lauantai 18. lokakuuta 2014

Lisää syystöitä

 
 Syksy tulee aina yllättäen, vaikka tuota ikää on jo minullakin, että pitäisi tietää. Vesiastia on jäätynyt.

Onneksi viime viikolla ennätin tyhjentää enimmät vesitynnyrit. Siinä ne nyt odottavat kevään sulamisvesiä, siihen asti täytyy tulla toimeen ruosteisella kaivovedellä.
 
Laitoin pienimmille puille suojat. Olen tykästynyt näihin aitaverkkoihin, ne ovat niin jämäkät, että pysyvät itsekseen pystyssä. Yhdestä rullasta saa kolme suojaverkkoa pienille puille. Isoille en laitakaan mitään.
 

 
Olen laiskana ihmisenä pitänyt puutarhagurunani Pentti Alankoa, joka sanoo, ettei pudonneita lehtiä tarvitse haravoida. Esitelmöin siitä kaikille haravoijille. Nyt näette kumman jutun kun Tuulento haravoi marjapensaiden alustat niin puhtaaksi, että ne ihan ällöttävästi loistavat. Syynä on se, että etenkin punaherukoiden lehdissä on jotain vaivaa; ne käpertyvät ja muuttuvat punaisiksi ja niiden alla on ötököitä. Yritin repiä pois niitä lehtiä, mutta toivottomalta se tuntui. Nyt sitten luin jostain, ehkä puutarhalehdestä, että ötökät talvehtivat pudonneissa lehdissä!!! Piti ihan hakea trimmeri, että sain heinät pois, että sain lehdet haravoitua.

 
Siinä työn touhussa ja kameran kulettelun keskellä Lili sanoi, että ota hänestäkin kuva!

11 kommenttia:

  1. Ihana koira! Ja todella siististi putsattu marjapenasaiden välit!
    Meillekin aina tuttu puutarhuri sanoo, että älkää ainakaan kaikkia lehtiä haravoiko. No, niin sitten aina jätämmekin osan. Mutta tosiaan jos on jotain tautia tai esim paljon lehtokotiloita, niin kannattaa haravoida ja meillä on tapana polttaa sellaiset, kunhan ensin kuivahtavat.

    VastaaPoista
  2. Vesionkelmaa on meilläkii. Vettä otetaa sadevesitynnyristä, kaivosta, lammesta tai joesta. Aina jossain on käyttöpuhasta vettä.

    VastaaPoista
  3. Minä en ole koskaan haravoinut kuin vähän porraspäästä etteivät lehdet kulkeennu niin kovasti sisälle. Yleensä syksyisin silppuan lehdet ruohonleikkurilla, maatuvat paremmin.

    VastaaPoista
  4. Syksyllä on monia töitä yhtä paljon kuin keväällä.

    VastaaPoista
  5. Tico lähettää Lilille terkkuja!

    VastaaPoista
  6. Lehtiä on haravoitu kädet kipeänä. Minäkin usein jätän marjapensaan juurille lehtiä, mutta keväällä linnut kuopivat ne pöyhölleen ja tuuli lennättä ne pitkin ja poikin. Jos vaan ennen lumentuloa vaan kerkiän haravoin ne kyllä pois ja kerään yhteen paikkaan lehtimultaa saadakseni. Hitaasti ja ohuesti lehdistä multaa kertyy, mutta useamman vuoden lehtikasasta hiukan :)

    VastaaPoista
  7. Onneksi tulee tavi, että saa vähän aikaa huoahtaa. Jääkansia on meidänkin pihalla. Kanat auttoivat viinimarjapensaiden alustojen puhdistuksessa.

    VastaaPoista
  8. Blogillani olisi asiaa sinulle.

    VastaaPoista
  9. Etpä ole ainoa, jolla vesiastia jäätyi. Minullakin.
    Nyt ne jo saatu tyhjiksi, onneksi eivät rikkoutuneet.

    VastaaPoista
  10. Viimeisiä syystöitä tehtiin meilläkin loppuviikosta ja yllättäen oli vesisaavit kotona kuin mökilläkin jäätynyt, kyllä syksy tästä kääntyy talvea kohti.

    VastaaPoista
  11. Muutama päivä sitten minäkin tyhjensin vesitynnyrit ja jäässä oli pinta jo niissäkin. Jotenkin tätä talven ? tuloa ei osaa odottaa, vaikka sen tietääkin tulevan.
    Haravointi jäi osin meilläkin kevääseen - olosuhteiden pakosta eli mies ei ole voinut ja minä en ole kerinnyt/jaksanut - meillä on liian iso tontti.

    VastaaPoista