa pikkutyttö paleleviin jalkoihinsa. Vai käykö sittenkin niin, että välistävetäjät myyvät ne omiin laskuihinsa?

9 kommenttia:

  1. Ei nämä minusta ryysyiltä näytä :-o

    VastaaPoista
  2. Kauniita vaatteita olet ommellut ja paljon.

    VastaaPoista
  3. Mitä, ryysyjäkö muka?
    Olet tavattoman taitava ompelukoneenkin käyttäjä.

    VastaaPoista
  4. Tavattoman taitava ompelia olet ja ihania puseroita monenlaisia. Älä aliarvioi ei nuo näytä ryysyiltä ihan sopivia tämänkin päivän lapsille.

    VastaaPoista
  5. Lunta on meilläkin tullut yön ja nyt päivän aikana runsaasti.
    Kauniita vaatteita olet tytöillesi ommellut.
    Aina noissa lahjoituksissa on nykyään se pelko, että kaikki ei menekään tarvitseville.

    VastaaPoista
  6. Lunta on tullut täälläkin ja luvassa lisää.
    Kivoja vaatteita ja jos niitä lähetystyön kirpputorille viet, siellä ei mene hukkaan.

    VastaaPoista
  7. Tuollainen "ryysyinventaario" pitäs pittää omissakin vaatekaapeissa. Näppärä ompelija oot, ensin luulin näitä ihan kaupasta ostetuiksi, mutta eihän sieltä nuin nättejä kamppeita etes saa. :)

    VastaaPoista
  8. Paljon kauniita lastenvaatteita olet tehnyt. Toivottavasti välistävetäjät eivät hyödy niistä. Siltikin ne päätyvät joka tapauksessa, jonkun pikkuneidin päälle :-))

    VastaaPoista
  9. Paljon on kaapissa nuorison vaatetta meilläkin, ei raaski keräykseen laittaa matkoilta ostettuja vaatteita. Paljon tulee neulottua, mutta niitäkään ei voi laittaa joka keräykseen.

    VastaaPoista