sunnuntai 4. elokuuta 2013

Päiväpeitto








Suunnittelin nukkuvani edes yhden yön täällä aitassa. Kokeilin jo kerran, mutta heteka oli liian notkuva ja kapea ja tämä laveri oli liian kova. Niinpä pakenin Rajalan kamariin nukkumaan. Sitten hain varastosta vanhan joustinpatjan, mutta sopivaa sängynpeitettä ei ollut. Kunnes menin kirpparille. Vähän uskalsin haaveilla, että löytäisin vanhanaikaisen kudotun peitteen, mutta arvelin, ettei sellaista ole. Mutta olikin! Juuri sellainen kuin kuvittelin.

Samalla kirpparilla oli vielä tämä kudottu tuolinpeite, vai miksi häntä sanoisin. En malttanut olla ottamatta sitäkin.
On se kummallista kuinka lapsuuden värit ja mallit ovat iskostuneet mieleen niin, että ne nyt ovat nättejä. Joskus nuoruudessa 70-luvulla sanouduin irti kaikesta ruskeasta höpötyksestä ja iloitsin kirjavista ja kirkkaista väreistä. Enkä ole vieläkään ostanut ruskeaa sohvaa tai nojatuolia. Mutta niinpä vaan kummasti ruskeakin alkaa taas näyttämään kivalta, lämpimältä ja kotoiselta.

Pulmahan siitä tuli. Hetekan päälle olin löytänyt ihanan kudotun raanun. Tässä se on tuotu kotiin, kun värimaailma niin riiteli silmissäni.

Taas piti lähteä kirpparille ja kotipaikan kirpparilta löytyi uusi peite hetekaan. Tämä vaate oli vain niin kulunut ja kummasti ommeltu palasista, että minun täytyi purkaa se, leikata repeilleet reunat tasaisiksi ja ostaa kangasta, jolla reunustan kuluneet reunat. Väri kyllä sopii toiseen peitteeseen.

Vielä en ole nukkunut aitassa. Tuletko kaverikseni?




12 kommenttia:

  1. Lapsena minä nukuin mummulan aitassa, olkipatja pellavalakana alla ja peittona oikeat vällyt, joissa tuo sinun punavoittoinen raanu vällyyn päälle ommeltuna. Ihanaa oli, kyllä aitassa on hyvä nukkus kun ilma kulkee raittiisti. Kokeile vain.

    VastaaPoista
  2. Kaikki peitot ovat minun silmiini kauniita, punaisen ystävänä tykkään eniten punasävyisestä:)
    Aitta on tosi tunnelmallisen näköinen. Siellä näkee varmaan vain kauniita unia:)

    VastaaPoista
  3. oi mitä aarteita oletkaan löytänyt kirpparilta aittaasi! tulisin mielelläni mörönsyötiksi, mut kun isäntä jo odottelee tuol omassa aitassa. nukumme aina koko kesän aitassa, nyt yöt jo vähän kosteita, mut meillä on isosiskoni kutoma villashaali peiton alla ja näin kosteus ei haittaa.

    VastaaPoista
  4. Aika modernia peikosta :) Ja kotoisan oloista samalla. Peikko on nähnyt sellaisia seinävaatteita, joita on pidetty sängyn vieressä, ihan kuin kyljenlämmittiminä :)

    VastaaPoista
  5. Kirppari on ihmeitä täynnä.

    VastaaPoista
  6. Oi miten mielelläni tuossa aivan ihanassa aitassa nukkuisinkaan! Hyvä hengittää ja kuunnella vanhojen hirsien höpöttelyä.!

    VastaaPoista
  7. Voi että miten kaunista!
    Ihana aitta niin kaunis!
    Tulee niin mökki mieleen kuvista,meillä mökillä samallainen
    päivä peitto kun tuo alimmainen.
    Aurinkoa viikkoosi.
    Minä se tästä kipittelen kohta maaten, aamulla aikanen herätys
    aamu vuoroon.

    VastaaPoista
  8. Nuo kuviot muistuttavat minuakin lapsuuden ajasta.

    Mieleni tekisi tulla...lapsena joskus nukuin muutaman yön aitassa ja vintissäkin, vaikka ei olisi tarvinnutkaan, kun oli huonekin käytössä - mutta oli kivaa ja jännittävää sellainen vaihtelu.

    VastaaPoista
  9. Aittasi suorastaan kutsuu nukkumaan :) Kaunista, kovin kaunista on sinulla siellä.

    VastaaPoista
  10. Voi mitenhän osaisin nukkua siellä aitassa... Pitäisi ottaa nuorimmainen mukaan, se kun nukkuu vieressä. Ehkä toisella kertaa ;)

    VastaaPoista
  11. Ihana aitta :) Kirppareilta tosiaan löytyy paljon ihania aarteita. Vai ei uni ole tullut aitassa. No, voin tulla kaveriksesi, jos et uskalla siellä yksin nukkua ;)

    VastaaPoista
  12. Aittasi on niin kaunis ja tunnelmallinen sisältä ja ulkoa. Aitassa tuli nukuttua lapsuudesta nuoruuteen ja sulhasenkin kanssa parina kesänä. Nyt jo kaipaisin lämpöpatterin, että tarkenisin ilman vällyjä aittaan nukkumaan :)No ehkä helteellä...

    Tuollaisia peittoja kutoivot kässäpiireissä kauan kauan sitten. Nyt nekin ovat jo kirppari tavaraa. Oli hurja homma niisä näitä kuviollisia kangaspuihin.

    VastaaPoista