lauantai 11. lokakuuta 2014

Sadonkorjuuta

 

 
 Pari päivää sitten oli poutaa ja silloin kiirehdin kasvimaalle nostamaan juurikasvit. Porkkanat raastan pakasteeseen muiden juuresten kanssa. Siitä tulee sellainen keittojuurespussi. Olisi vain vielä joku, joka sen keiton keittäisi!

 
 
Sadosta ei tullut kovin hyvä, mutta tällä pärjätään. Punajuurista osa meni purkkiin ja osan raastoin pakastimeen. Jospa vielä keksisin miten niitä voisi syödä. Viime vuonna yritin tehdä kasvispihvejä, mutta ei niistä kovin kummoisia tullut,

Tämä penkki kertoo puutarhurin laiskuudesta, Ihan totta, alkukesästä perkasin ja harvensin palsternakka ja kyssäkaalipenkin, mutta en sitten käynyt katsomassakaan. Nyt huomasin, että joka väliin oli itänyt lisää pieniä palsternakkoja, joilla ei tehnyt mitään, liian luiperoita kun olivat.

 
Luin puutarhalehdestä ohjeet, miten kasvatetaan valkosipulia ja niinpä kävin tekemässä sille penkin. En tiedä onko Pirkka-sipuli sellaista mitä voi talveksi kylvää, mutta sitä se nyt on. Taas on se ongelma, että kuka sen käyttää. Itse tarvitsen vuoden mittaan pari kynttä. Minulla on tosin ystävä joka syö pelkästään luomuvihanneksia ja ajattelin antaa hänelle. Minusta tosiaan on kasvattaminen mukavampaa kuin syöminen!

8 kommenttia:

  1. Punajuusi siivut paista voissa ja päälle aurajuustoa . Meidän herkkua nyt. Mukavan näköinen tuo sato on ja parasta kun on luomua.

    VastaaPoista
  2. Sato näyttää kuvissa hyvältä. Meillä myyrät söi osan porkkanasadosta.
    Laitoin punajuuret ja porkkanat kellariin ja toivon, että säilyisivät jouluun asti, että voisi tehdä omista juureksista rosollia tai sinsallaa niinkuin täälläpäin sanotaan.

    VastaaPoista
  3. Aivan hyvänäköinen satosaalis. Kyllä ne tulee syötyä, kun panee purkin pöydälle, aina joku ottaa.

    VastaaPoista
  4. Komeat porkkana- ja punajuuririvit!
    Punajuuriraasteesta olen tehnyt laatikkoa. Sekaan keitettyjä ohraryynejä, sipulia, yrttimausteita ja munamaitoa. Paistetaan miedolla lämmöllä pitkään.

    VastaaPoista
  5. Hyvä satohan tuo on ja kyllä ne kuluu syksyn ja talven mittaan. Tuo juuresraastepusii pakkaseen on hyvä idea, taidan lainata sitä. Nyt olen esikeittänyt keittojuurekset pakkaseen.

    VastaaPoista
  6. Satokuviasi katsoen ihan hyvältä näyttää. Porkkanat minä olen myös raastanut pakasteeksi. Sain niitä, kun olin naapurissa syyshommaapurina.

    VastaaPoista
  7. Punajuuri raasteeksi , samoin omena, yhdessä mukavaa salaattia mausteena hunaja.

    VastaaPoista