maanantai 2. syyskuuta 2013

Tulenliekkinä saavuit ....

Iltalenkillä Lilin kanssa.
Tänä syksynä näkee puiden yläoksien leimuavan tulenpunaisina. Eikä vain pihlajien, vasemmalla on pihlaja ja oikealla tuomi, yhtä punaiset!


Eteenpäin kylätietä.
Tien vierelle on istutettu rivi omanpuita, noin vain koristukseksi. Enpä ole tullut maistaneeksi, onko omput hyviä,


Kirkko sieltä puiden välista pilkottaa hienoine kiviaitoineen. Tarina kertoo, että 1700-luvulla, jolloin kirkkoa rakennettiin, kaksi kyläkuntaa halusi kirkon itselleen. Kun tätä sitten tälle kylälle pystytettiin, toisen kylän miehet kävivät sen yöllä purkamassa. Valmistui se kuitenkin.


Olen aina ihmetellyt, miten vanhat puut ovat saaneet jäädä tälle kylälle. Pihlajia on tosi paljon. Joku kelopuukin seisoo tien reunalla.
Tuossa vaaleanpunaisessa rakennuksessa olen joskus asunut. Se on vanha koulu.



Tuollakin vaaleana pilkottavassa talossa olen asunut ja keskimmäinen tyttäreni syntyi silloin.


Lili löytää mielenkiintoiset hajut! Vaikka Lili on tyttö, se nostaa koipea!



Meidänkin vaahtera leimuaa tulisena.



Nyt tullaan jo kotiin ja valaistut ikkunat toivottavat tervetulleeksi,


10 kommenttia:

  1. Sinullakin krassit ovat kasvaneet hienosti.
    Kaunis lenkki kierrellä Lilin kanssa. Puut ovat alkaneet saada väriä. Toivottavasti tulee kaunis syksy, että värit säilyvät.
    Sinun muuttomatkasi eivät ole olleet pitkiä...

    VastaaPoista
  2. Syksy saapaa vääjäämättä vaikka vielä on lämmintä ollut, yön kylmät kuitenkin tekee kauniita taikoja puiden lehdille.

    En ole keksinyt miten saan blogspot.fi blogit ilmestyyn minulle uutisvirtaan. Sinut ja kommintanhuan emäntää lukisin tosi mieluusti.
    Tiedätkö mikä kikka auttaisi.

    VastaaPoista
  3. Täällä on vielä koivutkin vihreänä,ei ole ollut yöpakkasia joka olis puraissut niitä. Omenoita ei ole tullut yhtään.

    VastaaPoista
  4. Täällä ei vielä syksyn punervaa näy. Riemullista syksyä ja Lillille raps raps :)))

    VastaaPoista
  5. Syksyn merkit ovat näkyvissä kaikkialla jo.

    VastaaPoista
  6. Kainis kävelymaisema ja samanlaista tulipunaista ruskaa on meillä pihlajien latvoissa.

    VastaaPoista
  7. Meillä on jo jonkun aikaa lennellyt keltaisia koivunlehtiä.
    En ole koskaan tavannut jalkaa nostavaa tyttökoiraa:)

    VastaaPoista
  8. mukavan tuntuinen kylän raitti, Lilli on persoonallisuus!

    VastaaPoista
  9. Ja kivasti kukkivat krassitkin ikkunoilla...ruskaa alkaa olla täälläkin jo.

    VastaaPoista