lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuksen ruusut

 Tämä juhannus jää varmaan mieleeni juuri näiden ruusujen ansiosta. Kaikki kukkivat parhaimmillaan. Valkoinen juhannusruusu on mielestäni miltei Suomen kansalliskukka. Sitä ei varmaan juuri tällaisena ole muualla.
 Tämä keltainen on Viljamin ruusu eli Williams Double. Tänä vuonna ruusu oli miltei kuivuneina karahkoina, joita leikkelin pois. Kuitenkin sen verran jäi oksia, että näin nämä muutamat kukat. Tätä ruusua vaivaavat jotkut ötökät, joita en saa pois.
 Suviruusu kuuluu myös juhannusruusuihin ja on todella ruusupunainen. Kaunis, kestävä ruusu.
 Tämä hienokainen on nimeltään Juhannusmorsian.
 Minulta jo kertaalleen kuoli tämä Torniojokilaakson ruusu. Siitä jäi jäljelle pieni juurivesa, jota olen sitten kasvatellut. Kukka on hyvin kerrottu, pieni ja todella ruusunpunainen. Samanlainen kukka on myös mökinruusussa, lehti vain on erilainen.
Näitä villiruusuja kasvaa  teiden varsilla. Nimi lienee Koiranruusu?

Yhteen aikaan olin innostunut ruusupensaista ja vähän hienommistakin ruusuista. Ajan myötä ovat vähiten kestävät karisseet pois. Yhden kaivoin ylös ja vein metsään, kun se oli liian korkea ja piikkinen. On minulla ollut myös köynnösruusu Pohjantähti. Se on valkokukkainen tertturuusu, kasvaa pitkiä versoja joita sitten pitää tukea ritilöihin ja seinään. Se oli siitä hankala, että versot kasvoivat minne sattuivat ja hyvin piikkisinä olivat aina tarttumassa ohikulkijaan. Mutta ruusu menehtyi sitten ehkä hoidon puutteeseen.

7 kommenttia:

  1. Voi sinulla noita ihania puskaruusuja, ovat upeita kaikki ja minun lemppari on valkoinen juhannusruusu ja mökkiruusu.

    VastaaPoista
  2. Ihania ruusukuvia :) Minulla ei kasva juhannusruusuja, yksi Tove Jansson on ja sitten jokin "nimetön" lajike, en siis tiedä mikä ruusu :)

    VastaaPoista
  3. Oikeita kaunokaisia on sinulla silmänilona! :)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on ollut todella ruusuinen juhannus.
    Minulla oli joskus tuo pohjantähti enkä pitänyt siitä, ohi ei päässyt ettei se ollut aina ryysyissä kiini.

    VastaaPoista
  5. Peikko on miättinyt tykkääkö ruusut ollenkaan muista kun ne aina tarjoilevat piikkejä. Pörisijöitä ne taitavat tykätä, mutta aika monella pörisijällä on itselläänkin piikki :)

    VastaaPoista
  6. Niin kauniita on sun Juhannusruusut ja muutkin ruusut! Juhannus meni mutta kesä jatkuu, nauttikaamme kesäisistä päivistä.

    VastaaPoista
  7. Olet vallan ruusutarhassa, kun noin monenlaisia ruusuja kasvaa pihallasi.

    VastaaPoista