keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tulilintu lähti lentoon




 


 
 


 
Kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun opettaja antaa luokalleen tehtäväksi miettiä elämänsä epäkohtia. Niitä miettiessään Tuulikki näkee pelottavan näyn, kun maasta putkahtaa tulipatsaan ja kipinäparven mukana pieni tulinen linnunpoika. Tuulikki pääsee linnun mukana Tulimaahan ja sen seikkailuihin, mutta Tuulikin oma todellisuus ja epäkohdat muuttuvat aina sen jälkeen. mikä on totta, miksi kaikki muuttuu? Tuulikin mummo on arvokas apu näinä outoina päivinä.

Kirjan motto on: Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Katkelma kirjan lopusta:
 

K

un äiti oli lähtenyt käymään mummon luona, Tuulikki lähti saunan taakse Luxin kanssa. Hän istui lämpimällä seinustalla lintu sylissään. Aika kului, ilta-aurinko valaisi punaisena puiden takaa. Ilma tuoksui vastapuhjenneille hiirenkorville. Kaikki oli niin rauhallista ja tyyntä.

   Lux nousi seisomaan Tuulikin polvelle ja katsoi Tuulikkia silmiin. Katse oli lämmin ja sydäntä riipaisevan syvä. Hän katsoi kauan. Tuulikin mieleen tuli kuvia ja sanoja, hän oli kuin yhtä linnun kanssa.

   Sitten Lux nousi lentoon. Se lensi ylemmäs ja ylemmäs, kunnes se näkyi vain pienenä pisteenä korkealla taivaalla. Piste lähti liukumaan alemmas, se syöksyi kohti maata ja alhaalla se levitti siipensä. Se kasvoi isommaksi ja isommaksi, kunnes se täytti koko taivaan. Maailma säteili sen kirkkautta. Tuulikki seisoi pää kenossa liikahtamatta katsellen. Lintu palasi jälleen entiseen kokoonsa, lensi Tuulikin ympäri koskettaen häntä siivillään.

   Sen kurkusta puhkesi laulu, joka kaikui niin iloisena ja surullisena, niin haikeana ja ihanana, että Tuulikin
 katse sumentui, eikä hän nähnyt enää selvästi. Silmät kyynelissä hän katsoi kun lintu loimusi tulisen kultaisena taivaalla, kunnes maasta syöksähti tulipatsas ja vei linnun mukanaan.Tuulikki jähmettyi pitkäksi aikaa paikalleen. Hän  tuijotti maahan, mihin tulipatsas oli vienyt Luxin.  Siinä ei näkynyt jälkeäkään.

   Sitten hän lysähti kyykylleen maahan ja itki. Hän heittäytyi maahan mahalleen ja itki. Hän kasteli kyynelillään maata. Hänen sydämeensä kävi niin kipeästi, ettei koskaan ennen ollut niin kovasti koskenut. Hänestä tuntui, ettei hän voi enää ikinä olla onnellinen. Toisaalta hän oli sisimmässään tiennyt, ettei lintu jäisi hänen luokseen iäksi. Hän repi maasta tuskissaan ruohonkorsia ja hakkasi nyrkeillään maata. Ilta alkoi viiletä hänen ympärillään ja vilu ja itku vapisuttivat häntä. Tuuli suhisi surullisesti.

   Vähitellen hän alkoi tulla tajuihinsa tähän maailmaan ja itku alkoi laantua. Hän nousi istumaan ja pyyhki kyyneleitä silmistään ja kasvoiltaan ja katsoi ympärilleen. Miten kaikki voi olla samannäköistä kuin ennen! Kuin mitään ei olisi tapahtunut! Vaikka kaikki on toisin! Hän kompuroi epävarmoin jaloin seisaalleen  ja lähti  kotiinsa pesemään kasvonsa.

Hän ajatteli, ettei voisi näyttää äidilleen itkeneensä  sitä, että näkymätön lintu oli lähtenyt hänen luotaan.

   – Suren sitä koko illan ja vasta huomenna kerron mummolle, hän ajatteli.
 
 
 

  Nuo harvennukset taitavat johtua sivulla olevasta kuvasta!
Kirjaa saa minulta ja nettikirjakaupoista, esim Adlibriksestä.

  

11 kommenttia:

  1. Onnea sinulle uudesta tuotoksesta. Se edellinen jonka luin , oli ihan mukavaa tekstiä ja pani ajattelemaan.

    VastaaPoista
  2. Onnea uuden kirjan johdosta. Ahkera uurastus on palkittu :-)

    VastaaPoista
  3. Parhaimmat onnittelut Tuulento. Oma teksti jälleen kansien välissä. Se on hieno saavutus.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Hieno saavutus on valmis kirja.

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon!! Aivan ihana kansikuva!

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon, jo toisen blogilaisen kirja tällä viikolla. Juuri tulen SusuPetalin kirjan virtuaalisesta julkistamistilaisuudesta.

    Perustuuko tämä kirjasi pelkästään tekstiin, vai onko mukana kuvia?
    Tekstisi on kaunista, sujuvaa ja mukaansa tempaavaa.
    Onnea Tulilinnun matkalle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuvia! Tietenkin painojälki muuttaa niitä, kuten kansikuvaakin!

      Poista
  7. Hieno saavutus jälleen! Onnittelut ja menestystä "Lintusellesi" Kansikuva on myös hurmaava ja satumainen.

    VastaaPoista
  8. Herkkä nuoren ihmisen kasvutarina sisältynee kirjaasi, katkelmasta päätellen.
    Kaunista kerrontaa. Onnittelut :-)

    VastaaPoista