lauantai 11. elokuuta 2012

Sadonkorjuuta


Sato on korjattu! Aina tuntuu tosi hyvältä kun huinajat on katon alla. Laatikoita näyttää olevan paljon, mutta tänä kesänä meni horsman kukinta pieleen, kun tuli se sadekausi. Niin että ehkä joka kolmannessa laatikossa on hunajaa, mutta kaikki täytyy käydä läpi.
Muistattehan, että juuri kerätty hunaja on terveysruokaa ja suojaa koko vuoden ajan flunssalta. Jos tunnette jonkun mehiläishoitajan, käykää heti paikalla ostamassa yksi purkki ja syökää se suuhunne marjojen ja jugurtin kanssa tai paljaaltaan.



Minulle hunajankeruupäivä on aika raskas ja työläs. Ensinnäkin täytyy olla paksuissa vaatteissa ja vaikka hiki virtaisi pitkin naamaa, sitä ei voi pyyhkiä. Toisekseen työ on raskasta ja selkä väsyy. Ja koko ajan täytyy ajatella, että muistaa kaiken tehdä oikein, kun nämä hommat tähtäävät talveutukseen, siis puhdas kalusto ja ruokinta.
Niinpä en pariin päivään katsokaan linkoomoon päin. Sitten sinne on kyllä katsottava ja otettava valitettavasti pölyimuri mukaan. Muuten niitä mettisiä ei saa sieltä pois. Niitä kun tulee laatikoiden mukana. Eikä niiden kanssa oikein linkous suju.
Tässä ne ovat möykkyilleet oven päälle ja ovea avatessa pölähti melkoinen parvi ilmaan. Eivät ne pistä, kun niillä ei ole enää kotia, jota puolustaisi.




Laitanpa tähän jatkoksi vuosikamman kuvat.
Marjaomenapuuni näkyy taustalla, mutta nyt pihaa hallitsee monenlaiset romukasat. Ei ne romuja tietenkään ole, vaan mehiläispesästä poisotettuja pohjia ja sulkuristikoita, pesua odottamassa.

Pesua odottavat myös taísteluvarustukset; suojapuvut.

14 kommenttia:

  1. En kadehdi ollenkaan tuota laatikkomäärää, koska tiedän, mikä työ sinua odottaa. Minun pikkuruinen (8)laatikkoani ovat mitätön määrä tuohon verrattuna ja niissäkin tuntui väsyvän tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Anteeksi, kirjoitin tämän aivan väärään paikkaan :-o

      Poista
  2. On suuri hieno homma ja arvokas työ tuossa hunaja hommassa.
    Huonaja on todella herkkuja ja terveellistä.
    Menen taas uuden purkin ostamaan tuosta paikallisesta puodista missä myydään näitä
    kaikkea sadonkorjuu tuotteita paikallisilta tiloila.
    Ja on niin kivasti 1kilsan päästä meiltä.
    Mukavaa la ehtoota...minä se menen saunan lämmitykseen.

    VastaaPoista
  3. Minulla ei ole harmaata hajua tyämäärästä, mutta uskon sinua vakaasti!
    Hunajaa olen alkanut käyttää makeutena moniin leivontajuttuihinkin.

    VastaaPoista
  4. Minä käytän hunajaa aina teen joukossa. Sitä kuluu useampi kilo vuodessa ja hyvää on. Olen aina uskonut, että hunaja on yksi syy miksi sairastan flunssia todella vähän:)

    VastaaPoista
  5. Uskon kaanonin lailla että on valtava homma kerätä hunajat ja muutenkin koko mehiläishoito, vaikkei minullakaan ole aavistustakan työn määrästä ja tekotavoista eikä mistään. Siksi on kiva kun kerrot ja kuvien kera.

    Kesäseltä näyttää, ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  6. Olin niin äimistynyt laatikkomäärästäsi ja muutenkin suuresta työstä hunajan saamiseksi, että kirjoitin kommenttini aivan väärään paikkaan. Poista se kokonaan.
    Miten ihmeessä saat laatikoita noin paljon päällekkäin, painaviakin kun ovat.
    Minustakin on hienoa, että kerrot täällä tästä mettiäispuuhasta, ei muuten yhtään tietäisi, mikä kaikkea kuuluu tehdä.
    Yleensä aina innostun kaikesta täällä blogimaailmassa ja kaikkea pitää kokeilla, mutta tämän jätän kyllä ammattilaisille, minä vain nautin (katsomisesta ja hunajasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni on tämän ainoan kerran kaverinani mehiläishoidossa. Hän osaa hunajanoton kiekurat, kantaa laatikot peräkärryyn ja nostaa ne pinoon. En minä niitä jaksaisi!

      Poista
  7. Oletpa melkoisen urakan tehnyt, nostan hattua. Minusta ei olisi tuohon ampiaiskammoineni :) Taidanpa rynnätä Ainan luo kyselemään josko möisi minulle purnukan tuoretta hunajaa, että saisin terveysruokaa.

    VastaaPoista
  8. Ohoh, onpa Sinulla ollut aikamoinen homma! Eikö ne todellakaan pistä? ja minusta kun kaikki siivekkäät pörriäiset on piikki ojossa kun kohti lentävät.. Ainakin minua :-0
    Hunaja on keittiössäni melkein joka ruokalajiin uppoava juttu. Jostain olen lukenut että hunaja tasapainottaa suolaisenkin ruuan. Tippa sitä, tippa tätä periaatteella..

    VastaaPoista
  9. Peikko kyllä tykkää hunajasta. Se on kerran maistanutkin :)

    VastaaPoista
  10. Jännä että se on terveysruokaa vaikka onkin niin makeaa :) Minustakaan ei olis tuohon hommaan kun pelkään vähän niitä pörriäisiä.

    VastaaPoista
  11. Kyllä tuo suoja-asu on tärkeä. Meillä on vielä kypärä hupun alla lisäsuojana.
    Tänä vuonna tosiaan sade on tehnyt hallaa mehiläishoidolle.

    VastaaPoista