perjantai 31. tammikuuta 2014

Ompelua


 
 Nyt on niin tapahtumaköyhä jakso menossa, etten keksi muuta päivitettävää kuin tämä tuolin teko. Muutenkin tätä tuolia on ollut mukava tehdä, kun siinä ei ole ollut mitään kamalan työlästä tehtävää.

Aloitin tosiaan selkänojan laiton. Koska sen päällinen on noin hataran näköistä ainetta ompelin siihen tukevamman kankaan.

 
 Sitten patja niitattiin kiinni entiseen paikkaansa. Kun kokeilimme tuolia, tuntui, että keskelle jäi jonkunlainen monttu ja sitä piti paikata flokkivanulla. Tässä on sen rippeet ja sillä piti tulla toimeen. Ja tietenkin nekin piti ommella, muutenhan ne olisivat valuneet alas.

 
 Istuinosaan laitoin paksua dacronvanua, jota minulla oli pussillinen jäljellä jostain muusta projektista. Tuntui kuitenkin, ettei sivulle viitsi laittaa niin paksua, ja sainkin ohuempaa vanua toisilta. Eipä muuta kuin taas neula kätöseen ja ompelemaan.

 
No nyt on tuoli vanutettu perinpohjin ja ensi kerralla laitan punaisen päällisen tuoliin.
 Jee, kukahan sen tuolin sitten saa, ei se meille mahdu!

10 kommenttia:

  1. Punainen päällinen kuulostaa hyvältä:)

    VastaaPoista
  2. Punainen päällinen on varmaan hyvä. Tuolin verhoilu ei ole helppo homma, siinä on monta vaihetta, eikä onnistu kaikilta. Hieno tuoli on tulossa.

    VastaaPoista
  3. Tuosta tulee todellinen prinsessatuoli. Oletko ihan itseoppinut tuolinentisöijä, vai oletko ollut jossain opiskelemassakin tuota. Taitoniekka olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä mikään taitoniekka ole, siellä vain entisöintipiirissä jokainen tekee jotain. Onhan siellä opettaja!

      Poista
  4. Ihana tuoli ja onnellinen sen saaja.

    VastaaPoista
  5. Peikko ei tiännyt, että tuolejakin voi vanuttaa. Hassusti sanottu :) mukavasti.

    VastaaPoista
  6. Punainen kruunaa hienon työsi!

    VastaaPoista
  7. Kiitos - Ollaan taas viisaampia tuolin sielun teossa!

    VastaaPoista
  8. Pehmyt se on ainakin istua.

    VastaaPoista
  9. Tulee varmasti kaunis ja paikkakin löytyy

    VastaaPoista