perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uusi aika !

Päätin, että uuden vuoden alkaessa kaikki syksyiset vaikeudet ovat ohi ja uusi aika on alkanut.  Niinpä rohkenin minäkin (joku muukin on sen tehnyt) laittaa vähän tuoreemman kuvan profiiliin. Se entinen taisi olla ainakin 50 vuotta vanha!! Tuntuu kuin olisin tullut kaapista !! (heh)

Täytyy katsoa ja miettiä, mitä muuta uutta tulee esille. Yleensä aina on niin, että kun jotakin menee pois, uutta tulee tilalle. Se lienee luonnon laki. Toivottavasti kaikkea kivaa !

 
Kävin mökillä kävelemässä ehkä viimeistä kertaa tänä talvena lammella. Luonto on hiljainen, vain tuuli heiluttaa puiden latvoja. Sitten, kun siellä on paljon lunta, en viitsi kahlata sinne.

Linnuille teen itse ruokapatukat siemenistä, pähkinöistä ja munkinpaistorasvasta. En halua ruokkia myyriä ja hiiriä, joita kyllä siellä riittää ruokkimattakin (söiväthän ne viime keväänä mun taimet). Siksi en harrasta irtoruokaa.

Kohta valo alkaa lisääntyä.

10 kommenttia:

  1. Hauskaa kun meitä on useampi tälläinen jo kauaneläneitä, joille tuli rohkeus ja kääntää uusiaika ja ominkasvoin.
    Nyt vuosi kaikelle mitä tykkäämme tehdä ja tietysti ilonpilke silmäkulmassa ♥

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää vuoden 2014 jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mitä parhainta uudistuvaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Paljon kivoja asioita sinulle tänä vuonna!

    VastaaPoista
  5. Kuvasi onkin niin piristävä. Hyvää viikonloppua ja mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Presiis ! On aivan luonnollista kun ihmiset puhuvat toisilleen kasvojen kautta.
    Kivan näköinen touhu ihminen päivän valossa!

    VastaaPoista
  7. Hyvä kuva kesäisissä tunnelmissa, uutta on nytkin kun vielä mökillekkin pääsee autolla perille asti. Valoisaa vuoden jatkoa.

    VastaaPoista
  8. Sinun uusi vuotesi on lähtenyt upeasti käyntiin, kun muutoksiin olet rohjennut. Hyvää jatkoa edelleenkin.

    VastaaPoista
  9. Valo lisääntyy päivä päivältä. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista