Nojatuolit

 

 

Vielä riittää näitä huonekalutarinoita. Nämä tuolit plus pöytä eivät ole aitoja kotini tavaroita. Mutta meillä oli tuollaiset. Tuolit olivat niin sanotut K-tuolit,  mutta ne on heitetty kaatopaikalle. Muistan, että niistä pursuivat jouset. Nyt olisin osannut korjata ne. Nämä ovat mieheni lapsuuskodista. Löysin ne miltei jalattomina navettaladosta. Ne olivat kellanvihreät väriltään. Matot olen kutonut aidosta villalangasta. Pöytäkään ei ole sama, se oli oikeasti pyöreä ja sen nimi oli tupakkapöytä, en tiedä miksi noita pyöreitä pöytiä niin sanottiin. Tämä on ostettu vanhaintavarainkaupasta (olipa pitkä sana). Tuolilla olevalla tyynylläkin on tarinansa.

 

Olen miltei täysin kirjoittanut sen kirjaani Metsän valo. Oikeasti se tapahtui näin. Äitini on aina ollut taitava käsitöiden tekijä. Hän kutoi, nypläsi pitsiä, kirjoi ja sanottiinkin että muut tekee mitä osaa ja Hilkka mitä tahtoo. Sitten kun dementia alkoi vaivata, hän ei enää pystynytkään tekemään mitään. Ostin hänelle tuon ristipistotyynyn, arvelin, että se olisi tarpeeksi yksinkertainen työ. Mutta ei hän enää kyennyt tekemään sitäkään. Annoin sen sitten tyttärelleni ja eräänä jouluna sain sen valmiiksi ommeltuna joululahjaksi. Kuvassa Tuulikki sai sen mummoltaan ja ompelee sitä, että ei ajattelisi. Ajatukset olivat kirjassa vaarallisia.