keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kotiseuturetki





 Moni on käynyt tänäkin kesänä tutustumassa kotimaisiin kohteisiin. Niinpä minäkin nyt kävin tutustumassa entisen kotikyläni paikkoihin ystäväni Ailan kanssa. Suunnittelimme retkeä jo viime kesänä, mutta se toteutui vasta nyt.
Ensimmäinen paikka oli arboretum, puupuisto. Se on perustettu jo ainakin 50 vuotta sitten. Puisto on pienen joen rannalla ja pienillä saarilla, jonne johtaa monet valkeat sillat. Puistossa on tietenkin Suomen puulajit, myös eteläisimmät, niinkuin lehmukset, vaahterat, tammet ja saarnet.



Puistossa oli myös paljon rakennuksia ja vanhoja esineitä. Ihmettelimme, että kuinka ne vielä tähän maailmanaikaan ovat säilyneet varastamatta. Puistossa ei ollut valvontaa eikä pääsymaksua.



Hauskan näköinen oli surukuusi, oksat riippuvat kuin harsot.




Löysin suureksi ilokseni pyöreän kivipöydän, jota jo nuoruudessani ihailin, kun hiihtelimme ystäväni Annelin kanssa jokea pitkin hiihtomajalle. Siellä se pöytä oli sammaloituneena kivi-istuinten ympäröimänä.




Kun olimme tarpeeksi nauittineet hämärän rehevästä viidakosta, ja huolet olivat kaikonneet hartioilta, lähdimme seuraavaan kohteeseen, lintutorniin. No ei se nyt ihan vain torni ole, vaan ajanmukainen, hieno luontokeskus  esityksineen ja ruokailupaikkoineen.

Mutta kiipesimme me myös lintutorniin, hei vain kaikille! Ei me nyt kurkia ja variksia kummempia lintuja nähty.

Olipa paikkakunnalla myös taidegalleria, vanhaan maalaispihaan, aittoihin, kellariin, navettaan ja latoon oli tuotu satoja taideteoksia, veistoksia, tilateoksia ja tauluja. Aivan mykistyi ladon seinälle laitetuista sadoista tauluista, osa oli päällekkäin. Tämä vuohi on kivasti koottu kahdesta kivestä joita yhdistää metalli.

Päivä oli niin hauska, että taidamme ensi vuonna tehdä saman uudelleen.




11 kommenttia:

  1. Tuollaisilla retkillä mieli avautuu ja muistot lähtee kulkemaan joka askeleessa ja katseessa. Tuntuu hyvältä kun muistaa jotain kaukaa vuosien takaa.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat.
    On teillä ollut mukava kotiseutu retki.

    VastaaPoista
  3. ystävän kanssa vietetty päivä kotiseuturetkellä, voisiko sen paremmin päiväänsä enää viettää? tuo kivipöytä niin kaunis. iloisia vilkutuksia lintutornilla:))

    VastaaPoista
  4. Hieno retki ja tuo vuohi ihastuttaa.

    VastaaPoista
  5. Upeita ja symppiksi kotiseutukuvia. Kauniita esineitä ja aivan uhkea surukuusi!

    VastaaPoista
  6. Läheltä voi nähdä kauas :) hiano retki oli.

    VastaaPoista
  7. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enempi kotiseutu kiinnostaa,ja menneisyys.Mummon pihat on käyty taas katsastamassa.

    VastaaPoista
  8. Kotiseutu pysyy sydämessä aina ja retket sinne on retki nuoruuteen tai/ja lapsuuteen. Paljon löysit tuttua ja hyvän mielen. Itsellänikin oli mahdollisuus käydä kesällä omilla tutuilla nurkilla.

    VastaaPoista
  9. Arvailen vain, missä puistossa olet käynyt. Mutta jos olet käynyt siellä missä arvailen, niin minulla on jäänyt siellä käymättä. Houkuttelee kyllä käydä. Ehkä ensi lomalla lasten kanssa.

    VastaaPoista
  10. Hmm. Jäin miettimään, että jos olet tuolta kotoisin, mitä ajattelen, niin tunnetkohan isääni. Isä on kyllä ehkä hieman vanhempi.

    VastaaPoista