tiistai 10. kesäkuuta 2014

Valmis

Muistatte, että sain innostuksen repiä ruusupensaat pois kodin pihasta. Ne olivat niin siivottomat aluskasveineen. Suunnittelin, että laitan helppohoitoisemmat pensaat paikalle, ja ostin tuijan, hanhikkipensaan sekä useampia angervoja, kaikki eri väriä. Nämä eivät tietääkseni leviä itsekseen ja voin ehkä trimmerillä pitää paikan matalana. No, olin jo kipeyttänyt selkäni kasvimaan teossa, mutta puin Kanarialta ostamani liivin tiukalle päälleni ja menin ja istutin pensaat. Enpä osaa sanoa, olenko kymmenen vuoden päästä enää näihinkään tyytyväinen, se näyttää olevan se aika.

 Kävin viikonloppuna myös mehiläispesät läpi, ja auto oli taas pakattu kattoa myöten.


Ei mitään kummempia sinne näkynyt, ei emokennoja eikä muutakaan hassua. Lisätilaa laitoin, niin kuin meidän murteessa sanotaan, "eholle", ettei mettisille tule ahtaan paikan kammoa ja suunnitelmia parveiluun.

11 kommenttia:

  1. Angervot on ihania alkukesän kukkijoita. Minunkin pitäis leikata kurtturuusut alas syksyllä ja kaivaa tuoksuvatut pois. Saa nähdä viitsinkö.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen kyllästynyt noihin isoihin ruusupuskiin, vuohenputkia on alusta täynnä. Huokaus. Jotain pitäisi keksiä.
    Muistui mieleen, että sedälläni oli mehiläisiä, kun olin lapsi, ja me lapset saimme aina hunajapurkin 'kipurahoina', jos kesällä hänen mehiläisensä pisti :)

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttääkin uudet istutuksesi!
    Ja ihana juttu, että Lilin korvat ovat jo parantuneet.
    Hyvää viikon loppua sullel!

    VastaaPoista
  4. Vähän aikaa kestää, ennen kuin tarvitsee pensaita vaihtaa :) Mettisten on hyvä nyt.

    VastaaPoista
  5. Aikaa se vie ennenkuin paikka täyttyy pian kumminkin jo on kaunis..

    VastaaPoista
  6. Mukavia kesä puuhasteluja sinulla ollutkin ja istutuksia.
    Aurinkoista kesää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvä, ettei emokennoja ollut - meillä oli aika paljon, ehkä liian hitaasti olemme lisäilleet uutta.

    VastaaPoista
  8. Selkeen näköinen siitä nyt tulikin ja paranee kun vanhenee. Minä taas eilen juniorin kanssa istutin valamonruusua tuonne alapihalle kumpareelle ja toisaalla kaivetaan ruusun juuria ylös nurmikolta.

    VastaaPoista
  9. Oman kokemukseni mukaan ainakaan hanhikki ei leviä

    VastaaPoista
  10. Toivotaan parasta että uudet Pensaat juurtuvat maahan ja metsän eläimetkin sen hyväksyvät.
    Tuijasta tykkää jänikset ja rusakot ja ylämaan sonnit :) ne nimittäin pelehtivät. (On kokemusta)

    VastaaPoista
  11. On hyvä, että on pörriäisiä. Oikein hyvä. Hyvä sua.

    VastaaPoista