sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Valitusta

 
Ennen kuin alan valittaan, laitan vähän kauniita kuvia. Pihlajanmarjat ovat kuin huutomerkki metsän vihreydessä!
 

 
Kuusi on kasvattanut jäkälää.


Eiköhän Lili ole taaskin sotkeutunut kuvaan. Se on aina lähellä.

Hiukan alakuloinen on horsmikko nykyään, kesällä se antoi hunajasaaliin.

Mutta se valitus. HUH! Taaskin se aika syksystä, jolloin tappelen sen Bod:n ohjelmiston kanssa. Olen ehkä unohtanut, miten siinä toimitaan, tai sitten joku on mennyt uudistamaan toiminnot. Nyt en pysty ottamaan kirjan takakannesta tekstiä pois ja laittamaan uutta. En myöskään saa sitä itsestään tulevaa kirjan nimeä pois, vuosi sitten osasin sen poistaa, myös muokata tekstiä. 

7 kommenttia:

  1. Minullakin on nyt niin pitkä aika, kun olen BODilla käynyt, että en yhtään osaa sanoa, onko paljon muutettu. Sen muistan etukannesta, että piti monta kertaa poistaa se tullut teksti ja sitten tallentaa, ennen kuin se suostui jäämään pois. Takakannen suhteen ei ole ongelmia ollut, mutta onhan siellä voitu jotain uudistaa. Voin kokeilla huomenna tehdä jonkin kirjan, sitten näen, mitä tapahtuu. Katsotaan jos osaan jotain neuvoa. Kyllä se onnistuu, tavalla tai toisella...kärsivällisyyttä...

    VastaaPoista
  2. Metsä on alakuloinen mutta silti kaunis.

    VastaaPoista
  3. Kansiasiassa en osaa auttaa, mutta metsän kostea raikkaus viehättää.

    VastaaPoista
  4. Tein kokeellisen kirjan kannen ja tarkoitukseni oli kokeilla sitä BOD:lla, mutta siellä on nyt kaikki niin muuttunut, että en päässyt edes tililleni enää???? vaikka tiedot ovat varmasti samat kuin ennenkin.
    Koska itselläni ei ole edes hajua mistään uudesta kirjasta, en nyt ala asiakaspalvelun kautta selvittää, missä vika.
    On parasta, että otat yhteyttä asiakaspalveluun, kyllä heidän pitäisi neuvoa.

    Hämmästyin kun menin sivulle, kun siellä on kaikki täysin muutettu, varmaan lataus- ym. tavatkin ovat muuttuneet, kysele rohkeasti.
    Onnea matkaan uuden kirjan kanssa...

    (Itse olen painattanut kuvakirjoja Ifolorilla. Heillä on hieno laatu etenkin värikuviin ja sinnekin saa tekstiä joukkoon. Tietysti jos myy suuria määriä, BOD on parempi, vaikka kuvat ovat huonompia.)

    VastaaPoista
  5. Syksyinen metsä kyllä näyttää, että talvi lähestyy...

    BODia en ole käyttänyt, olen julkaissut vain itse e-kirjoja ammattiasioissa.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sitä päässä ihmeellisii tapahtuu kesän aikana. Mä kun opettelin tekeen liikkuvaa kuvaa looppina, niin päivässä opin, kun oikeen pisti ittesä koville. Aamulla herätessäni ja siit eteenpäin ei muistissa oo hölkäsen pöläystä siitä miten se homma tehää. :DDD

    VastaaPoista
  7. Syksyssä on omat kauneus pisteensä, eilekin illalla oli ihana kuulas keli kävellä.
    Pihlajanmarjoja on niin että oksat melkein ratkee niiden painosta. Houkuttelevan näköinen tie sinnehän Lillin piti juosta edellä tietä näyttään.

    VastaaPoista