keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Nyt tehdään lattiaa





Nyt on muutosmyrskyn kourissa on aitan lattia. Ensin piti kantaa tavarat ulos.



 Lattia  on ollut aika hatara, ulos on ollut aukkoja ja seinätkin ovat loitonneet ulospäin. Entiset asukkaat ovat vain peittäneet aukot laudoilla ja näyttää siellä olevan joku kauniisti muotoiltu leikkuulautakin tai joku sen tapainen aukon peittona.


Niinpä sitten mies tempaisi laudat pois. Alta löytyi juuri sitä mitä siellä ruukaakin olla, isoja kiviä ja jätteitä.



Minua on eniten inhottanut nämä rotan (?) reiät, enkä ole uskaltanut olla yötä aitassa, vaikka siellä on ollut sängytkin. Ajatella, jos vaikka hiiri tai kärppä juoksisi pitkin lattiaa. Talveksi olen visusti vienyt kaiken hiirien lämmikkeeksi kelpaavan pois.


Olen pessyt lattian juuriharjalla ja vesi oli tosi likainen. Sain nyt idean, että pesen laudat irrallaan juuriharjalla ja lipeävedellä. Toivottavasti ne ovat nyt puhtaammat.



Mies ajoi koneella rotan reiät sun muut lommot pois ja suoristi laudat. Nyt lattia näyttää paremmalta, kunhan se nyt ensin kuivuisi, että sen voisi naulata.

8 kommenttia:

  1. Hienoa jälkeää siellä syntyykin. Nyt uskallat mennä sinne vaikka jo nukkumaankin.
    Kesällä siellä olisikin kiva oleskella ja nukkua yöt.

    VastaaPoista
  2. Kyllä teillä puhtia riittää :-o
    Tulee kyllä nyt tosi hieno kesähuone :-)

    VastaaPoista
  3. Nukutko sinä koskaan?? tai te. Aitasta tulee hieno kesänukkumapaikka.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tulee puhdasta ja kaunista!! Hyvä että lankut olivat ehjiä, uudelleen käyttöön. Voin hyvin ymmärtää hiiri ja kärppäkammosi. Meidän entisellä mökillä oli ilmastointiaukon vierellä seinälaudassa kolosia.... ja arvaas kun olin erakoitumassa siellä ja heräsin kun kolme lepakkoa lenteli makuupöksässä.... aaaaaaaa!!!!. Kyllä pääsin hirmukyytiä ulos. Tunti tolkulla jahtasin lepakoita saadakseni ne ovesta ulos. Se oli ihan painajainen kertakaikkiaan!!!

    VastaaPoista
  5. Teillä näyttää virtaa riittävän. Turhaan pelkäät pikkuvipeltäjiä, nehän ovat mukavia aittavieraita. Ota kissa kainaloon kesällä aittaan, niin eivät vipeltäjät tulee nukkumaan viereesi ;) Ei ne nyt uuden lattian myötä taida tulla muutenkaan.

    VastaaPoista
  6. Hienopa tuli lattiasta ja näkyivät olevan mattopuutkin paikalla. Vaikka ymmärränkin jyrsijäkammosi luulen etteivät kärpät sisätiloissa ehkä ole, lumikot paremminkin, mutta eipä ole hiiriä eikä rottia silloin jos niitä on paikalla, eikä rotan ollessa kyllä hiiriäkään.

    En inhoa mitenkään eläimenä hiirtä, nätti otushan se on, mutta lisääntyy aivan älyttömästi, sotkee elintarvikkeet ja paikat, levittää mahdollisesti tauteja ja haisee hiirelle eli aika pahalle jätösten etc takia ja nakertaa nälissään kaikkea mahdollista puista vaatteisiin. Hiiribaarista en tykkää, enkä myrkyistä muutenkaan, mutta olen sitä kotitalossa joutunut joskus pitämään, kun on ollut tyhjillään ja elektroninen hälytin on ollut myös toimiva.

    VastaaPoista
  7. vautsi vau miten upeaa työtä teette aittanne kanssa, tsemppiä Teille. tätä aittaprojektianne on kiva seurata, odotan jo mikä on seuraava kohde

    VastaaPoista