perjantai 10. elokuuta 2012

Ennen ja jälkeen









Kesän alku on aina niin ihanaa aikaa kun kaikki on niin toiveikasta. Mieli riemuitsee kun istutan kukkia tai siemeniä.


Istuttaessaan miettii, miltä kukat myöhemmin näyttävät.


Taisin jo alkukesästä laittaa blogille nämä kuvat, mutta laitan uudelleen, että näette kehityksen.


Kaikki nämä ovat tietenkin siemenistä kasvatettuja, eihän niitä olisi varaakaan kovin montaa kymmentä ostaa. Tykkään tällaisista kirjavista asetelmista. Vielä tuossa on kasvamassa pari kukkaa, jotka eivät kuki, nimittäin ihmekukka ja joku tohtorin kukka, jonka pitäisi iltaisin tuoksua hienolta.


Tänä vuonna kylvin myös auringonkukan siemeniä ja tässä ne ovat  taimina maahan istutetuuina.


Nyt ne ovat aloittaneet kukintansa. Kylvän niitä ensi vuonnakin, ovat ne niin näyttävän näköisiä.

9 kommenttia:

  1. Auringonkukat ovat oikeita pikkuaurinkoja, niitä kannattaa kylvää. Hyvä ettei sade ole hakannut kukkiasi. Kauniisti kukkivat ja tuossa seinustalla, missä voi riippua, ovat erityisen kauniita.
    Isäntä ei ole oikein kukista innostunut, mutta nyt kun kävin ostamassa orvokin siemeniä, niin hän sanoi, että laita ensi vuonna krasseja. Ne ovat hänen lapsuudenkukkiaan. Ostin jo pussin valmiiksi, kun sai lähes ilmaiseksi ja päivämäärääkin oli jäljellä. Orvokit jo kylvin ja laitan sitten maahan loppusyksystä, niin ovat keväällä valmiina kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi ajatella orvokkia, se tuoksuu niin hyvältä. Muutenkin kukkien tuoksu merkitsee, ajattele krassin kirpeää tuoksua, tai keäkukan. Ennen, kun koulu alkoi, hain aina kasvimaalta kehäkukkakimpun ensimmäiseksi koulupäiväksi. Vieläkin sen tuoksu merkitsee samaa, koulun alkamista.

      Poista
  2. Kun kylvää ja toivoo, jotta kasva siemen pieni , vartu kukaksi komiaksi, anna silmäniloa kaikille kesän päiville. Sinulla on moinen hyvin onnistunut.

    VastaaPoista
  3. Niin pirteä, iloinen värikimara kukka-asetelmista. Minäkin tykkään tuollaisesta iloisesta, värikkäästä. Näin onkin hyvä tarkastella saavutuksiaan, jaksaa sitten ensi keväänä taas siemenpussien kanssa väkertää!
    Krassit ovat kerrassaan ihania!

    VastaaPoista
  4. Harvoinpa tulee ajatelleeksi tästä näkökulmasta asioita. Tässä näkee niin hyvin työnsä tuloksen. Krassi on kaunis, minulla ihmekukka kukkii, en vain tiedä missä se ihme on :-O Kukka on pieni ja häipyy nopeasti, on siinä värieroja :-)

    VastaaPoista
  5. Kivat ennen-jälkeen kuvat:)
    Auringonkukat on ihania.

    VastaaPoista
  6. Minulla oli monena vuonna auringonkukkaa, kerran koko pelto täysi, nyt en laittanut kuin kaksi pussia sipulia ja kymmenen perunaa.
    Sillon kun oli kylvön aika en saanut vielä koske lapioon, lääkäri oikein näytti miten ei saa ainakaa tehdä.
    Nyt jo kyllä kestä mustikat poimia ylämäkeen siihen välillä istumaan tai polvilleen niin ei selkä väsynyt paljon.

    VastaaPoista
  7. Kukkien istuttaminen ja seuraaminen on kyllä palkitsevaa!

    VastaaPoista
  8. Näin seuraaminen antaa tosi hyvän vastauksen. Keväällä on pusseittain siemeniä ja toive. Syksyllä kukkia ja kasvattajan iso ilo.

    VastaaPoista