perjantai 31. elokuuta 2012

Luonto parantaa

Oli ollut paljon töitä. Kaikki piti tehdä niin nopeasti, kun syysmarkkinat, joille vien hunajaa myytäväksi, ovat viikkoa aikaisemmin kuin ennen. Olin aivan näännyksissä. Heräsin eilen täynnä punaisia näppyjä, sormenpäistä varpaisiin asti. Purkittaminen kävi kipeästi selkään. Tuntui, etten saa vedetyksi henkeä.

Rajala on minulle rauhan paikka. Siellä kuuluu vain luonnon äänet. Eniten rakastan haapojen suhinaa.

Lähdimme Lilin kanssa lenkille. Syviä huokauksia alkoi purkautua rinnasta.



Sittern aloin jo nähdä ympärilleni. Ensiksi huomasin kultaisen silkkisen heinikon.


Nuoret männyt koristautuivat ruosteläiköin.




Haapa värisytti lehitään ja muistutti mieleen, että syksyn värit jo odottavat tulemistaan.



Kukahan tuon kiven on laittanut kiven päälle?


Maitohorsma on kukkansa kantanut. Mehiläiset eivät niistä päässeet nauttimaan, kun tuli sadekausi. Mutta ujosti punaiseksi on horsma latvansa värittänyt.

Löysinpä vielä keijujen aukion, jota nuoret kuuset ympäröivät ja heinät suhisuttivat helpeitään.

KIITOS!!
.


10 kommenttia:

  1. Täällä on sielu levännyt ja mieli piristynyt. Nyt jaksaa lähteä päiväksi seisomaan myyntipöydän taakse.
    Toivon, että mahdollisimman moni purkki jää jonkun muun kassiin, kuin sinun.
    Onnistunutta huomista :-)

    Jospa ne näpytkin siitä vähitellen häviää ;-D

    VastaaPoista
  2. Hyvää myyntipäivää markkinoille!
    Minä suuntaan paikallisille syysmarkkinoille viikon päästä.
    Minulla olisi pieni haaste sinulle blogissani:)

    VastaaPoista
  3. Rasitusnäppyjä, ihan selvästi. Ehkä ne häipyvät tämän kauniin ja rauhoittavan lenkin myötä. Viimeistään sitten, kun kun kaikki purkit on myyty ja rahat taskussa ja kaikilla hyvä mieli. Hyvää markkinapäivää!

    VastaaPoista
  4. Kaikki puutarhurit, mehiläisten hoitajat ja muut ovat joutuneet tänä kesänä tosi lujille. Ylimääräistä työtä on ollut paljon, ei ihme että jo näppyjä tulee. Onneksi on paikka, missä luonto parantaa. Luonnon voima ja hyvä välittyy jopa kuviesi kautta. Voimia ja onnea matkaan!

    VastaaPoista
  5. Varmaan Rajala ja luonto siellä on hoitanut sinun näppysi ja väsymyksen. Toivon, että syysmarkkinat ovat syksee osaltasi.

    VastaaPoista
  6. Tuulento
    Kiitos tästä. Sekä mieleni,että sydämeni keventyi aika tavalla.

    VastaaPoista
  7. Olet ollut todella ahkera ja uuras nainen.
    Tehnyt kaiken huolella ja tarkkaan.
    pari näppyä ovat ositus siitä että olet uurastanut kovasti.
    Nyt renotudut ja nautit..ja olet nauttinutkin näistä ihanista maisemista,
    kiitos niistä niitä katsellessani minäkin aivan sujahdin matkaasi.
    Mukavaa iltaa...ja mahtavaa markkina päiväää!

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti näppylät jäivät orastavaan kauniiseen syksyiseen luontoon.
    Antakoon auringonpaiste Sinulle voimia ja loraus hunajaa teen, tahi muun juoman joukossa.

    VastaaPoista
  9. Hunaja on erisherkullista, on hyvä että on mehiläisiä ja ihmisiä, jotka jaksavat tehdä yhteistyötä niiden kanssa.

    VastaaPoista
  10. Luonnossa kyllä rauhoittuu uurastuksen jälkeen!

    Mahtoivat eilen olla markkinat? Siskoni vihittiin viereisessä kirkossa ja välillä kuului traktorien pärinä kirkkoon asti:)

    VastaaPoista