sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lenkillä

Minusta ja Lilistä on kaikkein hauskin lenkki mökkitiellä. Siellä Lili saa juosta vapaasti ja kyllä se juokseekin. Se tekee moninkertaisen matkan kuin minä ja juoksee hepulikohtauksessa ympyrää niin, että jalat näyttävät leviävän. Nuorellä koiralla on virtaa, eikä narun päässä köpöttely oikein näytä riittävän. Onneksi Lilillä ei ole minkäänlaisia metsästysvaistoja, ei se välitä ketun tai jäniksen jäljistä vähääkään. Ainut mitä se pitää silmällä olen minä, etten vain jätä sitä yksin.

Sain Siskolta punaisen sydämen! Tässä se sykkii teidän iloksenne. Se pitäisi lähettää eteenpäin blogeille, joissa on alle 200 lukijaa, mutta olen ollut huomaavinani, että se on melkein kaikilla. Joten voitte vapaasti ottaa mukaanne ja nauttia sydämellisesti. (Entinen opettajani sanoi muuten aina, ettei miehen sydämeen mahdu kuin yksi ämmä!)







12 kommenttia:

  1. Sulla onkin kiltti koira kun ei lähde jälkien perään, on helppa antaa juosta vapaana ja sehän onkin Lilistä hauskaa. Sulla onkin ollut Lilin kanssa hauska päivä.

    VastaaPoista
  2. Nyt on hienoa käveleskellä ja nauttia talven kauneudesta. Tämä ei ole ihan jokavuotista herkkua.

    VastaaPoista
  3. Peikolta pöö koeralle. Ne ovat peikon miälestä ihan parhaita.

    VastaaPoista
  4. Oi,miten kaunis kuva kertakaikkiaan...kaunis maisema.
    Kyllä Lillillä on ollut kivaa jolkotella lenkki tiellä.

    VastaaPoista
  5. Lili on oikein nauttinut vapaudestaan sun kanssasi!

    VastaaPoista
  6. Olen samaa mieltä kuin Lili: vapaus on parasta.
    Hauskoja retkiä teille molemmille :-)

    VastaaPoista
  7. Kyllä koira nauttii vapaudesta ja samoin mekin.

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihana kuva ja tunnelma! Itsekin juoksutan koiraa aina metsätiellä ja hän saa juosta sydämen kyllyydestä ja haistella omia ihania juttujaan, kun tulee luokseni.. täällä yksiössä en voi pitää metsäkoiraa, joka on yleensä ulkokoira, tosin viihtyy jo vähän sisälläkin, ikä ja sairastelu ehkä vaikuttaa siihen, on ystäväni hoivassa ja tulee silloin tällöin tuolta 500 km päästä kylästelemään. Likka-vanhus oli kanssani vuokra kaksiossa vähän aikaa ja kyllä minua säälitti kun entinen vapaus oli mennyttä, mihin hän oli Villissä Lännessä tottunut ja päästin välillä iltalenkillä irti kun juoksi heti omalle portaalleen..

    VastaaPoista
  9. Parasta koiralle on vapaus ja mahdollisuus tutkia ja haistella kaikki, mikä sitä kiinnostaa. Kaunis on mökkitiesi.

    VastaaPoista
  10. Niin sympppis kuva: Koira ja Kuu!

    VastaaPoista
  11. Vapaus on Lilillekin tärkeää... ja liikunta :)

    VastaaPoista
  12. lenkit koiran kanssa ovat mieluisia minullekin:))

    VastaaPoista